Päivittäin tulee lueskeltua aika monta suomalaista it-alaan liittyvää sivustoa, joten ajattelin niitä vähän tässäkin kertailla. Ensimmäisenä tulee mieleen Tietokone-lehden sivut. Uutisosiosta löytyy päivittäin ihan mielenkiintoisia uutisia ja softapuolella on aina silloin tällöin hyviä ohjelmia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Softapuoli vaatii kirjautumisen palveluun, mutta se on ilmaista kun sinne rekisteröityy.
Sivustolta löytyy myös Tietokonelehtien vanhat vuosikerrat pdf-tiedostoina, mikä on myöskin hyvä juttu. Aina silloin tällöin tulee tarvetta vilkaista jotain juttua jostain vanhasta lehdestä ja helpommin ne netin kautta löytyy ku lähteä kellarista lehtiä kaivelemaan. Lisäksi sivulta löytyy keskustelupalsta, josta sieltäkin saattaa joskus löytää jotain hyviä vinkkejä.
Sektori on toinen sivusto mille suuntaan yleensä heti aamusta. Sektori kertoo myös it-alan uutisia monipuolisesti ja uutisia voi kommentoidakin. Sektoriin voi myös rekisteröityä jäseneksi ja mahdollisuus saada mm. uutiskirje sähköpostiin. Sivulla on myös uusimmat virusvaroitukset sekä avoimia työpaikkoja.
IT-viikko on samannimisen lehden verkkosivusto. Nettisivun kautta näkee päivän uutiset laajasti, joten tälläkin sivustolla tulee lähestulkoon päivittäin vierailtua. Sivustolta löytyy myös Tietotekniikan sanasto, jos joku sellaista sattuisi joskus tarvitsemaan.
Monestihan näissä uutissivuissa on samoja juttuja, mutta jokainen edellämainittu käsittelee sen verran laajasti asioita, että joukkoon mahtuu aina myös uutisia ja juttuja joita ei toisilla sivuilla ole mainittu. Asioita voidaan myös käsitellä hieman eri näkökulmista. Oma lukunsa on tietysti Sektori.comin keskustelut, jotka saattavat välillä mennä Windows - Linux - Mac tappeluksi, oli alkuperäinen aihe sitten mikä tahansa. Joukkoon mahtuu aina joku, jonka pitää alkaa vänkäämään asioista, joista juuri edellisessäkin keskustelussa on väännetty. Mutta ei ne ”keskustelutappelut” tietenkään sivuston uutisten arvoa mitenkään vähennä. Uutisten kommentteja ei vaan aina jaksa lukea jos ne käyttöjärjestelmäväittelyiksi menevät.
Sitten olisi vielä yksi sivusto, joka ei käsittele päivittäisiä IT-uutisia eli suomenkieliset Ubuntu Linux -sivut. Sivustolta löytyy mm. foorumi, jolta löytää apua moneen ongelmaan, mitä Linuxin kanssa saattaa vastaan tulla. Ja jos joku ei ole jo ehtinyt aikaisemmin asiasta kysyä niin ainahan voi alottaa uuden keskustelun aiheesta. Tällainen keskustelupalsta on mielestäni hyvä varsinkin aloitteleville Linux-käyttäjille. Yleensä apua ongelmiin tulee suhteellisen nopeasti ja eri aiheita lueskelemalla oppii varmasti aina uuttakin. Yleensä aina löytyy joku joka tietää vastauksen ongelmaan. Itse tulee aika paljonkin lueskeltua juttuja tuolta sivustolta.