Archive for the 'Elämä' Category

Pitkästä aikaa

Hel 09, 2009 in Pyöräily, Elämä

Eipä oo tullu tänne taas kirjoteltua mitään. Oon itseasiassa harkinnu koko blogin poistamista, kun ei oo oikeen huvittanu mitään kirjotella. No koitetaan nyt kuitenkin vielä, jos tässä jotain keksis.

Elämässä on ainakin tapahtunut paljon sitten viime kirjoittaman. Ollaan asuntoa kateltu ja sellainen löydettykin. Rivitalokolmio täältä Kokkolasta Rytimäeltä. Vielä ei olla kauppoja tehty, kun odotellaan kosteusmittauksen tuloksia. Olishan se kyllä hienoa päästä muuttamaan omaan asuntoon. Johan tässä on tullu vuokralla asuttuakin vuodesta 2000. Mahdollinen uus asunto on ainakin ihan hyvällä paikalla ja ei vaatis oikeestaan mitään remontoimistakaan, mikä on hyvä juttu. Mä en kuitenkaan mikään remonttireiska oo, niin parempi keskittyä muihin juttuihin kuin vasara kädessä heilumiseen.

Pyöräily on edelleen pysyny mun ohjelmassa, mihinkäs se sieltä häviäis. Ens kesänä on tavotteena ajaa Tahkolla 60 kilometrin kisa kesäkuun lopussa. Se on oikeestaan mun suuri tavoite. Mitään aikatavotetta en oo itselleni asettanut. Kunhan nyt pääsee maaliin kunnialla. Enemmänkin kyseessä on itsensä voittaminen. Reittihän on ainakin kuvausten perusteella kohtalaisen raskas (joidenkin mielestä jopa Suomen raskain maastopyöräilyreitti), joten ihan mistään leikkikisasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Lopuksi vois vielä laittaa viime viikon lenkeistä jotain faktaa. Eli 2.-8.2. tuli ajeltua seuraavasti:
Kilometrit: 140 ja aikaa tuli käytettyä: 8 tuntia ja muutama minuutti päälle. Viikolla tuli ajeltua vielä ihan metsässä, mutta viikonloppuna joutui tyytymään tiellä ajeluun, kun lunta satoi loppuviikosta sen verran reilusti, että polkuja ei enää metsästä löytynyt.

Loman jälkeen

Hei 14, 2008 in Elämä

Juhannulsen jälkeen tuli oltua kolme viikkoa kesälomalla. Loma meni mukavasti ja nopeesti. Ilmat nyt ei erityisemmin suosinu. Enemmän tais olla päiviä, jolloin satoi ainakin osan päivästä ku täysin aurinkoisia päiviä. Toisaalta samapa se, loma on aina lomaa, vaikka satais vanhoja ämmiä hameet korvissa (tämä sanonta lainattu entiseltä pesisvalmentajaltani V.Rintamäeltä).

Juhannuksen jälkeen lähdettiin Kuusamoon ja oltiin Rukalla 4 vuorokautta kaupungin mökissä. Rukalta jatkettiin matkaa Pyhätunturille ja oltiin siellä vielä muutama päivä. Kotiin tultiin Rovaniemen kautta. Hyvä reissu ja pyöräiltyä tuli aika paljo, ku meillä oli pyörät mukana.

Varsinaisen lomareissun jälkeen loma jatkui tässä kotosalla ja välillä aina käytiin jossain päiväseltään. Muutama pesismatsi tuli käytyä kattomas ja pyörälläkin on edelleen tullu ajettua. Nyt olis uuden pyörän ostokin edessä ihan lähiaikoina. Pitäs vaan valinta tehdä, millasen haluaisin tai mikä olis mun käyttöön paras vaihtoehdoista.

Tänään oli paluu töihin. Ihan mukavaa sinnekin oli mennä, tosin työpäivä jäi mun osalta aamupäivän pituseksi ku piti mennä hammaslääkäriin poistattamaan viisaudenhammas. Nyt loppupäivä menee tässä kotona istuskellessa suu täynnä verta.

Tradenomi

Kes 20, 2008 in Elämä, Opiskelu

Eilen musta tuli virallisesti Tietojenkäsittelyn tradenomi. Eipä se kyllä mun elämää taida mitenkään muuttaa, mutta onpa nyt koulu suoritettu kunnialla loppuun asti. Hyvänä puolena tuosta koulusta ehdottomasti jäi mieleen kaverit ja kyllähän sieltä nyt jotain uuttakin tietoa tarttui. Hyvänä voi pitää myös sitä, että koulun harjottelun kautta pääsin nykyiseen työpaikkaani. Eli siinä mielessä kyllä kannatti koulu käydä. Huonoja puolia on sitten myöskin jonkun verran. En niitä nyt jaksa alkaa enää kertailemaan, menneet on menneitä.

Nyt olis tarkoitus alottaa juhannuksen viettäminen. Ajateltiin mennä tänään Himangalle mökille. Täytyy nyt toivoa, ettei vesisadetta tulis. Vähän näyttää uhkaavalta tällä hetkellä. Aamulla aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta nyt on jno pilviä ilmestyny taivaalle. Ajattelin, että olisin pyörällä ajellu sinne mökille, jos ei sada vettä. Vesisateessa ei oikeen innosta lähtee sinne ajelemaan.

Sunnuntaina lähdetään Anun kans Kuusamoon. Meillä on siellä torstaihin asti mökki varattuna ja sen jälkeen jatketaan vielä kohti pohjoista. Saa nähdä sitten minne päädytään. Niin mulla alkoi eilen myös elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma. 3 viikkoa lomaa. Saa nähdä keksiikö sitä tekemistä kolmeksi viikoksi. Jonkun verran lomaa vielä jäikin syksyksi tai talveksi, jos tulee joskus tarvetta pitää.

Loma lähestyy

Kes 09, 2008 in Pyöräily, Elämä

Vajaa pari viikkoa töitä ja sitten on elämän ensimmäinen palkallinen kesäloma. Peräti 3 viikkoa. Ja jää niitä lomapäiviä vielä käyttämättä loppuvuodellekin. Ei viitti ihan kaikkia kesän aikana käyttää. Tuntuu jotenki ihmeelliseltä, kun on kunnolla lomaa. Katotaan nyt osaako sitä olla tekemättä mitään vai pitääkö keksiä tekemistä koko ajalle. Osalle lomaa onkin jo ohjelmaa, kun lähdetään autolla Pohjois-Suomeen. Ainakin Kuusamoon aluksi ja siitä sitten ylöspäin, sen näkee sitten kuinka ylös päädytään.

Koulustakin tuli varmistus tänään, että todellakin valmistun. Se on hienoa. Hyvä minä! Eihän siinä kauaa mennytkään. Tosin viimesen reilun vuoden aikana oon aika rauhallisesti koulun suhteen edennyt, kun kuitenkin oon jatkuvasti töissä ollu. Työnteko kannattaa.

Kävin tänään ostamassa vähän pyöräilytarvikkeita Kälviältä paikallisesta pyöräliikkeestä. Renkaat lapin reissua varten piti ostaa. Lähinnä varalle, kun mun säkällä ne hajoo heti ensimmäisenä päivänä. Anu osti pyöränkin. Se paikan omistaja on kyllä mainio tapaus. Ihan sen takia mielellään käy sieltä ostamassa noita pyöräilytavaroita. Tänäänkin siinä aika pitkään juteltiin pyöräilystä yleensä ja siitä, että millasia lenkkejä se tapaa ajella.

Kuulakärkikynä

Tou 27, 2008 in Elämä, Opiskelu

On ollut tänne kirjoittelussa vähän taukoa viime aikoina. Viimeset kouluhommat on vieny aikaa ja sitten on muutenki ollu kaikkea muuta tekemistä, ettei oo oikeen ehtiny eikä jaksanu mitään kirjotella. Huomasin tuossa, että blogikin oli vähän sekoillut ja laittanut vanhoja tekstejä etusivulle, mutta se pitäis olla nyt korjattuna päivityksen myötä.

Palautin viikonloppuna viimeset koulutehtävät ja nyt vaan odotellaan, että sais kaikista kursseista numerot ja koulu olis siinä. Onkin pari päivää tuntunu jotenki epätodelliselle, että nytkö ne kaikki kouluhommat on tehty. No eipä sitten ollutkaan. Viime viikolla sen opinnäytetyön esityksen jälkeen piti tehdä aiheesta kypsyyskoe. Koe meni kaiketi ihan hyvin, mutta olin kirjoittanut sen kuulakärkikynällä ja siitähän ei ollut äidinkielen opettaja pitänyt. No tänään sitten uusiksi lyijykynällä.

En kyllä voi käsittää, että joku viittii n****a pilkkua jonkun kuulakärkikynän takia, mutta kaikki on näköjään mahdollista. Tämä vahvistaa kyllä taas käsitystäni, että opiskelut on mun osalta ohi ikuisiksi ajoiksi. Ymmärtäisin toki, jos olisin jotain ohjeiden vastaista sinne tehnyt mutta eikai kynä nyt ole mikään syy vaatia uusintaa. Kas kun ei tarvi jollain sulkakynällä kirjoitella. Tilanteesta tekee vielä hauskan se, että työn ohjaaja kyllä hyväksyi sen, mutta tämä äidinkielen opettaja sitten ei. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kielioppiin tai oikeinkirjoitukseen, kun kirjottaa kuulakärkikynällä lyijykynän sijaan.

Pienimuotoinen loma

Huh 15, 2008 in Elämä, Tietokoneet

Käytiin viikonloppuna Oulussa (ei kuitenkaan jääkiekkoa katsomassa) vähän lomailemassa. Mentiin lauantaina pienen kaupungilla kiertelyn jälkeen Oulun Edeniin ja oltiin viikonloppu siellä. Ennakkoon tuollainen kylpyläloma tuntui jotenkin eläkeläisten tai lapsiperheen hommalta. Vaikka ei kumpaankaan kategoriaan kuuluta niin ihan kivaa silti oli. Kyllähän se kylpylässä makoilu tuntuu ihan rentouttavalta joskus ja vaihtelua kotiviikonloppuun.

Takaisinpäin ajellessa tuli todettua, että onneksi ei tullut kesärenkaita vielä vaihdettua. Se takatalvi iski sitten kunnolla näille kulmille. Noin 15 senttiä satoi lunta sunnuntain ainaka ja vielä maanantaina vähän lisää. Tänään suurin osa onkin sitten sulanut, mutta sunnuntaina oli kyllä ulkona sen näköistä kuin joskus tammikuussa oletettavasti kuuluisi näyttää. Kuuluisi siksi, että nykypäivänä tammikuussahan saattaa sataa vaikka vettä eikä ole lumesta tietoakaan.

Microsoft oli avannut kerrankin hyvän palvelun. Tuolla karttapalvelussa on joistakin Suomen kaupungeista lintuperspektiivikuvaa. Esimerkiksi Vaasasta sai kuvaa neljästä erikulmasta joka puolelta Vaasaa. Siis neljästä eri ilmansuunnasta voi vaikka yksittäisiä kortteleita zoomata.

Paljon mukavampaa katsella niin kuin esimerkiksi Google Earthista tuttua kuvaa suoraan ylhäältäpäin. Kyllä tuossakin palvelussa ilmakuvaa oli tarjolla, mutta se ei ollu kovinkaan tarkkaa Helsinkia lukuunottamatta Suomessa. Siinä Google Earth on kyllä huomattavasti parempi. Palvelun luvattiin laajenevan Suomessa vielä uusillekin paikkakunnille tuon lintuperspektiivin osalta, joten täytyy jatkossakin tätä joskus kokeilla.

Pääkallo

Maa 05, 2008 in Pyöräily, Elämä

Aikaisemminkin olen joitain kuvia tänne laittanut, mitä on pyöräillessä tullut otettua. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin sattumalta törmättyä tähän asti ehkä erikoisimpaan tapaukseen eli jonkun eläimen pääkalloon. Mulla ei kyllä ole mitään tietoa, mikä tämä kyseinen pääkallo sattuisi olemaan. Sen verran tuosta näkee, että joku lihansyöjä se on hampaista päätellen. Ehkä joku koira tai kettu, tosin arvailuja nekin. Toisaalta kuka laittaisi koiransa pääkallon puun oksalle.

Pääkallo puussa

Tuota voi ihmetellä ja jos joku sattuu tietämään mikä on kyseessä niin kerrohan toki. Kokoa on vähä vaikea kuvan perusteella sanoa. Kuva on otettu kännykällä vähän hämärässä ja zoomattukin sitä jonkun verran on, joten laatu ei ihan paras mahdollinen ole. Näin jälkeenpäin tietysti harmittaa, ettei tuohon kuvaan laittanu jotain, millä kokoa olis vähä helpompi hahmottaa. Eipä se silloin mieleen tullut kun siitä ohi pyöräili. Kuvaaminenkin tuli mieleen vasta kun olin jo ohi ajanut ja täytyi sitten palata takaisinpäin.

Saattaa olla tämän viikon pyöräilyt pyöräilty kun takarenkaasta muutama pinna katkes. Ihmettelin vähä takarenkaan outoa heilumista ja ajattelin sen johtuvan vaan kiinnityksen löystymisestä ja tänään kun asiaa tarkemmin tarkastelin niin huomasin muutaman pinnan katkenneen. Ja onhan se vannenkin tietysti vähä vääntyny. Taitaa tulla uuden hankkiminen eteen.

Uusia lajeja

Hel 17, 2008 in Elämä

Perjantaina meillä oli töistä saunailta ja sitä ennen sai valita meneekö keilaamaan vai kiipeilemään ja ampumaan jousipyssyllä. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Keilaaminenkin on ihan hauskaa, mutta sitä on tullu tehtyä aikasemminkin ja sinne voi mennä melkein koska vaan kun radan varaa.

Kiipeilyä taas oon kokeillu joskus lukioaikoina, kun Vaasan vesitornissa käytiin jollain liikuntatunnilla kiipeilemässä. Jousiammuntaa ei oo tullu kokeiltua koskaan, jos ei sitten omia Robin Hood -leikkejä mökillä sellaseksi katsota. Niistäkin tosin on aikaa jo ainakin 15-vuotta. Ihan oikeeta jousiammuntaa sen sijaan ei oo tullu koskaan kokeiltua ennen perjantaita.

Yllättävän hyvin sen oppi, kun ammattilaiset neuvoi asiassa. Oikeen tyylin löytäminen oli ehkä hankalinta. Sitten kun oppi sen oikeen asennon niin alkoi ne nuoletkin mennä sinnepäin minne halus. Ja sai aika pienelle alueelle ammuttua aina kaikki sarjat. Alussa meni kyllä pitkin seiniä ne nuolet. Lopussa tuli useampi kymppikin ammuttua. Ihan mielenkiintoinen laji ja oli kiva kokeilla.

Ammunnan jälkeen oli kiipeilyä. Sitä olin tosiaan joskus reilu 10-vuotta sitten kokeillu. Tiesin kuitenkin vähä kuinka siellä kannattaa kiivetä ja tulihan sitä se helpoin reitti kiivettyä ylös asti. Vaikeemmat olikin sitten vähä turhan hankalia. Kiipeillessä huomas kuinka kädet tai sormet väsyi siitä, kun kivistä ja puupalikoista kiinni piti.

Molemmat lajit oli kyllä mukavia ja vois hyvin kokeilla joskus jatkossakin jos tilaisuus vaan tulee.

Paska talvi

Hel 11, 2008 in Elämä, Opiskelu

Monet ihmiset valittaa kylmästä kun pakkasta on 5 astetta. Viimeistään 10 asteen jälkeen tuo valitus kiihtyy. Mä taas toivon, että pakkasta olis talvella vähintään 6-10 astetta, mielellään sais olla enemmänkin. Tänä talvela on tainnu vajaan viikon olla noin 10 asteen pakkasia. Sitten on ollut muutaman hassun päivän aina jotain pieniä pakkasia ja heti perään sohjoa ja vesisadetta.

Tähän asti muistaakseni mun elämän aikana joka talvi on myös tullut ne 20 - 30 asteen pakkaset, mutta turha kai niitäkään on tänä talvena odottaa. Helmikuuta on jäljellä muutama viikko ja maaliskuussa ei enää kovia pakkasia taida tulla. Kunnon talvena maaliskuussakin on toki pakkasia ollu, mutta tuskin tänä vuonna.

Todennäköisesti kun vuosi on alkanut säiden puolesta huonosti niin se myös jatkuu niin. Kuten vanha kansa on sanonut, että kunnon pakkasia seuraa aina kunnon helteet sitten kesällä. Eli tässä tapauksessa ainakin juhannukseen asti on sellasta puolilämmintä ja vettä sataa joka toinen päivä.

Ettei nyt mee ihan kokonaan säästä valittamiseksi niin kerrotaan sekin, että eilen edistyin yllättävän paljon opinnäytetyönkin kanssa. Tänään sitten tapahtui sivumäärässäkin huomattavaa edistystä kun laittoi rivivälin 1,5:ksi ja sivuasetuksen oikeeksi. Sivumäärä kasvoi kolmanneksella, vaikka itse tekstiä ei tullut sanaakaan lisää.

Mä alustavasti lupauduin tänään, että menisin huomenna nostelemaan puntteja. Saa nähdä miten käy. Kyllähän sitä vois vähä voimaakin vartaloon hommata. Tosin ei nyt hirveesti viikossa ole enää vapaata punttien nosteluun, kun joinain päivinä pitäis palautuakin. Mielenkiintoista kuitenkin paljonko nousee pelkällä tahdonvoimalla.

Salomon Elios Mid Xcr

Tam 25, 2008 in Pyöräily, Elämä

Tämän merkkiset kengät tuli tänään ostettua. Tai Anu ne osti mulle synttärilahjaksi. Oon tässä viikon verran miettiny, mitkä olis sopivat kengät mun käyttöön ja nuo nyt tuntui tähän tilanteeseen parhailta. Toisena vaihtoehtona oli ostaa pyöräilykengät ja lukkopolkimet, mutta eiköhän se pyöräily noillakin onnistu. Lisäksi näitä kenkiä voi käyttää muutenkin, ettei rajotu pelkkään pyöräilyyn. Täytyy sitten keväällä ostaa ihan pyöräilykengät ja lukkopolkimet ja opetella niillä ajamaan.

Salomon Elios Mid Xcr Salomon Elios Mid Xcr

Tärkeä materiaali näissä kengissä oli vettä hylkivä ja tuulenpitävä Gore-tex -pinta. Ei se varmasti veteen upotusta kestä, mutta varsinkin märällä kelillä pyöräillessä on kengät olleet aikalailla läpimöärät kun oon kotiin tullu. Se ei näin talvella oo oikeen hyväksi jos pitemmän matkan ajelee, että jalat on yli puolet ajasta märät. Samoin Gore-tex hengittää hyvin, eli hiessäkään ei pitäis jalkojen uida. Kengät oli myös sopivan kevyet, ettei tunnu siltä kun jotain nilkkapainoja mukana raahais.

Täytyykin huomenna käydä aamusta vähän pyöräilemässä ja testaamassa kenkiä tositilanteessa. Tuntuu tämä talvikin olevan vähä heikonlainen, joten eiköhän tässä pian pääse sohjokeleihinkin pyöräilemään. Sitten onkin tositesti kengillä, että pysyykö ne jalat kuinka kuivana.

28

Tam 20, 2008 in Pyöräily, Elämä

Meikäläiselle tuli tänään 28-vuotta mittariin. Hälyttävää vauhtia alan lähestyä 30:tä. Joskus nuorempana sitä ajatteli, että 30-vuotiaat on jo vanhoja, mutta eikai ne nyt sitten kovin vanhoja olekaan. Mä ainakin tunnen itseni edelleen nuorekkaaksi, joten jos ei nyt parin vuoden aikana nuorekkuus rapise pois niin tuskin mä vanhan olonen oon vielä 30-vuotiaana. Tätä teoriaa tukee myös se, että muutamat kaverit on tuon rajapyykin jo saavuttaneet, eikä nekään kovin vanhoilta vaikuta.

Helsingin reissu meni ihan mukavasti. Laitevalmistajan tehtaalla oli mielenkiintoista käydä ja reissun kruunasi tottakai Jokerit - Kärpät -liigamatsi, jonka Jokerit voitti. Takaisin tullut lento oli reilun tunnin myöhässä, joten kotiin paluu vähän viivästyi ja yöunet jäikin aika lyhyiksi ennen perjantain työpäivää. Töissä vielä meni päivä mukavasti, mutta illalla sitten iski väsymys. Harvoin oon niin väsynyt, kun perjantai-iltana olin.

Viikonlopun aikana tuli pyöräiltyäkin aika paljon. Tällä kertaa tosin pysyin tiellä enkä metsään mennyt ollenkaan. Oli sen verran huonot kelit, ettei sinne kannattanu mennä itseään kastelemaan. Vähän vaan pitemmät lenkit tietä pitkin niin eiköhän niistäkin hyötyä ole.

Kulttuuria

Tam 11, 2008 in Elämä, Harrastukset

Pidän itseäni kyllä enemmän urheilu- kuin kulttuurimiehenä, mutta tänään tuli harrastettua jälkimmäistä. Käytiin Anun kanssa teatterissa. Täytyy kyllä myöntää, että en ollut kovin innokas sinne menemään, mutta yllätyin positiivisesti. Esitys tai näytelmä, millä nimellä sitä nyt kutsutaankin oli todella hyvä. Puhtaana käteen oli tämän kyseisen esityksen nimi. Sai ainakin nauraa kunnolla. Ihmettelen kyllä minkälainen tosikko pitää olla, jos tuo ei naurata. Joka tapauksessa ensimmäistä kertaa teatterissa 7 tai 8 vuoteen ja kokemus oli hyvä.

Huomenna voisi sitten harrastaa sitä urheiluakin. Täytyy toivoa huomiselle pakkasta niin pyöräilykelit olisivat paremmat kun tämän hetken sohjo antaa odottaa. Samoin jos on pakkasta niin kaukalopallon pelaaminen iltapäivällä voi onnistua. Ulkojäillä kun olis tarkotus pelailla, mikäli sellaisia nyt on.

Hyvää vuotta 2008!

Tam 01, 2008 in Elämä

Eipä tähän oikeestaan muuta. Toivottavasti tuleva vuosi olisi vähintään yhtä hyvä kun edellinenkin. Menneen vuoden aikana ehti tapahtua kaikenlaista itselle merkittävää. Kihlautuminen oli varmasti se suurin asia. Lisäksi sain kerrankin kohtuullisen pitkän työsopimuksen, pari hyvää lomamatkaa (kesällä lappiin ja Norjaan ja syksyn pimeydessä ja sateilla viikoksi Teneriffan aurinkoon). Autoakin vaihdettiin kesällä ja syksyllä tuli alotettua maastopyöräily tai pyöräily metsässä. Sekin on tässä osoittautunut erittäin hyväksi harrastukseksi. Mikäs sen mukavampaa kun ajella pyörällä metsässä polkuja pitkin, saa liikuntaa ja raitista ulkoilmaa.

Muuta merkittävää itselle oli varmasti uuden telkkarin hankkiminen keväällä. Jotkut vaihtavat telkkareita useastikin, mutta mulle tuo 32″ Sony oli tietyllä tapaa pitkään elänyt unelma. Pienistä asioista se ilo on otettava.

Ei vuosi kuitenkaan ihan täydellinen oo ollut eli aina mahtuu mukaan jotain huonoakin. Päällimmäisenä tulee mieleen tietysti viime kevään opintotuet, jotka on Kelalle palautettava Enpä nyt jaksa asiasta tässä sen enempää valittaa, mutta kyllä se taloudessa jotenkin näkyy kun maaliskuun loppuun mennessä pitää yli 2000 euroa palautella. Eniten ottaa päähän se, että ajattelee mitä sillä rahalla voisi hankkia itselle tai meille yhteisesti. Sillähän nyt pääsisi lomareissulle vähän kauemmaksikin tai saisi kaikkea muuta uutta kivaa. Toisaalta jos onnistun nyt muutaman kuukauden aikana tuollaisen summan ”säästämään” ilman että se hirveästi elämänlaatua heikentää niin ehkä sitä jatkossakin onnistuu vähän säästelemään isompia hankintoja varten.

Mun periaate on kyllä aina ollut laittaa raha kiertoon. Niin se kansantalous pysyy kasvussa kun niitä rahoja ei säästellä siellä tilillä vaan käytetään. Loistavaa vuotta kaikille!

Raketteja

Suomi 90 -vuotta

Jou 06, 2007 in Elämä

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille! Itse ajattelin katsoa tänään Talvisota -elokuvan, joka kertoo pohjalaismiesten taistelusta ryssiä vastaan. Täytyy kyllä kunnioittaa niitä miehiä, jotka aikanaan taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta.

Lomalle

Lok 29, 2007 in Elämä, Harrastukset

Nyt on syksyö edetty niin pitkälle, että on aika loman. Eipä oo pahemmin tullu lomalla oltua, mutta huomisesta lähtien oon viikon lomalla. Eli ens viikon keskiviikkona seuraavan kerran töihin. Aamulla lähtee lento Helsingistä kohti Teneriffaa ja siellä (toivottavasti lämpimässä) ollaan viikko.

Syksy on taas menny tosi nopeesti. Ei oo paljoo muuta ehtiny tekemään ku olemaan töissä ja vähän myös pyöräilemään. Kun tuli se uus pyörä ostettua niin sillä oon melkein joka ilta käyny metsäreiteillä ajelemassa. Aina välillä tosin pitää välipäivä ajamisesta pitää kun meinaa jalat olla aika kipeinä.

Se on Kokkolassa todella positiivista, että täällä on lähellä keskustaa eli noin 5-6 kilometrin säteellä monia hyviä ulkoilureittejä. Reitit ovat sitten muutamasta kilometristä 30 kilometriin, joten ajettavaa riittää. Ja se on hienoa, ettei reiteille tarvi pitkästi ajella vaan tässäkin on muutama reitti ihan lähellä ja sitten pienellä ajamisella pääsee muillekin reiteille. Nämä on niitä pienen kaupungin etuja, kun on vielä rakentamatonta metsää lähellä asutusta.

Jospa mä laittaisin aurinkolasit silmille ja pakkaisin tavarat lomaa varten!

Pitkästä aikaa

Lok 05, 2007 in Elämä, Harrastukset

On taas tullu taukoa tänne kirjoitteluun. Ei oo ollu oikeen mitään asiaa ja jos joskus oliskin ollut jostain asiasta sanomista (mm. sairaanhoitajien palkkakiukuttelu) niin ei oo jaksanu kirjottaa. Jospa se inspiraatio vielä joskus herää uudelleen ja innostuu aktiivisemminkin kirjoittelemaan. Toisaalta turha sitä asiaa on tikusta väkisin vääntää.

Ostin uuden pyörän viime viikolla. Tai tilasin sen netistä ja tällä viikolla se mulle tuli. Oonkin nyt joka päivä käyny ajelemassa maastossa ja metsässä. Maastopyörästä on siis kyse. On kyllä ollu kiva ajella metsäreiteillä. Ei mua niin hirveesti asfalttitiellä ajelu kiinnostakaan.

Tossa aika lähellä on sellanen vähä isompi mäki, jonka ympäristössä menee ihan hyviä reittejä niin siellä oon muutamana iltana käyny ajelemassa ja tänään tein vähä pitemmän lenkin metsässä ajellen. Täytyy nyt toivoa, että liian aikasin ei talvi tuu, koska sitten taitaa loppua metsässä ajelut. Toisaalta pimeekin tulee joka päivä aikasemmin, eikä se pimeessä ajelukaan kaikista helpointa oo, ainakaan jos on jollain metsäreitillä.

Aika vierii

Syy 20, 2007 in Urheilu, Elämä

On taas edellisestä kirjotuksesta aikaa menny. Ei vaan oo ollu oikeen mitään kirjotettavaa tai sit ei oo vaan jaksanu kirjotella. Pesiskausikin päättyi viime viikonloppuna ja vuosi 2007 sai yllätysmestarin kun Hyvinkään Tahko voitti Sotkamon finaalissa ja vei kultamitalit. Yllätysmestari siinä mielessä, että ennen kauden alkua Hyvinkäätä ei mitaleille edes veikkailtu. Tosin finaalien perusteella täysin ansaittu mestaruus. Sotkamo siis hopealle ja se oli 8 peräkkäinen mitali heille. Aika hieno saavutus, kun viimeksi vuonna 1999 Sotkamo on jäänyt ilman mitalia Superpesiksessä. Ja suurin osa noista sen jälkeen tulleista mitaleista on mestaruuksia. Joukossa taitaa olla yksi pronssi ja pari hopeeta ja loput sitten kultaa.

SM-liigakausi käynnistyi myös viikko sitten. Vielä ei olla tuossa mun veikkailemassa tilanteessa. Jokerit on esimerkiksi aloittanut kautensa aika huonosti. Muutamalla tappiolla, joista kaksi viimeistä tosin rankkareissa/jatkoajalla. Tänään sitten jatkoaikavoitto Pelicansista. Toivottavasti suunta muuttuu ja voittoja alkaa tulemaan tämän jälkeen.

Käytiin viime perjantaina töistä pelaamassa golfia. Ei oo aikasemmin tullu kyseistä lajia pelattua. Lukiossa tosin pääsi kokeilemaan, mutta sitä on jo aikaa kymmenkunta vuotta. Yllättävän hauskaa se oli. Varsinkin ne pitkät lyönnit. Sellasia lyhyitä ei oikeen jaksanu treenata, mutta heti kun sai lyödä pitkälle niin alkoi kiinnostus nousemaan huomattavasti. Ei se golf silti taida ihan mun laji olla, vaikka voiskai sitä joskus käydä lyömässä siellä, kun se ei mitenkään kallista ollu. Siis ihan sellasella lyöntiradalla vaan. Sinne oikeelle pelikentällehän ei niin vaan pääsiskään.

Finaalien aika

Syy 09, 2007 in Urheilu, Elämä

Eilen alkoi Superpesiksen finaalit Sotkamon ja Hyvinkään ottaessa mittaa toisistaan Sotkamossa. Eilisen pelin Sotkamo vei tiukan väännön jälkeen 1-0 ja tänään pelataan toinen peli Hyvinkäällä. Peli tulee suorana lähetyksenä Yle tv2:lta 13.20 alkaen. Ihmettelen kyllä sitä, että kesken finaalien pelit aletaan näyttämään Yleltä, kun tähän asti koko kauden televisioinneista on vastannut Urheilukanava.

Urheilukanava on mielestäni onnistunut erittäin hyvin televisioinneissa. Pesis on aika vaikea tv-laji, koska kentällä tapahtuu kokoajan ja edellisen tilanteen hidastuksia ei voi kovin montaa kertaa alkaa näyttämään, kun sillä aikaa ehtii tapahtua jo paljon. Urheilukanavalla ollaan kuitenkin onnistuttu hyvin ja selostaja Anssi Ritarikin on ollut sopivan innostunut ja asiantunteva.

Nyt sitten siirrytään Ylen puolelle ja monet varmaan muistavatkin viime kauden, kun Yle kesken pelin siirsi lähetyksen Yle 24:lle tai kun he lähettivät peliä jälkilähetyksenä kun laitteet eivät toimineet ja jättivät osan pelistä näyttämättä. Se on kiva jos joku peliä tallentaa ja kesken kaiken päätetään kanavaa vaihtaa.. Toivottavasti Yle suoriutuisi tällä kertaa vähä paremmin hommasta.

Yllätysmerkki

Yllätysmerkki

Sitten vähän muita asioita. Viime maanantain työhaastattelu meni kaiketi ihan hyvin. Koska ei nyt kokemusta niistä hirveästi ole niin paha on mitään suurempaa käsitystä siitä tehdä. En kuitenkaan sinne päässyt. Toisaalta eipä se nyt haittaakaan, kun sain ihan hyvän sopimuksen nykyseen paikkaani. Palkka nousi ja sopimuskin kestää ens kesään asti ja eiköhän kesän ylikin saa töissä sit olla. Eli näillä näkymin mulla olis ens kesänä oikeen kesälomaa. Onhan sitä nyt tähänkin asti aina muutaman päivän pystynyt pitämään, mutta nyt olis jo vähä enemmän.

Pitkämäelle kultaa!

Syy 02, 2007 in Urheilu, Elämä

Tero Pitkämäki osoitti epäilijöille, että hermot kyllä pitävät suurissakin kisoissa ja otti MM-kultaa Osakassa tänään. Aamupäivästä itsekin hieman epäilin Pitkämäen kuntoa, kun viime aikoina on heitot vähän lyhentyneet alkukaudesta, mutta onneksi olin väärässä ja se yli 90 metrinenkin sieltä tuli.

Hieno lopetus kisalle, kun mestaruuden jo ratkettua heittää vielä kisan parhaan heiton kuin varmistukseksi. Monestihan tuossa tilanteessa urheilija ei enää saa latauduttua kunnolla viimeiseen suoritukseen kun ratkaisu on jo tapahtunut. Pitkämäki osoitti, että häneltä löytyy hermoja ja keskittymiskykyä vielä viimeisellekin heitolle.

Suomen osalta MM-kisat eivät kyllä muuten erikoisen hyvin menneet. Tänään tuli se ainut mitali ja myös pistesija, kun Tero Järvenpää oli keihäsfinaalin 8. Vaikka kaikki urheilijat eivät mitaleista ja pistesijoista taistelleetkaan niin voidaan pitää onnistuneena suorituksena jos tekee oman ennätyksensä tai kauden parhaansa MM-kisoissa, kuten esimerkiksi seiväshyppääjä Minna Nikkanen. Hän ei selvinnyt loppukilpailuun, mutta sivusi kuitenkin Suomen ennätystä niin suoritusta voidaan pitää onnistuneena ja ikääkin hänellä on vasta 19-vuotta, joten eiköhän jatkossa ole aikaa niistä mitaleistakin taistella.

Ajattelin vielä tänään illalla mennä kattomaan jalkapalloa, ku on kutsuttu oikeen vip-vieraaksi Gbk-Vifk peliin. Kyllähän sinne voi mennä peliä seurailemaan, vaikka nyt aika huono ilma näyttäis olevanki. Huomenna olis työhaastattelu täällä Kokkolassa yhteen paikkaan. Saa nähdä, miten sen kanssa käy. Ei oo hirveesti tullu työhaastatteluissa käytyä, ku oon aina kesätöissäkin samassa paikassa ollut monta vuotta.

Sairastelua

Elo 23, 2007 in Elämä

Tulipa tässä kesän päätteeksi vähän kuumeiltuakin. Tiistaina töissä jo tuntu olo vähän heikolta ja illalla ku kotiin tulin oli kuumetta 39. Eilen piti sitten lääkärissäkin käydä, kun kuume ei tuntunut laskevan ja kurkkukipu tuli siihen kaveriksi, samoin hengittäminen otti jokseenkin kipeää.

Tänään on ollut jo paljo parempi olo ja mikäli nyt ei illan ja yön aikana olo enää huonommaksi muutu niin huomenna meen töihin. En oo kyllä pahemmin sairastellu viime vuosina. Mikäli oikeen muistan niin edellinen antibioottikuuri on keväältä 2000.

Lauantaina olis mahdollisuus mennä pelaamaan kaukalopalloakin. Täytyy nyt huomenna vielä tunnustella vointia, että onko sitä lauantaina jo pelikunnossa. Olis kyllä kiva päästä näin kesäaikaan jäähalliin pelaamaan.

On viime aikoina vähän tänne kirjoittelukin jäänyt vähemmälle. Se johtuu taas siitä, että ei oo vaan ollu oikeen mitään asiaa, mistä kirjotella. Ja muutenki on tullu oltua vähemmän koneella näin iltasin ku on voinu pihallakin olla. Ehkä kirjotusaktiivisuus taas nousee kun syksy tulee.

Kihloihin

Hei 22, 2007 in Elämä

Mentiin Anun kans lauantaina (21.7.) kihloihin. Oli sitä nyt jonkun aikaa mietittykin, että ei ihan hetken mielijohde ollu. Uteliaille vois sanoa, että häitä ei olla kyllä mietitty. Varattiin viikonloppuna myös viiikon lomareissu Teneriffalle. Loma ja kihlautuminen ei liity toisiinsa mitenkään, lomalle oltais menty ilman kihlautumistakin ja sama pätee myös toisinpäin.

Onnistunut loma

Kes 28, 2007 in Elämä

Kiva todeta, että lomareissu oli ainakin onnistunut. Nähtiin ja koettiin paljon ja siinä sivussa tuli autollakin ajettua noin 2500 kilometriä. Pelkkää autossa istumista loma ei kuitenkaan ollut, vaan ajeltiin noin 400 kilometriä päivässä niin kerettiin muutakin tekemään. Tosin eilen ajeltiin Leviltä Kokkolaan, joten eiliselle kilometrejä tuli vähä reilummin.

Säät suosi myös meidän reissua, koska ensimmäiset vesisateet tuli vasta kotimatkalla vähä ennen Oulua. Tosin siitä eteenpäin satoikin kokoajan. Meidän matka kulki reittiä Aavasaksa - Enontekiö - Tromssa - Kilpisjärvi ja Levi. Tai nämä olivat yöpymispaikat, toki siinä matkalla ehti kiertelemään muitakin paikkoja. Norja teki kyllä meikäläiseen vaikutuksen. Oli tosi hienon näköstä siellä. 25 astetta lämmintä ja vuorilla vielä lunta vaikka kuinka paljon.

Suomen puolella Kilpisjärvellä oli kans lunta vielä jonkun verran tunturien rinteillä. Kilpisjärvestäkin oli jäät lähteneet vasta juhannusviikolla, oli muuten kylmää vettä siellä.

Kuviakin tuli otettua aika reilusti matkan aikana. Täytyy jossain vaiheessa jokunen niistä laittaa tännekin kun ne kerkeen paremmin läpi käymään. Huomenna olis taas paluu arkeen ja työpäivä. Kiva sinnekin mennä ku oli näin hyvä loma.

Kohti Norjaa

Kes 21, 2007 in Elämä

Huomenna aamulla suunnataan auton keula kohti pohjoista ja lähdetään ajelemaan Norjaa kohti. Ensimmäinen etappi meillä on Aavasaksassa, jossa ollaan yö mökissä. Ajateltiin, että ei viitti ihan koko juhannusaattoa autossa istua niin ajellaan sinne ja otetaan juhannus vastaan siellä mökkeillessä. Lauantaina matkan olis tarkotus jatkua Kilpisjärvelle ja sieltä Norjan puolelle.

Saattaa olla, että tänne blogiin tulee myös nyt viikon kesäloma, kun tuskinpa tuolta lomalta tulee mitään kirjoteltua. Eiköhän se olis hyvä lomalla unohtaa tietokoneet kokonaan muutamaksi päiväksi. Mukavaa Juhannusta kaikille!

Urheilua

Kes 04, 2007 in Elämä

Tänään on ollu urheilupainotteinen ilta. Kävin pelaamas jalkapalloa ja samalla tuli luisteltuakin melkein 12 kilometriä. Päätin rullaluistella sinne kentälle ja takasi. Sai siinä sopivan alkulämmittelyn ja pelin jälkeen loppuverryttelyn.

Viikonlopun aikana tuli kesä oikeen kunnolla. Nyt on shortsi- ja t-paitakelit ja kunnon helteet ollu ainaki muutaman päivän. Toivottavasti vaan ilmat jatkuis samanlaisina, kivempaahan se on ku on lämmintä ja aurinko paistaa ku vesisade.

Käytiin viikonloppuna Kurikassa ylioppilasjuhlilla. Samalla tuli käytyä mökillä ja eilen kotimatkalla Seinäjoella kattomas pesismatsia. Oli tosi kivaa käydä pitkästä aikaa mökilläkin. Kyllä se mökillä olo vaan jotenki rauhottaa aina. Vähän vastapainoa tavalliselle arjen kiireelle.

Hihhulit Olkiluodossa

Tou 28, 2007 in Elämä

Olkiluodon ydinvoimalatyömaalle ryntäsi viime yönä Greenpeacen mielenosoittajia ja osa porukasta kiipesi nosturiin ja köytti itsensä sinne kiinni. Mitähän mielenosoittajat tällä toiminnalaan meinaavat aikaiseksi saada? Se hyvä puoli tässä mielenosoituksessa kuitenkin on, että mielenosoittajat eivät ole riehuneet tai rikkoneet mitään. Se on aina positiivista jos mieltään pitää osoittaa, että tilanne pysyy suhteellisen rauhallisena.

Olis vaan kiva kuulla näitten ydinvoiman vastustajien mielipide siihen, että miten Suomen pitäisi sähköä tuottaa? Suurin osa joista on jo padottu ja vesivoimalla ei paljoa lisäenergiaa enää aikaiseksi saada. Samoin tuuli- ja aurinkoenergia on vasta kehitysasteella, joten sekään ei ole mikään ratkaisu ainakaan vielä tällä hetkellä.

Yksi tuulivoimala on kuin pieru saharassa sähköntuottajana Suomessa. Toki jos niitä on satoja tai tuhansia niin tilanne paranee, mutta Suomessa tarvitaan ydinvoimaa ja itse ainakin kannatan sen rakentamista lisääkin tulevaisuudessa. Ydinvoima ei kuitenkaan saastuta ilmakehää. Ydinjätteen loppusijoituspaikka on tietysti jonkunasteinen ongelma, mutta siihenkin varmasti ratkaisu löytyy. Ja jokaiselle asialle löytyy aina ne huonotkin puolet. Pitää vaan tarkastella asiaa, että onko hyödyt vai haitat suuremmat.

Aamuluistelu

Tou 14, 2007 in Elämä, Harrastukset

Heräsin tänään kuuden aikaan aamulla ja lähdin luistelemaan. Tein 10 kilometrin lenkin, kävin suihkussa, söin aamupalan ja lähdin töihin. Vaikka vähän aikasemmin joutui heräämään niin oli kyllä virkee olo loppupäivän aamuisen luistelun jälkeen. Sen verran hyväksi koin tämän aamulenkin, että täytyy toistekin se tehdä. Suunnittelin alustavasti, että vois 2-3 aamuna viikossa käydä luistelemassa ennen töihin lähtöä. Säävarauksella tietysti, koska märälle tielle on turha lähtee luistimilla. Pilaa laakerit ja pitokin taitaa märällä asvaltilla olla aika heikkoa.

Huomenna alkaa pesiskausikin oikeen kunnolla, joten pääsee meikäläinenkin taas lyömään vetoa pitkästä aikaa vähän aktiivisemmin. Jääkiekkokauden aikana on kyllä pitkäävetoa tullu harrastettua, mutta viime aikoina se on jääny väemmälle. Pesis tuo taas uutta mielenkiintoa siihenkin hommaan ja jonkun verran tietoakin siitä lajista taitaa olla.

Leipuri

Huh 29, 2007 in Elämä

Sain tänään illalla jonkunlaisen päähänpiston ja leivoin tiikerikakun ja kaurapipareita. Eipä oo aikoihin tullu mitään leivottua mutta näytti sekin taito olevan tallessa vielä. Sillon joskus kun yksin asusteli niin leipomistakin tuli harrastettua aina välillä. Mulla tosin saattoi sillonki inspiraatio tulla joskus yöaikaan tai ainakin myöhään illalla. Eipä se tänäänkään kovin aikasin tullu.

Ens viikko on vähä tynkäviikko ku huomenna on työpäivä ja sit tiistai on vapaana. Menee varmasti vähä rytmi sekasi ja keskiviikkona tuntuu taas maanantailta. Eipä oo kyllä minkäänlaisia suunnitelmia vapuksi, joten eiköhän me olla vaan kotona ja katota Prison Breakia. Sillon on ainaki siihen aikaa.

Testailua

Huh 28, 2007 in Elämä, Tietokoneet

Mut valittiin töissä sellaseen testiryhmään, joka pääsi testailemaan kaupungin tulevien nettisivujen julkaisujärjestelmiä. Siis sivut uudistetaan niin sitä uutta järjestelmää. Oli ihan mielenkiintosta hommaa varsinkin se itse testailu. Aamupäivästä oli enemmän sellasta yleistä löpinää, se järjestelmän toimittaja esitteli siellä firman asioita ja sitä julkaisujärjestelmää yleensä ja näytti sivuja, joita ovat sillä tehneet. Se ei niin hirveen kiinnostavaa ollu, tai kyllähän sitä seuraili, mutta olis varmaan pitäny olla tölkki Batterya mukana..

Iltapäivällä pääsi sitten testaamaan ihan käytännössä tuota järjestelmää ja samalla piti vastailla kysymyksiin ja arvioida sen toimivuutta, käyttömukavuutta, helppoutta yms.. Mun mielestä se oli ainaki tosi helppokäyttönen ja voisin kuvitella, että sellasillekin ihmisille, jotka ei oo hirveesti ollu tietokoneiden kans tekemisissä tuo ei ylitsepääsemättömän vaikea voi olla. Suurena etuna oli mm. Suomen kieli, joka varmasti helpottaa monia asioita, jos ongelmia tulee. Meillä on vielä vuorossa parin muunkin järjestelmän testaaminen lähiviikkojen aikana.

Mulla ei kyllä suuremmin ole kokemuksia vastaavista julkaisujärjestelmistä, joten siltä pohjalta arviointi oli osittain hankalaa kun ei ollu riittävän suurta vertailupohjaa. Oon jonkun verran koemielessä käyttänyt Joomlaa ja sitten on tietysti nämä blogisoftat eli Wordpress ja Movable Type, joita on tullut käytettyä. Samaan tarkoitukseenhan tuokin tavallaan on kuin nämä.

Kyllä tuo ainakin huomattavasti helppokäyttöisempi ja selkeämpi oli kuin Joomla. Eli hommat sai huomattavasti nopeammin toimimaan. Toki senkin käytöstä mulla on jo jonkin verran aikaa, mutta tässä tapauksessa täytyy sanoa, että kaupallinen tuote voittaa avoimen koodin tuotteen. Täytyy kuitenkin muistaa, että ”tätä testattavaa” kokeiltaessa oli kokoajan tuki paikalla kun oli järjestelmän toimittaja sitä esittelemässä ja pystyi mahdollisissa ongelmatilanteissa kysymään ja muutenkin eri ominaisuuksista pystyi kyselemään ja näin pääsi nopeammin perille itse järjestelmästä.

Vastaavasti aikoinaan Joomlaa testaillessa ei ollut paikalla ketään muuta kuin korkeintaan pari limsapulloa, jotka eivät paljoa auttaneet kun ongelmia tuli tai kysymyksiin vastailleet. Toki foorumeilta aina saa tietoa, mutta on silti eri asia etsiä tietoa foorumeiltä kuin kysyä henkilöltä, joka on ollut järjestelmää kehittämässä.

Lopuksi vielä onnittelut pienen tyttövauvan onnelliselle isälle tuonne Kokkolan Halkokarille!

Talvi tuli takaisin

Huh 21, 2007 in Elämä

En ollut aamulla uskoa silmiäni kun katsoin ikkunasta ulos. Oli sit yön aikana maa muuttunu valkoiseksi. Tuntuu, että tänä keväänä näitä takatalvia on tullu jo useempia. Lämpötilojen vaihtelu on muutenki ollu suurta, kun välillä on lämmintä parikymmentä astetta ja sitten sataa lunta muutaman päivän päästä. Vaikka mä talvesta pidänkin niin kyllä tämä nyt jo sais riittää ja kevät vois jo tulla.

Takatalvi
Tämän aamun näkymä ikkunasta

Rullaluistelukausi avattu

Huh 14, 2007 in Elämä

Kävin tänään avaamassa rullaluistelukauden. Kovin pitkää lenkkiä en näin ensimmäisellä kerralla viittiny tehdä. Lähinnä se oli sellasta tuntuman hakemista ja liikkumista ennen saunaa. Pitäis käydä rullaluistimiin ostamas uudet renkaat. Alkaa olla aika lailla ”loppuunajetut” nämä nykyset. Toinen vaihtoehto on tietenkin ostaa uudet luistimet. Jos vaan ylimäärästä rahaa jostain tulee niin sekin vaihtoehto olis ihan hyvä.

Toisaalta mun luistimet on ihan hyvät ainakin jalkaan. Ikää niillä on jo useampi vuosi, joten mallisto on varmasti kehittynyt ja sen oon ainaki huomannu, että nykysin ihan perusluistimissakin on isommat renkaat kuin noissa mun omissa, jotka aikanaan olivat huipputasoa ainakin hintansa puolesta.