Archive for Helmikuu, 2006

(rumia sanoja)!!!

Hel 26, 2006 in Olympialaiset

Eipä tietenkään Suomi voinu Ruotsia voittaa. Vaikka kisoihin lähdettiin tilanteessa, että monta tärkeää pelaajaa oli loukkaantumisten takia sivussa ja siihen nähden hopea on loistava saavutus niin vit***** silti suunnattomasti, että just Ruotsille pitää havitä. Olis ollu mikä tahansa muu maa. Aina nuo helvetin hannuhanhet tulee ja voittaa Suomen. Tämän hetkistä tunnetta ei kyllä pysty sanoin kuvaamaan sen verran kovaa päähän ottaa..

Jääkiekossa mikään ei oo niin ärsyttävää ku hävitä Ruotsille. Vaikka sitten häviäis kisojen kaikki muut pelit mutta kunhan Ruotsin voittaa niin sekin olis jo hyvin. Nyt jää taas paska maku suuhun moneksi vuodeksi ja joutuu taas vuosikausia odottelemaan uutta tilaisuutta, että Suomi pääsee tämän kuittaamaan. Ja mahtaako sellaista enää tullakaan.

Tänään on se päivä

Hel 26, 2006 in Olympialaiset, Urheilu

Vihdoin on tullut päivä kun on aika kuitata Ruotsille kaikki katkerat tappiot ja viimeisellä minuutilla kahden maalin takaa tasoihin nousemiset ja 5-1 johdon menettäminen 6-5 tappioksi. Tämän päivän pelin jälkeen niitä ei muista enää kukaan. Tänään nuijitaan hurrit maanrakoon. Enää puuttu finaalivoitto ja olympiakulta niin kaikki on kuitattu. Neljän tunnin päästä se alkaa, kaikkien aikojen olympiafinaali jääkiekossa.

Mahtavaa Leijonat!

Hel 25, 2006 in Olympialaiset

Suomi voitti Venäjän 4-0 ja eteni olympialaisten finaaliin. Mahtava saavutus. Jo tällä hetkellä voi verrata vuoden 2004 World Cupiin ja jos finaalista voitto tulee on se kaikkien aikojen paras saavutus suomalaisessa jääkiekkoilussa. Finaalissa vastaan tulee yllättäen Ruotsi, joten ei varmasti mikään helppo matsi oo tiedossa.

Suomi sai tänään pari mitaliakin kisoista kun Curlingmiehet saivat hopeaa. Kanada oli finaalissa parempi mutta hieno suoritus hopeakin on. Katsotaan nyt näkyykö Curlinkia telkkarissa tai yleensä mediassa ennen Vancouverin olympialaisia vuonna 2010. Viimeksi kun lajia olen seurannut niin oli Salt Lake Cityn kisat ja nyt neljän vuoden tauon jälkeen se palasi televisioon. Tanja Poutiainen sai myös hopeaa naisten suurpujottelussa. Eli alppihiihdostakin mitali tuli. Onnea kaikille mitalisteille! Ja sunnuntaina sitten kannustamaan Leijonat olympiakultaan!

Urheilujuhlan tuntua

Hel 24, 2006 in Yleistä löpinää

Tänään on taas jonkunlaista urheilujuhlan tuntua kun Suomi taistelee curlingissa olympiavoitosta ja jääkiekkossa pelataan välierämatsi Venäjää vastaan. Toivottavasti molemmista irtoaa voitto. Jääkiekossa voittoa voitaisiin pitää jo jonkinasteisena sensaationa ennakko-odotuksiin nähden. Suomi on jo tällä hetkellä pelannut paremmin kuin moni osasi odottaa. Toisaalta taas jos Suomi häviää kaksi jäljellä olevaa peliä niin vuoden - parin päästä kukaan ei muista, että näissä kisoissa oltaisiin erityisen hyvin pelattu. Niin se vaan on, voittajat muistetaan ja häviäjät unohdetaan. Mitäänhän ei vielä tässä vaiheessa ola kuitenkaan voitettu. Toivottavasti tilanne on illalla jo toinen.

Suomalaiset ovat innostuneet aikaisemmin todellisena marginaalilajina olleesta curlingista. Sen kertoo ehkä sekin, että jopa näille sivuille on viime päivinä tultu Googlesta ja muistakin hakukoneista suurimmaksi osin Marrku Uusipaavalniemi -hakusanalla. Kerran taisin miehen mainita, kun viime viikolla joskus curlingista jotain puhuin. Ja lähellekään kaikki tulijat eivät edes ole olleet suomalaisia tai ainakaan suomesta vaan Iso-Britanniasta ja Saksasta on esimerkiksi viime päivinä aika paljon kävijöitä ollut. Tuskinpa ainakaan ulkomaisille kävijöille täällä informaatiota pahemmin on. Tosin voihan ne olla suomalaisia, jotka ovat ulkomailla tällä hetkellä.

Myös muut suomalaiset olympiamenestyjät, kuten Markku Koski ja Antti Autti ovat tuoneet hakukoneiden kautta surffailijoita tänne. Muutenkin nuo tilastot ovat erittäin mielenkiintoisia. Täytyy niihin taas palata jossain vaiheessa. Enpä oo tainnu hetkeen mitään kuukausitilastoja laittaakaan tänne. Tosin tuskin ne niin hirveesti muita kiinnostaakaan ku mua. Itse niitä on ihan kiva seurailla, tietää miten ihmiset tänne löytävät ja mitä selaimia ja käyttöjärjestelmiä käyttävät.

Leijonat välieriin

Hel 22, 2006 in Olympialaiset

Mahtavan taistelun jälkeen Suomi eteni jääkiekossa välieriin. Suomi voitti USA:n 4-3 todella tiukan ja mahtavan taistelun jälkeen. Suomi johti peliä jo 2-0, mutta sitten ote katosi täysin ja USA tuli tasoihin. Onneksi Leijonat taistelivat loppuun asti ja tällä kertaa taistelu riitti voittoon. Suomen välierävastustaja tulee otteluparista Kanada-Venäjä. Kumpikin on varmasti paha vastustaja mutta mielummin kuitenkin Kanada, koska niitten peliä on mukavampi seurata ku venäläisten. Tämä toki on mielipideasia.

Tanja Poutiaisellakin oli mahdollisuudet tänään mitaliin mutta jäi lopulta kuudenneksi naisten pujottelussa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Poutiainen oli neljäs, mutta tällä kertaa parempaan sijoitukseen ei vauhti riittänyt. Taitaa kuitenkin olla Suomen alppihiihdon kaikkien aikojen paras sijoitus olympialaisissa.

Curlingissakin on parhaillaan välierämatsi menossa Suomen ja Iso-Britannian välillä. Tuota lajia on nyt tullu kisojen aikana seurattua jonkun verran ja oon jopa päässy vähä perille, mistä koko lajissa on kysymys. Ihan mielenkiintoista se loppujen lopuksi on, vaikkakin aika hidastempoista.

Juha Mieto puhuu asiaa

Hel 22, 2006 in Urheilu

Juha Mieto on ottanut myöskin kantaa tuohon urheilijoiden haastattelukysymykseen, josta pari päivää sitten mielipiteeni kerroin. Tämän päivän Ilta-Sanomissa Mieto kertoo mielipiteensä asiaan. Seuraava Miedon mielipide on siis tämän päivän Ilta-Sanomista lainattu pätkä:

Takavuosien hiihtokuningas Juha Mieto ymmärtää, jos pettyneen urheilijan puheen sekaan eksyy muutama voimasana.

- Tietyt nirppanokat pahoittavat mielensä, mutta minua se ei häiritse. Jos se perkele tulee sieltä luontevasti, niin mitä pahaa siinä on, Kurikan jättiläinen sanoo.

Olen täysin samaa mieltä tästä asiasta. Kannattaa varmasti urheilijoiden puheita paheksuneidenkin kuunnella miestä, joka ainakin on kokenut häviämisen mahdollisimman tiukalla erolla.

Joukkuemäestä hopeaa

Hel 20, 2006 in Olympialaiset

Suomi otti joukkuemäestä hopeaa. Ihan hyvä saavutus varsinkin lauantain pettymyksen jälkeen. Toki kultaankin olisi mahdollisuuksia ollut, eikä mäkihyppääjiä hirveästi hopea naurattanut. Myöhemmin senkin arvo varmasti vielä kasvaa. Ja hieno saavutushan mitali aina on.

Kukkahattutädit hyökkäävät

Hel 20, 2006 in Urheilu

Tähän asti olympialaiset ovatkin sujuneet ihan hyvissä merkeissä mutta viikonlopun aikana kukkahattutädit tulivatkin sitten piiloistaan julkisuuteen. Ensimmäinen ärsyke heille oli Janne Ahosen lausunnot epäonnistuneen suurmäen kisan jälknee. Janne totesi kysyttäessä, että: ”perseellehän se meni.. ” ja taisi siinä jokunen muukin ärräpää ilmoille lentää.

Sitä en taas ymmärrä, että miksi tästä pitää meteli nostaa. Jokainen pikkaisenkin urheilua seuraava varmasti ymmärtää, että urheilija joka neljä vuotta harjoittelee tähtäimenään juuri tuo kilpailu ja jos kaikki ei mene odotusten mukaisesti niin kylläkai sitä saattaa jonkun verran pettynyt tulokseen olla. Varsinkin kun haastattelija ryntää heti hypyn jälkeen kyselemään. Kyllä siinä saattaa silloin tulla rumiakin sanoja kun on ollut latautuneena kilpailuun ja lyödään mikrofoni eteen.

Itse näen ainakin tilanteen siinä mielessä positiivisena, että Ahonen ainakin lähti voittamaan kisaa, eikä vaan tekemään parastaan. Normaalistihan suomalaisurheilijat ilmoittavat, yrittävänsä parhaansa ja kun ei onnistuta niin vähän naureskellaan, että ehkä ensi kerralla sitten. Janne Ahonen on voittaja ja lähtee kilpailuun voittamaan ja jos voittoa ei tule niin kilpailu on epäonnistunut.

Toivoisin, että kaikenmaailman kukkahattutäditkin tämän ymmärtäisivät tai vaihtaisivat sitten kanavaa kun tulee urheilua. Eiköhän sieltä joltain kanavalta seurata ruohon kasvua tai kukkien istuttamista.

Toinen aihe joka sai kukkahattutädit mölyämään oli Jarkko Ruudun taklaus Jaromir Jagriin. Ruutu ajoi puhtaan taklauksen, josta Jagr valitettavasti loukkaantui. Suurin syy loukkaantumiseen oli kuitenkin Jagrin kyyristyminen juuri taklaushetkellä ja ns. munankuorikypärän käyttäminen. Mies joka NHL:ssäkin pelaa omalla vastuullaan, koska ei suostu käyttämään nykyaikaista kypärää, voisi katsoa peiliin jos loukkaantumisia tulee kypärästä johtuen.

Ja jääkiekko on laji, jossa loukkaantumisia saattaa joskus tulla. Sen tietävät pelaajat ja toivottavasti myös katsojat sen ymmärtävät. Ja jääkiekkoakaan ei tarvitse seurata jos viihtyy mielummin kukkahattu päässä multaa kaivelemassa takapihalla.

Huippu-urheilijatkin ovat ihmisiä ja on ymmärrettävä, että heitäkin joskus ottaa päähän. Jos silloin lyödään mikrofoni eteen niin eikai se teksti silloin mitään harrasta puhetta ole vaan silloin kerrotaan mielipide niinkuin se on. Ja mielestäni Ahonen toimi tilanteessa vielä suhteellisen rauhallisesti.

Leijonat!

Hel 20, 2006 in Olympialaiset

Suomi on yllättänyt jääkiekossa kaikki ennakkoarviot täysin. Ennen kisoja pelkäsin, että Suomi ei kovin hyvin tule pärjäämään johtuen suuresta loukkaantuneiden määrästä. Moni tärkeä pelaaja joutui kisat jättämään väliin loukkaantumisen takia. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin aivan toiselta. Teemu Selänteen johdolla Leijonat ovat voittaneet tähän mennessä kaikki matsinsa. Kruununa tietysti tämän iltainen Kanadan kaataminen. Myös eilinen Tsekkipeli kuuluu ns. ”kovaan sarjaan”.

Suomella on alkusarjassa vielä peli Saksaa vastaan ja sen jälkeen alkavatkin tosipelit puolivälierien muodossa. Todennäköinen vastustaja on USA, joten silloin mitataan taas joukkueen tasoa kun on pakko voittaa. Täytyy kyllä ihastella Selänteen kykyä päästä maalipaikkoihin ja tehdä paikoista myös maali.

Yhdistetystä pronssia

Hel 16, 2006 in Olympialaiset

Yhdistetyn joukkuekisasta tuli Suomelle pronssia. Jälleen oli odotukset vähän korkeammallakin mutta Saksa ja Itävalta pääsi alussa sen verran karkuun, ettei Suomella ollut enää paljon mahdollisuuksia ottaa kiinni niitä. Hannu Mannisen tehtäväksi viimeisellä osuudella jäi varmistaa pronssi ja otti samalla kärkeä aika hyvin kiinni. Olis ollu vähä pitempi matka niin hopeeta olis ainaki tullu. Hyvä saavutus se pronssiki olympiakisoista tietysti on. Ja onhan se kivempi aina mitali saada kuin olla vaikka neljäs.

Jääkiekkokin jatkui tänään ja Suomi voitti kisojen isäntämaa Italian 6-0. Ei paljo ollu Italian pojilla jakoa ku Selänne, Koivu ja kumppanit pistivät selvät numerot taululle. Yllätyksiäkin on jääkiekossa jo nähty. Sveitsi voitti tänään Tsekin ja Latvia pelas eilen USA:n kans tasapelin. Se on hyvä, että kaikki pelit ei mee ennakkoarvioiden mukaan vaan yllätyksiäkin tapahtuu. Kunhan ne yllätykset ei oo sellasia, että Suomi häviää jollekin ennakkoon selvästi heikommalle.

Jaakko Talluksesta ainakin paljastui kisan jälkeisessä haastattelussa todellinen taistelija. Mies ei ollut yhtään tyytyväinen pronssimitaliin. Ilmoitti vaan, että pettymyshän se on ku kultaa lähdettiin hakemaan. Hienoa nähdä tällaista asennetta.

Kumparelasku

Hel 15, 2006 in Olympialaiset, Elämä

Mikko Ronkainen jatkoi Suomen mitaliputkea ottamalla hopeamitalin kumparelaskusta. Tänään oli ennakko-odotuksissa muitaki mitaleja mutta yhdistetyn joukkuekisa jouduttiin keskeyttämään tuuliolosuhteiden takia niin siitä ei vielä mitalia tullut. En oo ihan varma koska se kisa loppuun käydään. Eka hyppykierros siellä ehdittiin hypätä ja sitten kisa keskeytettiin.

Jääkiekko alkoi kans tänään ja Suomi pyörittelee Sveitsiä kuin litran mittaa. Ihan odotettu tulos, kyllä Suomen pitääki Sveitsi selvästi voittaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia pelejä.

Mun koulu on taas tältä viikolta paketissa. Eilen oli ensimmäinen koe sitten viime vuoden huhtikuun. Ihan hyvin se tuntui menevän. Ens viikolla on vielä yks koe tiistaina ja sit onki talviloma. Meillä menee aina mukavasti nää lomat ku lomaa ennen on koeviikko ja yleensä kokeet on jo koeviikkoa edeltävällä viikolla niin koeviikko on vapaana. Nyt tosin on yks koe mutta ei muuta.

Ystävänpäivä

Hel 14, 2006 in Yleistä löpinää

”Äijillä ei ole ystäviä, vaan kavereita. Äijät ei toivota hyvää ystävänpäivää. Äijät ei halaa kuin kännissä ja joukkueurheilussa. Joten hyvää tiistaita!”

Wikipedia
tiesi kertoa vähän historiaa ystävänpäivästä ja sen vietosta. En viitsi niitä tänne copy-pastettaa, koska jokainen asiasta kiinnostunut varmasti itsekin ne voi käydä sieltä lukemassa.

Lisää metallia

Hel 14, 2006 in Olympialaiset

Niin vaan Suomi sai pronssia naisten sprinttiviestistä. Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen hiihtivät tuossa Suomen joukkueessa ja mielestäni pronssia voidaan pitää hyvänä tuloksena, vaikka toki kultaankin olisi hyvät mahdollisuudet olleet. Toisaalta kun mietitään Suomen hiihtäjien saavutuksia viime vuosina niin pronssi on loistava saavutus. Hieno suoritus!

Vähä niinku välipäivä

Hel 13, 2006 in Olympialaiset, Elämä

Tänään on olympialaisissa välipäivä ainakin niiden lajien suhteen, joita mä seuraan. Tokihan tuolla ainakin pikaluistelua ja curlingia on tullu, mutta ne ei kovin suurta mielenkiintoa meikäläisessä herätä. Täytyy toki toivoa, että niissäkin lajeissa suomalaiset pärjäisivät.

Curling on kyllä erikoinen laji. Mä en oikeen sen ”hienoutta” oo sisäistäny. Jotenki se kiven liu’uttaminen jäätä pitkin ja jään harjaaminen kiven edestä ei mua sytytä. Kyllä mä tänään aamupäivällä seurasin jonku aikaa ku Suomi Sveitsiä vastaan otteli. Varmasti se laji aika paljo taktista osaamista vaatii ja taitoakin, että saa sen kiven juuri sinne minne se on tarkotus saadakin.

Mahdetaankohan Suomessa pelata jonkunlaista Curlingliigaa? Vai missä Markku Uusipaavalniemi ja kumppanit aina sen 4 vuotta pelailee kun olympialaisia ei oo. Tai mä en ainakaan muista nähneeni Curlingia telkkarista tai pahemmin muistakaan urheilu-uutisista neljään vuoteen. Sen muistan, kun Salt Lake Cityn kisoissa ne jäätä harjaili ja kiveä l’utti.

Tänään aamulla oli taas aikanen herätys ja lähtö linja-autolla kohti Vaasaa. Koulussa sitten vajaa pari tuntia ja sen jälkeen sählyä pelaamaan. Kyllä se sählyn pelaaminen tänään se mielenkiintosempi osa oli päivän ohjelmasta. Ens jakson lukujärjestyksetki oli julkastu ja meillä näyttäis perjantait olevan vapaana ens jaksossakin. Mikä on tosi hyvä juttu. Voin sit perjantait olla töissä, mikäli siellä vaan hommia riittää. Ja onhan se kiva torstai-iltana muutenki sinne Kokkolaan jo mennä :)

Hopeaa

Hel 12, 2006 in Olympialaiset

Suomi sai toisen mitalinsa kun Matti Hautamäki sai hopeaa. Janne Ahonen valitettavasti jäi mitalien elkopuolelle, vaikka mahdollisuudet toki olis mitaliin Ahosellakin olleet. Hyvä kuitenkin ku Suomen ”mitaliputki” sai jatkoa Hautamäen hopealla. Suurmäestä sitten kultaa.

Mitali

Hel 12, 2006 in Olympialaiset

Suomen mitalitili Torinon Olympialaisis avattiin ku Markku Koski otti pronssia lumilautailusta. Hieno suoritus! Ainut mikä finaalista jäi harmittamaan oli Antti Autin ja Risto Mattilan toisen kierroksen laskut kun mielestäni niistä olisi pitänyt yli 40 pistettä tulla. Yleisökin buuasi tuomareille alhaisten pisteiden takia. Kokonaisuudessaan kuitenkin hieno kisa. Markku Kosken pronssin lisäksi Antti Autti oli viides ja Risto Mattila kymmenes.

Lumilautailua

Hel 12, 2006 in Olympialaiset

Äsken tuli lumilautailun karsintakierros ja kaksi suomalaista (Antti Autti ja Risto Mattila) selviytyi heti ensimmäiseltä kierrokselta finaaliin. Hyvältä näytti suomalaisten meno tuossa karsinnassa. Ainut mikä mua pisti silmään oli se, että mielestäni amerikkalaiset saivat arvostelussa kyllä jonkunasteista ”jenkkilisää”. Ei ne nyt kaikki ihan niin hienoja ja hyviä suorituksia ollu, että noin paljo olis pisteitä pitäny saada.

Eipä sillä karsinnalla tietysti finaalissa enää mitää väliä oo. Toki arvostelulajissa aina on kyse siitä, mistä kukakin tykkää. Eli joku toinen saattaa toista suoritusta pitää paljon hienompana kuin toista. Tällä hetkellä toinen karsintakierros on kesken ja Markku Koski johtaa sitä. Myös Janne Korpi on vielä tällä hetkellä kuuden parhaan joukossa, mutta osa laskijoista on vielä laskematta. Finaali tulee kello 15.00 ja silloin meikäläinen ainakin parkkeeraa television eteen sitä seuraamaan.

Edit: Toinen karsintakierros on laskettu ja Markku Koski meni sieltä kolmanneksi parhaana finaaliin. Janne Korpi sen sijaan karsiutui finaalista.

Ei mitalia

Hel 11, 2006 in Olympialaiset

Eipä tietenkään tullu mitalia yhdistetystä kovista ennakko-odotuksista huolimatta. En kyllä ymmärrä miksi suomalaisille käy aina näin. Koko kausi hallitaan kisoja mielin määrin ja sit arvokisoissa aina tulee epäonnistumisia. No yhdistetyssä on vielä joukkuekisa ja sprinttikin, joten voi sieltä mitaleja vielä tulla. Tämän päivän esitysten perusteella niitä ei kyllä oo luvassa.

Olympialaiset alkaa

Hel 11, 2006 in Olympialaiset

Tänään alkaa Torinon Olympialaiset oikeen todenteolla. Eilenhän siellä oli avajaiset, mutta mua ei oo koskaan suurien urheilukisojen avajaiset tai päättäjäiset hirveesti kiinnostanu. Enemmän mä oon kiinnostunu siitä itse urheilusta. Sama se mitä siellä avajaisissa tehdään ja kuka siellä esiintyy.

Tänään ainakin mun odotuksissa on jo mitali yhdistetystä. Hannu Manninen on hallinnu tätä kautta sen verran ylivoimaisesti, että jonkunvärinen mitali sieltä kyllä on tulossa. Toivottavasti Kultaa ja mielellään tietysti molemmilta matkoilta. Hannu Mannisen ainut heikkous on yhdistetyssä mäkihyppy, mutta hiihtomatkalla Manninen on ollut niin ylivoimainen, että muutaman minuutin takaa-ajomatka ei vielä merkitse mitään. Manninen yleensä ajaa muut kilpailijat kiinni ja menee kovaa ohi. Eli ladataan nyt ennen kisaa odotukset korkeelle.

On tässä viikonloppusiivouskin parhaillaan menossa. Pitäis ennen kisalähetyksen alkua ehtii ainakin imuroimaan, koska imurin ääni kyllä häiritsee urheilun seuraamista. Lattioita voi sit pestä siinä telkkaria katellessaki.

Töitä

Hel 09, 2006 in Yleistä löpinää

Taas on kouluviikko menny tosi nopeesti. Huomenna meen taas töihin. Alkaa olla lopuillaan tää eka jakso koulus. Ens viikolla on jo yks koe ja seuraavalla viikolla si lisää. Taitaa tulla melkein parin viikon loma, ku koeviikolla on yks koe ja koeviikon perään on talviloma. Ollaan Anun kans puhuttu, et mentäis käymään jossain loman aikana. Kohde on vielä hämärän peitossa, mutta olis sitä kiva jossain mennä käymää.

Eilen olin kavereitten kans kattoo Uniklubia Gigglinis Vaasas. Oli ihan hyvä keikka. Enpä ollu ennen livenä niitä nähny. On tulluki nyt viime aikoina keikoilla käytyy ku viime viikonloppuna oltiin sitä Irinaa kattoo. Tosin näitä kahta edeltävästä keikasta onkin sit jo monta kuukautta aikaa.

Maanantai

Hel 06, 2006 in Yleistä löpinää

”Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai”

sählypallo

Tänään käytiin koulun jälkeen sählyä pelaamas. Tällä kertaa ihan kunnon kentälläkin kun saatiin sen verran porukkaa, että kannatti lähtee isommalle kentälle. Kyllähän peli oli heti huomattavasti parempaa ku kenttä oli isompi ja leveempi. Sähly on kyllä muutenki mukava liikuntamuoto, jotenki siihen liikkumiseen tarvii aina pallon/kiekon minkä perässä juoksee tai menee. Tavallinen juoksulenkkeily ei kyllä oikeen innosta. Jotenki sitä on vaan niin tylsää juosta yksin tuolla pimees ku vaihtoehtona on pelata jotain joukkuelajia.

Huomenna on koulussa viikon pisin päivä, ainaki lukujärjestyksen mukaan. Saa nyt nähä kuinka pitkään opettajat jaksaa tunteja pitää. Välillä kun ne tunnit loppuu paljonkin ennen sitä aikaa mitä lukujärjestykses on.

Nyt mä taidan hetkeksi siirtyä John Grishamin ”kirjamaailmaan”. Grisham taitaa olla ainut kirjailija, jonka kirjoja oon useimpia lukenut. Viime vuosina tuo lukeminen on muutenki jääny aika vähiin. Tai kyllähän sitä aikanaan tuli varmaan kaikki Tarzan -kirjat luettua, joten Edgar Rice Burroughs on sitten se toinen kirjailija, joka mut on saanu kirjojensa ääreen houkuteltua useasti.

Verkkokaapeleita ja pakkasta

Hel 05, 2006 in Työ, Elämä

kaapelinpää

Viikonloppu on siis menny kovassa pakkasessa ja verkkokaapeleita tekiessä. Yllättävän nopeeseen tahtiin niitä eilen tulikin tehtyä. Pääsin jopa tavoitteideni mukasesti alottamaan heti aamusta homman. Siinähän niitä sit tuli kuin itestään. Enpä oo kyllä koskaan ennen verkkokaapeleita tollasta määrää tehny kun tuli nyt viikonlopun aikana tehtyy. Ja oikeestaan vaan eilen niitä osan päivästä tein, ettei koko viikonloppu nyt pelkkää kaapelintekoa oo ollu.

Eilen illalla mentiin Kannukseen ja sieltä Nivalaan kattoo Irinaa. Viime viikolla kun se Irinan keikka jäi näkemättä niin nyt oltiin ainaki ajois paikalla ja varmistettiin sillä, et ainaki nähään tällä kertaa keikka. Hyvää musaa ja muutenki keikka oli hyvä eli ehdottomasti kannatti mennä.

Nopeesti meni taas viikonloppu ja huomenna olis aamulla aikanen herätys ja sitten hyppäys linja-autoon ja Vaasaan. Täytyy yks konekin siinä samalla sinne viedä. Saa nähä miten onnistuu. Tai kyllähän se siellä linja-autossa menee mut miten saan sen sinne matkahuoltoon kuskattua.

Viime päivinä on maailmaa puhuttanut alunperin tanskalaisessa lehdessä julkaistut Muhammed -sarjikset. ”Huumorintajusena” porukkana aiemminkin jo tunnetut muslimit ovatkin sitten vetäneet herneet oikeen ilosesti nenään. Siellä lähi-idässä on nyt ainakin viikon verran jo riehuttu ja uhkailtu pommi-iskuilla ja hyökkäilty Tanskan lähetystöihin. Mä en voi ymmärtää, että jollekin uskonto on noin tärkee asia, että jostain harmittomasta pilakuvasta suututaan. En kyllä ihmettele yhtään, miksi sillä alueella aina tapellaan ja tehdään itsemurhaiskuja. Jos porukka hermostuu näin perusteellisesti tollasesta asiasta niin taitaa vati keittää aika helposti muistakin jutuista.

Töissä

Hel 03, 2006 in Työ, Elämä

Tänään oli kiva olla taas pitkästä aikaa töissä. Samanlaistahan siellä oli kun ennenkin ja varmaan siitä johtuen viihdyin taas yhtä hyvin ku aina ennenkin. Eli mukava päivä oli töiden osalta. Onhan se hyvä juttu muutenki, että pääsee välillä töihin tienaamaan kun eipä opiskelijana liikaa pääse tienaamaan. Senpä takia työt on hyvä juttu ja vaihtelua muutenki siihen koulussa istumiseen. Pääsee tekemään välillä jotain oikeetakin, ettei se tekeminen jää pelkkiin harjotuksiin.

Otin vähä viikonlopuksikin töitä kotiin sieltä. Kun mahdollisuutta tarjottiin, että voisin verkkokaapeleita tehdä niin kyllähän mä niitä huomenna voin tehä. Niitä kun tekee siinä telkkaria katellessa melkein itsestään. Anukin on huomenna töissä niin senkin takia sitä voi hyvin aamupäivästä niitä värkkäillä.

Huomenna meidän olis tarkotus ottaa uus yritys sen Irinan kattomisen kans. Tällä kertaa tosin joudutaan Nivalaan asti menemään kun siellä se huomenna lauleskelee. Mulla ei oo hajuakaan koko Nivalasta, ikinä en oo siellä käyny enkä edes tarkasti tiedä missä se on. No suuntaa nyt vähä mutta siihen se tietämys jää.

Jepujee

Hel 01, 2006 in Urheilu, Yleistä löpinää

Tällä viikolla on koulussakin tullut uutta asiaa kun ollaan reitittimiä konffattu. Eipä oo ennen sellasta tullu tehtyy. Ihan mielenkiintoista hommaa se on ollu, tosin aikalailla itseopiskelupainotteista on ollu. Meidän on lähinnä itsekseen pitäny opetella ne asiat miten konffaus tapahtuu. Tekemällähän sitä parhaiten oppii.

Huomenna hyppään illalla taas linja-autoon ja meen viikonlopuksi Kokkolaan. Perjantaina tosin meen töihin, kun sieltä soiteltiin ja kysyttiin, jos perjantaina ehtisin tulla. Mielelläni mä töihin meen ku perjantaina ei kouluakaan oo. Ja töitä oon kyllä aina ollu valmis tekemään jos joku sellasta mahdollisuutta tarjoaa. Pieni tienesti ei oo koskaan pahitteeksi.

Jokeritkin otti tänään voiton Bluesista. Nyt on viime pelit menny ihan hyvin. Tosin voittoja tarvitaan vielä paljon, jos playoffseihin meinaa päästä.Mahdollisuudet tosin on vielä olemas jos vaan pelit jatkossakin voitetaan.