Archive for the 'Työ' Category

Työjuttuja

Lok 07, 2008 in Työ

Töissä on viime aikoina tullut opeteltua vähän uusiakin hommia. Ja opettelu jatkuu myös tulevaisuudessa aina kun muilta hommilta ehtii. Oikeastaan uudet työt ei nyt hirveästi poikkea nykyisistä, muuta kun ympäristön osalta. Eli työ on käytännössä samaa, mutta paikka ja laiteympäristö varsinkin ohjelmistojen osalta erilainen. Ihan kivaa vaihtelua ja hyvähän sitä on aina uutta oppia. Ja samalla tulee uusia haasteita, kun tulee uutta opeteltavaa.

Täytyy kyllä sanoa, että ensimmäinen päivä uudessa paikassa oli siinä mielessä erikoinen, kun ei oikeen mitään osannu tehdä ja mistään ei mitään tienny. Vaikka perusasiat tietää, mutta kuitenkin kyseessä on tavallaan niin eri maailmansa kun normaalissa työssä niin opettelemista se vaatii.

Helsinkiin

Tam 16, 2008 in Autot, Työ

Huomenna aamulla lähdetään töistä käymään Helsingissä ja Nummelassa. Nummelassa on yhden laitetoimittajan tehdas, jonne mennään tutustumaan. Varmasti ihan mielenkiintoista käydä katsomassa, missä niitä koneita tehdään. Ja onhan se muutenkin työmotivaatiota kohottavaa, kun on joskus tuollaista oheistoimintaa. Illalla käydään vielä katsomassa Jokerit-Kärpät Hartwall Areenalla, joka on kyllä kieltämättä reissun se kaikkein paras osio.

Eilinen auton jarruongelmakin on korjattu. Tänään jo kymmenen aikaan korjaamolla oltiin korjaamolla auto laitettu kuntoon. Todella nopeaa toimintaa ja nyt on autossakin taas jarrut. Noin 120 euron juttu se oli, että toisaalta pääsi halvalla, kun olishan sieltä voinu kalliimpaakin vahinkoa tulla. Täytyy nyt kuitenkin toivoa, ettei nämä auto-ongelmat nyt enää jatku. Uus akku ja nämä jarruviat sais nyt riittää hetkeksi aikaa, mitä auton varaosiin tulee.

Viikonlopun jälkeen

Tam 06, 2008 in Työ, Harrastukset

Viikonloppu meni taas vähä urheilupainotteisesti. Eilen varsinkin riitti liikkumista. Aamusta kävin ajelemas parikymmentä kilometriä pyörällä, pari tuntia taukoa ja sitten pelaamaan kaukalopalloa ja vielä illalla käytiin keilaamassa. Viimesin nyt ei oikeen urheilua välttämättä ole, ei ainakaan sellasta, minkä jälkeen suihkussa pitäs käydä.

Viikon aikana tullu pakkanen on kyllä tehnyt hyvää pyöräreiteille metsässä. Näin hyviä ajokelejä ei oo varmaan koskaan vielä ollut, mitä tämän viikonlopun aikana oli. Ja kun vertaa viime viikonloppuun niin ero vaan korostuu. Pakkasella maa on kovaa ja kaikki vesipaikat on jäässä. Ei tarvi oikeestaan kun vaan ajella. Viime viikonloppuna varsinkin oli märkää ja vettä tuntui olevan joka paikassa ja kun on vettä niin maastokin on pehmeää, jonne pyörä tuntuu välillä uppoavan. Vesi kaikenlisäksi tuntuu kertyvän poluille, joten märällä ilmalla sen myös huomaa, että on märkää.

Nyt kun luntakaan ei ollut vielä paljoa niin oli tosi mahtava ajella. Mua ei yhtään haitannu reilu 10 pakkasastetta. Piristävä tollanen pakkanen. Toivottavasti talvi jatkuis samanlaisena jatkossakin eikä niitä mun vihaamia sohjoja tulis pariin kuukauteen.

Vuodenvaihteen jälkeen töissäkin palattiin taas normaaliin arkeen ja loppuviikosta tuntui taas olevan kliirettäkin. Ja oletettavasti sama kiire tulee jatkumaan myös tulevalla viikolla. Mä oon toisaalta siitä erikoinen, että tykkään kyllä pienestä kiireestä. Pääsee jotenki paremmin siihen työhön kiinni kun kokoajan on jotain tekemistä ja jatkuvasti pitää olla menossa. Oikeen rauhallisina päivinä käy pian aika pitkäksi. Onneksi sellaset on tosi harvinaisia.

Työhuone

Lok 19, 2007 in Työ

Lähiöelämää -blogissa oli esitelty huone, jossa pääosa päivästä kuluu eli työhuone. Joten tuon innoittamana voisin minäkin kokeilla kertoa jotain työhuoneestani, vaikka välillä suurin osa työpäivästä menee jossain aivan muualla kun huoneessa istuskellessa.

Työhuoneessa on lisäkseni kaksi työkaveria. Meidän porukan ”aivot” tai ikäänkuin pomo istuu ovelta ensimmäisenä ja me kaksi muuta sitten huoneen perällä. Työpöytä on ovelta poispäin eli periaatteessa istun selkä ovelle päin. Tosin selkäni takana on kyllä kaappi/hylly, joten se blokkaa suoran yhteyden ovelle.

Suurimman osan työpisteen ympäristöstä vievät tietokoneet. Oman pöytäkoneen, joka tosin on pöydän alla telineessä lisäksi pöydälläni on läppäri, johon tulee toinen verkko kuin pöytäkoneeseen. Eli näitä kahta konetta tarvin molempia työssäni. Läppäri sitten lähtee myös mukaan kun on jotain langattomien verkkojen asennuksia tai vastaavia hommia.

Pöytäkoneen vasemmalla puolella on sekalaista tavaraa ja muistiinpanoja sekä erinäinen määrä asennuslevyjä. Siellä on myös kasa tyhjiä limsa- ja energiajuomapulloja. Niitä kun silloin tällöin tulee juotua.. Seinällä on vielä hylly, joka on myös täynnä sekalaista tavaraa. Esimerkiksi koulutusmateriaalit koulutuksiin, joita olen pitänyt läytyy hyllystä. Niiden lisäksi toki löytyy sitten kaikenlaista enemmän ja vähemmän tärkeää tavaraa, kuten verkkorasioiden aihioita, asennusmedioita, yms..
Läppärin vieressä on vielä toinen näyttö ja asennuspiste, jossa tapaan asennella koneita. Eli kun jollekin asiakkaalle on toimitettava uusi kone tai sitten muuten vaan konetta päiviteltävä niin se tapahtuu tässä asennuspisteellä. Siihen tulee pöydän alta 3 eri verkkoa, joita kaupungin toimipisteissä käytetään sekä imagekoneen piuha, kun uusi image pitää tahdä tai palauttaa.

Nämä 3 eri verkkoa eivät siis joka paikassa ole, mutta eri toimipaikoissa on eri verkot käytöissä ja mikrotukihenkilön huoneessa tarvitaan niitä kaikkia. Asennuspisteen alapuolella pöydän alla on sitten yleensä 5-6 konetta/koneen raatoa. Eli siellä on vaihdettuja koneita, joita täytyy säilyttää jonkun aikaa tai sitten varaosakoneita tai asennukseen tulevia koneita.

Yleisesti voisi luonnehtia, että huonetta hallitsee pieni sekasotku. Tavaraa on paljon ja sitä tulee ja menee päivittäin kun kolme ihmistä sitä edestakaisin kuljettelee. Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että työpiste on myös hyvin viihtyisä, eli mua ei ainakaan pieni sekasotku haittaa.

Töitä

Tou 07, 2007 in Työ, Opiskelu

Tänään oli töissä taas sellanen julkasujärjestelmien testauspäivä ja niin on huomennakin. Toisaalta ihan mielenkiintosta hommaa kokeilla eri järjestelmiä. Tää viikko on töiden osalta muutenkin vähä erilainen kun tavallisesti. Keskiviikkona ja perjantaina mulla on taas koulutuksia pidettävänä eli torstai on ainut sellanen ”normaali” työpäivä tällä viikolla.

Nyt kun edellisestä koulutuksesta on taas kuukausi niin saattaa olla, että keskiviikkona pikkasen jännittää. Eiköhän se kuitenkin ihan hyvin mee ku jatkaa samalla lailla kun tähänkin asti. Se on vaan joka kerta ku tulee uus ryhmä niin on sellanen pieni jännitys päällä.

Huomenna pitäis töitten jälkeen ajella Vaasaanki ja mennä tekee pari koetta. Onneks jääkiekon mm-kisoissa ei oo Suomella huomenna peliä niin malttaa ehkä tehdä ihan rauhassa ne kokeet. Alkaa olla viimesiä kokeita tämän koulun osalta, mikäli ne nyt läpi menee.

Sony ja Topfield

Huh 02, 2007 in Urheilu, TV, Työ

Käytiin tänään ostamassa uus telkkari ja digiboksi. TV on Sonyn 32″ lcd ja digiboksina Topfieldin tallentava 250 gigan kovalevyllä varustettuna. Tokihan molemmista löytyy hdmi-liittimet niin pitäis kuvanlaatu sen puolesta ainakin olla hyvä. Telkkarissa on vielä vga-liitin tietokonettakin varten, sekin on ihan hyvä olla olemassa. Tämä ilta onkin mennyt mukavasti uutta telkkaria katsellessa.

Topfield

Sony

Mallit eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin meillä, kuvat on netistä poimittuja vastaavanlaisista tuotteista

Edellisen jatkoaikakirjotuksen jälkeen ehti jääkiekkorintamallakin tapahtua sen verran, että lauantaina Jokerit voitti Hpk:n kolmannen kerran ja eteni finaaleihin, joissa vastaan tulee Kärpät. Finaalisarja alkaa ens lauantaina Oulussa ja meikäläinenkin on paikalle menossa matsia katsomaan.

Puhuttiin tänään pomon kanssa töissäkin, että mun työt jatkuis ainakin elokuun lopulle asti näillä näkymin. Mikä on erittäin hyvä juttu. Toukokuussahan olisin joka tapauksessa töihin tullut kesäksi, mutta saan nyt olla tämän huhtikuunkin siellä ja töitä ainakin tuntuu riittävän.

Lämmintä on

Huh 29, 2006 in Työ, Elämä

Kuten otsikkokin kertoo niin tänään on varmasti ollu kevään lämpimin päivä. Mitään faktaa mulla ei väitteelle oo, mutta siltä nyt on tuntunu. Ei tarvi enää pukeutua paksuihin vaatteisiin ulos mennessään kun vähemmälläki tarkenee. Avattiin Anun kans ”terassikausi” tänään kun istuskeltiin tuolla parvekkeella kylmiä juomia maistellen. Kyllä mä sortseissa ja t-paidassa siellä olin, kuten kesämiehen kuuluukin. Ei nyt tosin vielä niin lämmin oo, että noin vähällä vaatetuksella parveketta kauemmas viittis lähtee.

Meni taas tänä iltana/yönä vähä myöhälle tää nukkumaanmeno ku oon siirrelly vanhoilta vhs-kaseteilta videoita tietokoneelle ja dvd-muotoon. Tai tein tossa ihan kokeilumielessä yhestä vanhasta lätkämatsista dvd:n. Täytyy huomenna siirrellä lisää noita videopätkiä. Onpahan samalla varmuuskopioitu ne, kun vhs nyt tuskin ikuisuutta säilyy ja tuskin muutaman vuoden päästä enää edes videoita myydään, millä niitä voi katsella. Eli on toimittava nyt kun ei oo vielä liian myöhästä.

Eka työviikko on menny mukavasti. Hyvin oon päässy taas sisälle sinne työmaailmaan ja kaikki hommatki on muistunu mieleen sitä mukaa ku niitä on tehny. Eipä aamusinkaan väsytä ku töihin on menossa, toista se oli vielä pari viikkoa sit ku kouluun piti mennä niin kyllä muuten väsytti herätä 7 jälkeen aamulla. Jospa sitä nyt kuitenki siirtyis nukkumaan ku kaikki kaks muutakin täällä asuvaa on jo jonkun aikaa nukkumas ollu.

Rullaluistelukausi alkoi

Huh 23, 2006 in Työ, Harrastukset

Eilen kävin hakemas rullaluistimet kellarista ja renkaiden vaihtelun jälkeen päätin lähteä koittamaan, miten se luistelu sujuu. Hyvinhän se meni ja oli pitkästä aikaa kivaa vähä rullaluistella. En mä tosin mitään pitkää lenkkiä tehny, sellasen puolentunnin lenkin ihan tuntuman saamiseksi.

Rullaluistin

Aika paljo pyöräteillä on vielä hiekkaa niin ihan joka paikassa ei luistella vielä voi. Onneksi nuo pääväylät on kuitenki puhdistettu niin pääsee nyt jonkun verran luistelee. Tosin ei tekisi yhtään pahaa vaikka tolle mun eiliselle reitillekin vähän asvaltteja uusittais, välillä oli kyllä sellasta railojen yli hyppimistä se meno. Pitäs varmaan noihin rullaluistimiin uudet renkaat ostaa. Alkaa olla sen verran kuluneet nämä nykyset, onhan ne tosin jo useemman kesän olleetkin käytössä.

Huomenna alkaiskin sitten työt. Joten seuraavan neljän kuukauden ohjelma sen puolesta on selvillä. Kyllä onkin kivaa ku pääsee taas töihin ja tienaamaan.

Verkkokaapeleita ja pakkasta

Hel 05, 2006 in Työ, Elämä

kaapelinpää

Viikonloppu on siis menny kovassa pakkasessa ja verkkokaapeleita tekiessä. Yllättävän nopeeseen tahtiin niitä eilen tulikin tehtyä. Pääsin jopa tavoitteideni mukasesti alottamaan heti aamusta homman. Siinähän niitä sit tuli kuin itestään. Enpä oo kyllä koskaan ennen verkkokaapeleita tollasta määrää tehny kun tuli nyt viikonlopun aikana tehtyy. Ja oikeestaan vaan eilen niitä osan päivästä tein, ettei koko viikonloppu nyt pelkkää kaapelintekoa oo ollu.

Eilen illalla mentiin Kannukseen ja sieltä Nivalaan kattoo Irinaa. Viime viikolla kun se Irinan keikka jäi näkemättä niin nyt oltiin ainaki ajois paikalla ja varmistettiin sillä, et ainaki nähään tällä kertaa keikka. Hyvää musaa ja muutenki keikka oli hyvä eli ehdottomasti kannatti mennä.

Nopeesti meni taas viikonloppu ja huomenna olis aamulla aikanen herätys ja sitten hyppäys linja-autoon ja Vaasaan. Täytyy yks konekin siinä samalla sinne viedä. Saa nähä miten onnistuu. Tai kyllähän se siellä linja-autossa menee mut miten saan sen sinne matkahuoltoon kuskattua.

Viime päivinä on maailmaa puhuttanut alunperin tanskalaisessa lehdessä julkaistut Muhammed -sarjikset. ”Huumorintajusena” porukkana aiemminkin jo tunnetut muslimit ovatkin sitten vetäneet herneet oikeen ilosesti nenään. Siellä lähi-idässä on nyt ainakin viikon verran jo riehuttu ja uhkailtu pommi-iskuilla ja hyökkäilty Tanskan lähetystöihin. Mä en voi ymmärtää, että jollekin uskonto on noin tärkee asia, että jostain harmittomasta pilakuvasta suututaan. En kyllä ihmettele yhtään, miksi sillä alueella aina tapellaan ja tehdään itsemurhaiskuja. Jos porukka hermostuu näin perusteellisesti tollasesta asiasta niin taitaa vati keittää aika helposti muistakin jutuista.

Töissä

Hel 03, 2006 in Työ, Elämä

Tänään oli kiva olla taas pitkästä aikaa töissä. Samanlaistahan siellä oli kun ennenkin ja varmaan siitä johtuen viihdyin taas yhtä hyvin ku aina ennenkin. Eli mukava päivä oli töiden osalta. Onhan se hyvä juttu muutenki, että pääsee välillä töihin tienaamaan kun eipä opiskelijana liikaa pääse tienaamaan. Senpä takia työt on hyvä juttu ja vaihtelua muutenki siihen koulussa istumiseen. Pääsee tekemään välillä jotain oikeetakin, ettei se tekeminen jää pelkkiin harjotuksiin.

Otin vähä viikonlopuksikin töitä kotiin sieltä. Kun mahdollisuutta tarjottiin, että voisin verkkokaapeleita tehdä niin kyllähän mä niitä huomenna voin tehä. Niitä kun tekee siinä telkkaria katellessa melkein itsestään. Anukin on huomenna töissä niin senkin takia sitä voi hyvin aamupäivästä niitä värkkäillä.

Huomenna meidän olis tarkotus ottaa uus yritys sen Irinan kattomisen kans. Tällä kertaa tosin joudutaan Nivalaan asti menemään kun siellä se huomenna lauleskelee. Mulla ei oo hajuakaan koko Nivalasta, ikinä en oo siellä käyny enkä edes tarkasti tiedä missä se on. No suuntaa nyt vähä mutta siihen se tietämys jää.

Tää oli tässä

Tam 18, 2006 in Työ, Yleistä löpinää

Nimittäin tämä viikko koulussa. Toki huomenna vielä yhet tunnit olis mutta kun on mahdollisuus töihinkin mennä niin silloin on valinta tehtävä ja tässä tapauksessa ne tunnit jää väliin. Eipä se muutenkaan hirveesti haittaa ku sen kurssin materiaali on netissä saatavilla ja sitä kautta voi tehtävät tehdä ja palauttaa. Opiskelijan on ajateltava, että ruokaa riittää pöytään niin töissä täytyy välillä käydä mahdollisuuksien mukaan.

Nyt on sitäpaitsi ihan mielenkiintoinen kokemus kun pääsen ennakkoäänestykseen vaalivirkailijaksi vai millä nimikkeellä nyt mahtaa mennä. Siis siellä ennakkoäänestyspaikassa joka tapauksessa olla kun ihmiset käy äänestämässä. Siis Kokkolaan meen, siitä saa vieläpä ihan hyvät tienestit niin ei paljon tarvi miettiä menemistä. Joten tänään siis Kokkolaan ja torstai, perjantai ja ainakin vielä maanantai menee siellä. Samallahan sitä pystyy itsekin äänestämään.

Työsopimus

Lok 31, 2005 in Työ

Tänään tein loppuvuotta koskevan työsopimuksen eli jatkan tuon koulun harjoittelun päätyttyä vielä pari kuukautta samoissa hommissa mutta nyt huomattavasti paremmalla palkalla. Oon kyllä tyytyväinen ku loppuvuodeksi sain sinne jäädä. Olis ollu varmasti aika vaikee löytää pariksi kuukaudeksi mitään hommaa ja nyt saan tehdä ainaki oman alan töitä ja vielä paikassa, jossa viihdyn tosi hyvin.

Enköhän mä oo sit myös onnistunu harjottelussa ku saan sinne vielä harjottelun jälkeen jäädä. Tuskin ne ihan täyttä tumpeloa olis sinne ottanu. Ens kesästäki oli jo puhetta, mutta se nyt riippuu siitä, missä me ens kesänä Anun kans asutaan. Jos täällä niin mielelläni mä siinä tapauksessa ens kesänäki samaan paikkaan töihin tuun.

Eläinlääkärissä

Lok 18, 2005 in Työ, Elämä

Tuli tänään käytyä eläinlääkärissäki ku meidän Ruska piti rokotukseen viedä. Eipä Ruska pahemmin rokotuksesta välittäny, pikkasen naukas ku piikki niskaan laitettiin. Yllättävän kallista tuo kissan rokottaminen, 35 euroo rokotus. Ja tuo oli nyt toinen kerta ku rokotus annettiin, seuraavan kerran ei tosin tarvi ku joskus ens kesänä, että tuskin meidän talous kissan rokotuksiin kaatuu.

Seuraavaksi varmaan pitäis sit leikata. Toisaalta tuntuu inhottavalta viedä kaveri aikanaan leikkaukseen. En mä ainakaa haluais et multa pallit pois leikattais. Tosin parempi se varmasti niin on kun kyseessä on kuitenkin kissa. No eipä se vielä hetkeen aikaan ajankohtasta oo. Joskus vuodenvaihteen aikoihin sit.

Loppuvuoden työtilannekin on nyt selvillä. Tai kai ne on jo jonku aikaa ollu mut tänään oli palkastaki vähä puhetta. Kyllä mä tyytyväinen oon, että saan siellä vuoden loppuun jatkaa. Hyvää kokemustahan se on ja onhan se hyvä ku muhun on tyytyväisiä oltu. Toivottavasti sitä pääsis sit joskus valmistuttuaanki tekee samanlaisia hommia ku nyt tai ainaki yhtä kiinnostavia.

Vihdoinkin voitto

Lok 11, 2005 in Urheilu, Työ

Nimittäin Jokereille tämän kauden jääkiekon SM-liigassa. Viime viikolla joukkueeseen liittyneiden Tommi Santalan ja Eric Beaudoin’in lisäksi tänään joukkueen vahvuuteen liittyi puolustaja Brad Norton. Tosin loukkaantumisiakin on tällä hetkellä sen verran paljon, että vahvistuksiakin kyllä tarvitaan.

Loppuvuoden työtilannekin alkaa pikku hiljaa varmistua. Ainakin kun asiasta eilen pomon kanssa juttelin niin lupaili, että loppuvuoden saisin siellä jatkaa, ovat kuulemma sen verran tyytyväisiä olleet. Ihan hyvä homma. Oon todellaki viihtyny tuolla töissä ja kyllähän työkokemus muutenki aina hyväksi on, tulevaisuuttakin ajatellen kun oman alan töitä saa. Ja eipä tarvi sit loppuvuotta kotona makailla tai jotain muuta hommaa ettii.

Mun Linuxkokeilut on edenny aika hyvin. Asentelin viikonloppuna omaksi ilokseni http, samba ja ftp-serverin. Ei mulla sille nyt mitää sen suurempaa tarvetta oo mutta ihan omaksi iloksi ja harrastuksen vuoksi sen asentelin. En oo vielä ihan kaikkia asetuksia ehtiny säätämään mutta eiköhän nekin tässä joskus tehtyä saa. Katotaan nyt keksinkö sille jotain käyttöä kuinka paljo. Tohon testikoneelle on ihan hyvä asennella kaikkia erilaisia juttuja, ei haittaa vaikka joskus joku meniski pieleen.

Mahtavaa Sub Tv!

Syy 29, 2005 in TV, Työ

On tässä tullut passiivisesti seurattua tota Big Brotheria ku Anu sitä kattelee. Yks asia mua on pistäny silmään tässä ja se on lähetyksen huono laatu. Lähetys pätkii jatkuvasti, äänet katkeilee ja kuva häviää sekunniksi tai pariksi ruudusta. En sitten tiedä missä mahtaa vika olla mutta ei se Sub TV:lle ainakaan hyvää mainosta oo. Kun tuo kaikkien aikojen kallein suomalainen reality-sarja on niin kannattaisi varmasti panostaa myös tuohon lähetykseen sen verran, ettei se jatkuvasti pätkisi. Eikä tää oo ensimmäinen kerta ku subin lähetyksen pätkii.

Töissä oli tänään aika kiireinen päivä. Puhelimessa sai olla jatkuvasti selvittämässä asioita. Hyvin kaikki kuitenki loppujen lopuksi meni, vaikka tuli tota puhelinjuttua vähä jännitettyäki ku ne mulle ohjautu. Eipä se nyt sen kummempaa oo siihen puhelimeen vastailla ja selvittää mikä asiakkaalla on hätänä. Sen kyllä huomasin, että paikan päällä on huomattavasti helpompi neuvoa asioita ku puhelimessa.

Jepujee

Syy 21, 2005 in Työ, Elämä

Tässä vaiheessa ku oon reilusti yli puolet työharjottelusta suorittanu niin voin kyllä sanoa, että hyvään paikkaan pääsin. Oon todellaki tykänny tuolla työskentelystä ja oikeestaan joka päivä tuntuu jotain uutta oppivan. Ja huomee myös, että muut siellä arvostaa mun tekemää työtä. Sehän on aina kuitenki ehkä paras palkinto, varsinki tällases harjottelus, et ollaan oltu tyytyväisiä. Voi kyllä sanoo, että harjottelu on antanu mulle paljo enemmän mitä osasin odottaa. Töissä viihtyy sen verran hyvin, että sinne on joka aamu mukava mennä. Täytyy kyllä olla tyytyväinen, että tässä näin hyvin kävi. En kuitenkaan tiennyt koko paikasta tai edes kaupungista oikeestaan yhtään mitää ku tänne muutin.

Anu sai eilen illalla uuden serkkupojan. Saa nähdä tuleeko yhtä vilkas ja villi kun vanhemmat veljensä. Toivottavasti tulee, koska mä ainaki tykkään ku pojat on pienenä villejä, vilkkaita ja kovaäänisiä :)

Tilastoja

Syy 01, 2005 in Työ, Tietokoneet, Yleistä löpinää

Elokuu meni ja samalla ajattelin koota vähä statistiikkaa kävijöistä elokuun osalta. Tämä statistiikka on kerätty vain siltä ajalta kuin tämä ”uusi blogi” on ollut toiminnassa eli noin puolentoistaviikon ajalta. Näitä tilastoja on ihan mukava seurailla, varsinkin millä selaimilla täällä vieraillaan ja mitä käyttöjärjestelmiä on käytössä.

    Käyttöjärjestelmät
  1. Windows XP 62,39%
  2. Windows 2000 12,84%
  3. Linux 9,17%
  4. Windows ME 5,50%
  5. Windows 98 4,59%
  6. Mac OS X 4,59%
  7. Windows NT 0,92%

Tutut Windowsit eli XP ja 200o kärjessä mutta Linuxin osuus on myös yllättävän suuri, ainakin mitä se on joskus aikaisemmin ollut. Saattaa jopa saavuttaa Win2k:n tällä vauhdilla pian. XP menee ylhäisessä yksinäisyydessään ja epäilenpä, että sen ykkösasemaa ei tule horjuttamaan kuin tuleva Windows Vista joskus tulevaisuudessa.

    Selaimet
  1. Firefox 1.x 45,87%
  2. Opera 8 23,85%
  3. IE 6 16,51%
  4. IE 5.x 10,09%
  5. Safari 2,75%
  6. Mozilla 1.x 0,92%

Selaimissa yllätys (tosin positiivinen) on melkoinen kun Opera on noussut IE 6:n ohi ja vielä aika selvästi. Tosin IE6 ja IE5 kun laitetaan yhteen niin Internet Explorer on edelleen Operan edellä. Firefox on tällä hetkellä tässä blogissa ylhäisessä yksinäisyydessään lähes 46 prosentin osuudellaan. Safari on saavuttanut myös melkein 3 prosentin osuuden selaimissa. Tämä on ihan hyvä saavutus, kun Safaria tietääkseni ole kuin Maceille, eikä Macien osuus kuitenkaan mikään maata mullistava tällä hetkellä ole.


    Resoluutiot
  1. 1024*768 55,05%
  2. 1280*1024 23,84%
  3. 800*600 12,01%
  4. 1152*846 5,5%
  5. Muut 3,59%

Resoluutiot ajattelin myös tähän tilastorykelmään mukaan ottaa. 1024*768 taitaa olla nykyisin ihan vakiona uusissa koneissa. Luonnollisesti se viekin yli 50 prosentin osuuden. Myös 1280*1024 saavuttaa ihan mukavat lukemat. Esimerkiksi itselläni on koneissa nämä molemmat. Pöytäkoneessa 1280*1024 ja läppärissä 1024*768, koska siinä on sen verran pieni näyttö, että se on ihan sopiva siihen.

Tilastojen jälkeen vähän muutakin juttua. Sain tänään töistä kännykän, siis ihan työkäyttöön. Aika yllätys se oli kun mulle sellanen annettiin, olin siinä jo lähtöä kotiin tekemässä ku mulle sellanen tuotiin. Toisaalta ihna hyvä, koska puhelinta töissä aika paljo tarvii. Pitää soitella ohjeita ja muita juttuja jatkuvasti niin eipä tarvi omalla kännykällä soitella kun jossainpäin on menossa. Huomenna olis illalla työpaikan saunailta, varmasti ihan mukava saunoa ja nauttia tarjoiluista.

Toimialue ja muuta nörtteilyä

Elo 24, 2005 in Työ, Tietokoneet

Tänään meni oikeestaan koko työpäivä yhdellä koululla koneiden ip-osotteita muutellessa ja koneita toimialueelle lisäillessä. Siinäkin menee uskomattoman paljo aikaa loppujen lopuksi. Täällä on nyt viimeset ala-asteet liitetty kiinteeseen valokuituverkkoon niin sen takia täytyy nyt niiden koulujen koneille uudet ip:t käydä laittamas.

Ihan mukavaa hommaa se on ja päivä meni nopeesti. Huomennaki menee vielä varmaan aamupäivä siellä koululla, sen verran sinne jäi vielä laittamista. Taas tuliki työn hyviä puolia, eli vaikka oon siellä työharjottelussa niin silti saa tehdä oikeita töitä eikä mitää ”haistapaskahommia”. Kyllä mä voisin sitten joskus valmistuttuani ihan hyvin työskennellä vastaavanlaisessa hommassa. Sen verran mukavaa hommaa tuo on ollu. Ja mikä on mun mielestä kans hyvä juttu, että jos jotain juttua ei osaa niin se opetetaan. Eli jaksetaan näyttää miten mikäkin asia toimii. Niinhän se oppi jää sit paksumpaanki päähän.

Eilen tuli mun viime viikolla Verkkokaupasta tilaamat tavarat eli 160 giganen usb-kovalevy ja langaton verkkokortti kannettavaan. Kannettavan integroitu kortti kun sanoi joku aika sitten sopimuksensa irti, eikä suostunut enää toimimaan. Hetken epäilin, että vika saattais olla tukiasemas mut lainasin töistä läppäriä ja testasin niin se kyllä verkon löysi. Eli ei muuta ku uuden wlan-kortin tilaukseen ja nyt taas toimii verkko langattomastiki.

Kovalevyn hankinta taas tuli ajankohtaseksi kun kovalevytila loppui. Ulkoinen kovalevy on ihan kätevä ku sen voi tarvittaes ottaa mukaan ja sen saa molempiin koneisiin kiinni. Ja voihan sinne helposti varmuuskopioida tärkeitä tiedostoja. Kovalevytilan loppuminen on kans ihmeellistä. Vielä vuosituhannen alkupuolella pärjäsin 40 gigan kovalevyllä, sitten sen kaveriksi piti hankkia 60 giganen ja sillon tuntu, ettö tilaa on vaikka kuinka paljon. Eipä menny kovin pitkään kun pitikin ostaa jo 200 giganen ja nyt sit vielä 160 giganen ulkonen. Alkaa tota tallennustilaa olemaan pikkuhiljaa jo mukavasti. Tosin nyt ei kyllä edes tunnu siltä, että se loputtomiin kestäis. Eiköhän tuokin ajan kanssa täyteen tuu.