Archive for Heinäkuu, 2006

Tiedonsiirto kangertelee terveyskeskusten välillä

Hei 31, 2006 in Yleistä löpinää

Olen kirjoittanut tästä samasta aiheesta aikaisemminkin. Eli siitä, miten vaikeaa on siirtää tietoja Vaasan ja Kokkolan terveyskeskusten välillä. Ja koska asia ei tunnu edistyvän yhtään niin päätin kirjoittaa Pohjalaisen yleisöosastolle. Se kun varmasti herättää Vaasassakin huomiota. Julkaisen kuitenkin kirjoitukseni myös täällä, koska sitä saatetaan lyhentää tai muokata, mikäli sitä yleensä julkaistaan. Seuraavassa siis kirjoitukseni:

Tiedonsiirto kangertelee terveyskeskusten välillä

Muutin keväällä 2005 Vaasasta Kokkolaan ja silloin alkoivat ongelmat terveyskeskuksen kanssa. Kävin huhtikuussa 2005 viimeisen kerran Vaasan terveyskeskuksessa lääkärissä ja diabeteshoitajalla. Minulle luvattiin, että tietoni tullaan lähettämään Kokkolaan ja saisin sieltä sitten kutsun lääkärille noin puolen vuoden päästä kun seuraavan kerran olisi tarvetta lääkärissä käydä.

Tämän perusteella ajattelin, että kaikki olisi kunnossa ja minulle tulisi Kokkolasta kutsu lääkärin vastaanotolle sovitusti puolen vuoden päästä muutostani. Asia ehti jo unohtua minulta, mutta vuoden 2005 lopulla aloin ihmettelemään kun kutsua ei kuulunut ja soitinkin Kokkolan terveyskeskukseen asian tiimoilta. Sieltä luvattiin selvittää asiaa ja kutsua minut pikimmiten lääkärin ja diabeteshoitajan vastaanotolle.

Kutsua ei kuitenkaan edelleenkään kuulunut. Vuodenvaihteessa 2006 olin palaamassa Vaasaan opiskelemaan, joten otin yhteyttä Vaasan terveyskeskukseen kysyäkseni voisinko tulla Vaasaan lääkäriin kun viikot olen Vaasassa koulussa. Se kuulemma sopisi hyvin ja minun käskettiin palata asiaan tammikuun aikana kun Vaasassa olisin.

Tammikuussa minulle ilmoitettiinkin ettei Vaasassa asiointi onnistuisi, koska olen kirjoilla Kokkolassa. Jälleen kerran pyysin Vaasan terveyskeskusta lähettämään tietojani Kokkolaan. Ei kuulemma onnistuisi, koska niitä pitäisi Kokkolan terveyskeskuksen pyytää. Kokkolasta taas käskettiin minun itseni pyytää paperini Vaasasta ja käskeä lähettämään ne Kokkolaan. Loppujen lopuksi Kokkolasta pyydettiin papereitani, mutta tällä kertaa olisi tarvittu minun allekirjoitukseni.

Nyt vuosi ja neljä kuukautta muuton jälkeen paperini ovat edelleen Vaasan terveyskeskuksessa ja itse asun Kokkolassa. Ilmeisesti niiden siirtäminen Kokkolaan on mahdoton tehtävä. Olenkin miettinyt, että joudunko lakimiehen laittamaan papereideni perään, kun muuten niitä ei tunnu saavan.

Uskomattomalta tuntuu, että vielä vuonna 2006 noin 120 kilometrin matkan kulkeminen kestää näinkin pitkään. Tietoyhteiskunnan aikana luulisi henkilö- ja sairaustietojen siirtämisen käyvän käden käänteessä, mutta ainakin näiden kahden terveyskeskuksen välillä yhteistyö näyttää olevan aika mahdotonta. Ihmetyttää myös ristiriitaisten tietojen antaminen Vaasan päästä. ALuksi luvataan lähettää paperit, sitten sanotaan, että voin käydä siellä lääkärin vastaanotolla. Välillä taas papereitani pitää toisen terveyskeskuksen anoa ja loppujen lopuksi tarvitaan vielä allekirjoitukseni.

Lääkereseptien uusiminen on jo tarpeeksi hankalaa tällä hetkellä kun Kokkolassa kukaan ei ole papereitani nähnyt, enkä viitsi Vaasaankaan ajella ihan vaan reseptin uusimisen ilosta. Ilmeisesti diabeetikon ei kovin montaa kertaa kannata muuttaa, jos se joka kerta on näin vaikeaa.

Mustikka

Hei 30, 2006 in Elämä

Eilen käytiin keräilemäs vähä mustikoita. Eipä niitä kyllä paljoa löytynyt ja löytyneetkin oli aika pieniä. Sen verran kuitenkin, että sai mustikkapiirakan ja jonkun verran pakasteeseenki. Hyttysiä siellä metsässä oli kyllä moninkertasesti enemmän kuin mustikoita ja nyt onkin joka paikka täynnä kutiavia patteja.

Mielummin mä kuitenkin siellä metsässä hyttysten syötävänä niitä mustikoita poimin ku siivoon niitä keräilyn tuotoksia. Niitä siivoillessa tuntui, että se mustikkamäärä siellä sangossa ei vähene ollenkaan. On se sitten talvella kiva ottaa pakasteesta itse poimittuja mustikoita ja syödä niitä.

Mä en kyllä muista koska olisin viimeksi ollu mustikkametsässä. Varmaan joskus 15-vuotta sitten ja sillonkin lähinnä juttuseurana, tuskin musta hirveesti apua on ollu. Kovaa meteliä oon kuitenkin siellä pitäny ja äiti joskus totestin, että mut kannattaa ottaa mukaan niin ei uskalla hirvet tulla paikalle.

Mustikoita

Uimassa

Hei 28, 2006 in Elämä

Lämpimät ilmat tuntuu jatkuvan niin käytiin nyt illalla uimassa. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä täällä Kokkolas. Oli pikkasen pienemmät aallot ku Barcelonan rannalla mutta virkistävää se uiminen täälläki oli. Harmi vaan, että kamera unohtui kotiin. Olis saanu hienoja kuvia sieltä rannalta.

Autokuumekin on taas alkanu vaivaamaan. Ainut ongelma auton hankkimises on raha. Sitä kun ei liikaa oo ja se rahanmeno ei kuitenkaan siihen auton hankintaan rajotu vaan sen jälkeen pitää ostella bensaa ja maksaa kaikenmaailman vakuutuksia.

Nettiautosta
oon kuitenki katellu sopivan edullisia menopelejä. Kattelu ei onneksi maksa mitään ja olishan se kätevää ku auto olis. Pääsis paljo vapaammin liikkumaan eikä tarvis olla aina lainaamas autoa tutuilta. Toisaalta ilmankin kyllä pärjätään ja jos sellanen pihassa olis niin helposti sillä tulis sit kaikki kauppareissutkin tehtyä, jotka voi kyllä pyörälläki tehdä.

Kyllähän sen auton vois hankkia jos ei tarvis enää kouluun mennä vaan vois jatkaa töissä. Mutta syyskuussa on taas ankea paluu köyhään opiskelijaelämään ja sillon alkaa taas se pennin venytys.

Unikeonpäivä

Hei 27, 2006 in Yleistä löpinää

Tänään on kalenterin mukaan unikeonpäivä. Wikipedia kertoo tästä päivästä tai sen historiasta seuraavaa.

Unikeonpäivä 27. heinäkuuta on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin seitsemää Efesoksen marttyyria. Legendan mukaan nuorukaiset pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan, ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin.

Tympeää

Hei 27, 2006 in Elämä, Harrastukset

Tänään on ollu harvinaisen tympeä päivä. Pää on ollu kipee illalla ja muutenkaan ei oo oikeen mikään kiinnostanu. Luistelemaan olis huvittanu mennä, mutta sekin oli nyt jätettävä väliin kun nivuset alkoi tiistaina vähä oireilla. Meni sen verran pahasti jumiin, että parempi varmaan nyt olla jonkun aikaa luistelematta.

Tällanen sisällä istuskelu sitten alkaa varmaankin vähä kiukuttaa. Varsinkin kun on nyt tottunu, että 3-4 kertaa viikossa luistelulenkin käyn tekemäs. Siinä saa raitista ilmaa ja muutenki ajatukset pois kaikesta muusta ku saa siellä ”kilpailla” itseään vastaan. Ehkä viikonloppuna voi taas lähtee luistelemaan, mutta seuraavalla kerralla otan kyllä puhelimen mukaan, etten jää matkalle kuten tiistaina meinas käydä. Sen verran pahasti alkoi nivusissa tuntumaan, että normaali luistelu ei enää onnistunu. Kotiin kuitenkin selvittiin loppujen lopuksi.

Meidän pitäis ostaa tässä joku päivä pakastin. Tossa jääkaapin alla olevassa pakastimessa on niin vähän tilaa, että se on jo lähes täynnä ku mansikat pakastettiin. Mansikoiden lisäksi siellä taitaa olla vähä jääpaloja. Ainakin jos marjoja meinaa pakastaa enemmänkin niin ehdottomasti tarvii jonkunlaisen pakastimen. Oon kattonu, että parilla sadalla sais ihan sopivia, eikä se hintakaan silloin kovin paha olis.

Chilifeta

Hei 25, 2006 in Chili

Tuli käytyä tässä päivänä eräänä Lidlissä ja sieltä löytyi chilillä maustettua fetaa. Fetajuustoa tulee jonkun verran syötyä kun sitä salaatissa on niin kyllähän chilillä saa salaattiinkin vähä makua.

Chilifeta

Näytönohjain vaihtoon

Hei 24, 2006 in Tietokoneet

Näytönohjain osottautui loppujen lopuksi syylliseksi tuon pöytäkoneen toimimattomuuteen. Ehdin jo pelästyä, jos sieltä on mennyt jotain muutakin rikki, esimerkiksi emolevy. Testasin tänään toisella näytönohjaimella niin sillä näytölle kuvakin tuli. Onneksi ei tarvinnu nyt isompaa remonttia alkaa koneeseen tekemään. Olis pitäny ostaa aika paljo osia jos se emo olis menny. Emolevy, prossu, muistit.. siinä sitä olis ollu jo rahanmenoa. Tosin eipä nuo näytönohjaimetkaan mitään halpoja oo.

Täytyykin nyt alkaa tutustua valikoimiin ja perehtyä ominaisuuksiin niin osaa ostaa hyvän hinta/laatusuhteeltaan. Pelejä kun en pahemmin pelaa niin sen puolesta ei tarvi mikään huippuohjain olla. Mulle riittää kun siinä on dvi-liitin ja tv-ulostulo ja voihan se perinteinen vga siellä mukana kulkea, mutta kaksi ensinmainittua nyt ainakin olis hyvä löytyä.

Eipä oo enää aikoihin tullu kahta näyttöä käytettyä niin ei välttämättä tarvi sitä tukea monelle näytölle. Aikoinaan se oli ihan hienoa kun koneessa oli 2 näyttöä, mutta enpä mä oikeestaan enää sitä ominaisuutta tarvi. Kyllä sitä yhdelläkin pärjää.

Mökkeilyä ja Linuxia

Hei 23, 2006 in Elämä, Tietokoneet

Eilen mentiin mökille viikonloppua viettämään, joten siellähän se mukavasti vierähti. Ajattelin taas rullaluistella vähä pitemmän matkan eli Kokkolasta Himangalle sinne mökille. Tällä kertaa jouduin kyllä jättämään matkan kesken, koska tie oli aivan helvetin huono, siinä luisteleminen oli aika mahdotonta.

Se oli ensinnäkin epätasasta asfalttia ja sitten tie oli vielä päällystetty niin, että siinä tien reunassa olevan valkosen viivan kohdalla oli suunnilleen 3-4 sentin pudotus asfaltissa. Eli ajoradalle oli joskus tehty uus asfaltti mutta sitä ei ollu tehty sinne reunalle asti vaan siihen oli sellanen raja jätetty. Luistele siinä sit ku reunassa ei mahdu luistelemaan ilman, että toinen luistin ottaa kokoajan siihen rajaan ja autotiellä jos luisteli niin autot tööttäili.

Kyllä mä silti sellasen 30 kilometriä luistelin, että ihan hyvä lenkki sekin oli. Tietääpä jatkossa, että ei tuota tietä enää lähde luistelee. Olihan siellä pyörätietäkin osan matkaa, mutta se oli päällystetty varmaan joskus 70-luvulla viimeksi, sen verran heikossa kunnossa se oli. Sai jatkuvasti pysähdellä ku asfalttia ei ollu välillä ollenkaan.

Nyt kun tuo pöytäkone on ”telakalla” niin oon joutunu tulee toimeen pelkän läppärin kans. Tähän just viime viikolla ehdin Ubuntun asentaa, joten tässä on nyt saanu tulla toimeen pelkän Linuxin kans. Toisaalta ihan hyvä niin oppiikin jotain kun sitä pitää käyttää eikä heti ensimmäisen ongelman tullessa eteen hyppää takasi Windowsin puolelle.

Näytönohjain rikki

Hei 21, 2006 in Tietokoneet

Tänään oli töistä tullessa ei niin mukava yllätys kotona odottamassa. Koneelle kun menin niin näyttöön ei tullutkaan minkäänlaista kuvaa. Käynnistelin sitä ja konettakin aikani uudelleen ja tarkistin, että kaikki piuhat on paikallaan, lopputuloksena oli se, että ilmeisesti näytönohjain on hajonnu.

Näyttö ainakin toimi kun toisella koneella sitä testasin, mutta olis mulla rahalle nyt muutakin käyttöö ollu ku uuden näytönohjaimen hankkiminen. Mikäli vika nyt siinä on. Toivottavasti ei mitään muuta oo hajonnu. Aamulla kone ainakin oli vielä täydessä iskussa, mutta kai se joskus tulee näytönohjaimenkin aika kuljetuksi.

Wayne Rooney gets punk’d by Rio Ferdinand

Hei 21, 2006 in Yleistä löpinää

Löytyi tällainen aika hauska pätkä, jossa Rio Ferdinand vähä jekuttaa joukkuekaveri Wayne Rooneyta.

Ubuntua jälleen

Hei 20, 2006 in Tietokoneet

Tänään tuli jatkettua taas Ubuntuun tutustumista. Tällä kertaa päätin asentaa sen läppärille, josta sen käyttö olis mukavampaa niin ei tarvis tuon testikoneen ääressä istuskella. Asennus menikin hienosti ja ilman mitään ongelmia läpi. Siinä vaiheessa kun piti alkaa wlan-yhteyttä asentamaan niin tulikin jo ongelmia. Ubuntu ei jostain syystä tue kun wep-salausta vakiona ja mulla on Windows-puolellakin ollut jo pitkään käytössä wpa-salaus, enkä sitä mielellään heikommaksi tiputtaisi.

Linux Pingviini

Nyt onkin mennyt aikaa kun oon lueskellu eri foorumeilta ohjeita, miten tuon wpa-salauksen sais toimintaan Ubuntussa. Toistaiseksi en oo siinä vielä onnistunu, joten täytyy jatkaa yrittämistä. Tässä tullaan taas siihen, miksi se Linuxin käyttö monesti on jäänyt lyhyen alkuinnostuksen takia vähemmälle. Kun tulee ongelmia ja niihin ei ratkaisua nopeasti löydy niin on helpompaa palata sinne tuttuun Windows-ympäristöön, jossa nämä jutut toimivat ilman sen suurempia ponnisteluja.

En kyllä ymmärrä, miksi Ubuntussa ei voi olla vakiona tuota wpa-suojausta. Luulis, että joku sen olis sinne voinu koodata valmiiksi, kuitenkin tietoturva on yksi osa-alue millä Linuxia markkinoidaan. Täytyy tosin myöntää, että oon vielä aika alottelija tämän järjestelmän kanssa, joten senkin takia tuo saattaa hankalalta tuntua. Helpottaisi kuitenkin huomattavasti käyttöönottoa jos se siellä valmiina olisi.

Nettiradiot

Hei 18, 2006 in Musiikki

Viime aikoina on tullu varsinki töissä kuunneltua nettiradioita. Välillä ihan randomilla joitain ulkomaisia ja sitten ehkä enemmän paria suomalaista eli Hyypiö FM:ää ja Pommiradiota. Molemmat soittaa aika pitkälti rockia ja vähän raskaampaa musiikkia. Hyypiö nyt ehkä kuitenkin enemmän soittaa mun makuun olevaa musiikkia.

Näissä nettiradioissa on se hyvä puoli, että niistä kuulee sellaista musiikkia mitä ei yleensä löydy levyhyllystä. Niitä kuuntelemalla on hyvä tutustua uuteen musiikkiin. Nyt uusien kaiuttimien ja vahvistimen myötä on muutenkin kiva musiikin kuunteluun panostaa kun äänenlaatu (ja voimakkuus) on edellistä parempaa.

Kuvakollaasi

Hei 17, 2006 in Yleistä löpinää

Laitetaanpa nyt muutamia kuvia Rockperrystä.

Klamydia
Vaasan omat pojat eli Klamydia

Lordi
Illan varmasti odotetuin esiintyjä

Lordi

Sellasta tällä kertaa. Ihme kyllä ei oo jalat ollu tänään mitenkään erityisen kipeet eilisestä luistelusta. Kyllä ne vähä kankeen oloset on ollu, mutta hienosti pääsi aamulla ylös sängystä eikä oo käveleminenkään kipeetä tehny.

Sain laitettua tänään nuo uudet kaiuttimet ja vahvistimen käyttökuntoon. Nyt vaan täytyy kuunnella hyvää musiikkia ja kovalla, eihän sitä muuten tiedä onko ne hyvät vai ei.

Ylitin itseni

Hei 16, 2006 in Urheilu

Sain eilen idean, että tänään vois vaikka rullaluistella Kannukseen kun oon suunnitellu sinne joku kerta luistelevani. Juomista vaan riittävästi reppuun ja lähdin siinä iltapäivällä luistelemaan ja hengissä päästiin perille. Yllättävän nopeesti se noin 45 kilometrin matkakin meni, vajaa 2 ja puoli tuntia kului aikaa.

Alkumatkan varsinki otin aika rauhallisesti, etten väsyttäisi itseäni heti alkuunsa. Aika oli kyllä yllätys, koska olin ajatellu matkaan menevän huomattavasti enemmän aikaa. Seuraavan kerran täytyy varmaan yrittää noin kahteen tuntiin päästä. Katotaan nyt sitten koska seuraava kerta tulee, ei nyt ihan heti oo suunnitelmissa. Perille päästyäni tuli kyllä sellanen itsensä ylittämisen tunne. Hienoa toteuttaa tuollainen tavoite kun sitä oli jo jonkun aikaa suunnitellu.

Perjantai-ilta Rockperryssä meni hienosti. Oli hyvä ilma ja kiva kuunnella bändejä ja nähdä kavereita. Toin Vaasasta samalla kertaa ne joku aika sitten ostamani kaiuttimet ja vahvistimenkin. Täytyy varmaan huomenna niitä laittaa paikoilleen, on ollu viikonloppuna sen verran paljo tekemistä, etten vielä oo ehtiny niille mitään tehdä.

Katotaan nyt pääseekö aamulla sängystä ylös tämän päiväsen luistelun jälkeen. Tulihan sitä venyteltyä, mutta veikaisin jalkojen silti kipeeksi tulevan.

Rockperry

Hei 13, 2006 in Musiikki

Huomenna on aika mennä tämän kesän ekoille festareille. Rockperry järjestetään jo aika monennen kerran Vaasassa ja huomenna olis tarkotus sinne suunnata. Tällä kertaa festarit jää kyllä meidän osalta yhteen iltaan kun lauantaina ei enää mitään kovin mielenkiintoista siellä oo ja lauantaille on muutenki jo muuta ohjelmaa.

Esiintyjälista on kyllä jälleen kerran aika kova. Lordi, The Rasmus, Klamydia, Tiktak, PMMP, Kwan, Stratovarius, yms.. Eiköhän tuosta jokaiselle jotain löydy. Ainut mikä harmittaa on se, että Apulanta ei tänä vuonna Rockperryssä soita. Tänä kesänä uhkaa muutenkin jäädä jokakesäinen perinne eli Apulannan keikka kokematta kun ei oikeen tässä lähistöllä nyt taida sellasia olla. Toivottavasti sitten syksyn aikana olis joku keikka jossain lähistöllä niin pääsis sitäkin kattomaan.

Pesismatsissa

Hei 12, 2006 in Urheilu

Tuli tänään taas käytyä pesismatsissa kun Suomensarjakin jatkui kesätauon jälkeen. Tai viime viikolla pelit oli jo jatkunu, mutta nyt oli ensimmäinen peli Kokkolassa. On kyllä hyvä, että oon nuo Kokkolan Kirin pelit löytäny niin on ainakin yks kiva harrastus täälläkin, kun käy niitä pelejä kattomas. Eihän ne nyt tasoltaan tietenkään mitään Superpesistä oo, mutta pesäpallo on aina pesäpalloa oli sarjataso mikä tahansa ja kyllä se aina potkupallon voittaa mielenkiinnossa.

Tänään pelissä oli yleisöäkin ihan mukavasti ja tunnelmaltaan varmasti kauden paras peli. Vastustajakin oli kohtalaisen läheltä niin sieltäkin oli joukkueen kannattajia paikalle saapunut. Illan viihdearvoa nosti huomattavasti se, että pääsi vähä huutamaan siellä katsomossa. En mä mitään törkeyksiä huudellu, mutta vastustajan kannattajia on aina mukava vähä hiillostaa.. :)

maila, pallo ja räpylä

Joku voi pitää sitä turhana tai typeränä, mutta kyllä se vaan kuuluu pesikseen, että yleisökin huutelee pelaajille ja tuomareillekin (mä en huudellu edes tuomareille). Jos joku ei oo tuollaiseen huuteluun tottunut tai koskaan sitä kuullut niin kehottaisin menemään joskus Koskenkorvalle peliä seurtaamaan. Yleisö on täynnä toinen toistaan suurempia asiantuntijoita ja pesismatsissa joskus hiljaiuset eteläpohjalaiset kyllä saavat iktsestään ääntä.

Kun on pesiskasvatuksensa saanu Etelä-Pohjanmaalla ja pelannu pienestä asti mm. Koskenkorvaa ja Vimpeliä vastaan niin kummasti sitä on tottunu, että yleisö huutelee oli kyseessä sitten miesten tai 10-vuotiaiden peli. Ja kyllä se tunnelmaa nostaa kun siellä on vähä sähköä katsomonkin puolella. Mä olin ainaki todella tyytyväinen tänään kun pelistä kotiin pyöräilin. Pienestä se on kiinni, että elämys on lähes täydellinen.

Sika-Zidane

Hei 12, 2006 in Urheilu

Ajattelin aluksi, etten viitsi kommentoida jalkapallon mm-kisojen finaalia ja sen tapahtumia. Muutin kuitenkin mieleni ja kommentoin vähän. Pelin lopputuloksen varmasti kaikki tietävät, mutta eniten puhetta onkin herättänyt Ranskan suuren tähden Zinedine Zidanen hermostuminen ja pusku Italian Marco Materazzin rintaan. Voiko enää typerämpää paikkaa olla hermostua kun mm-kisojen finaalin jatkoajalla?

Tämä tapaus on jakanut mielipiteet aika lailla kahtia. Osa on sitä mieltä, että Zidane toimi typoerästi ja osa taas on puolustellut häntä, koska Materazzi on huudellut jotain ja samalla ärsyttänyt Zidanea. Jos toisen huutelusta noin hermostuu niin Zidane saa olla onnellinen, ettei Esa Tikkanen alkanut pelaamaan jalkapalloa. Ei olis herra kauaa kentällä viihtynyt kun Tiki olisi juossut vierellä ja soittanut suutansa.

Jos tuolla tasolla pelaa niin pitää kestää vastustajan huutelua sen verran, ettei vati noin pahasti läiky yli, varsinkaan tuollaisella hetkellä. Itse en näe mitään järkeä puolustella Zidanea. Hän teki virheen ja kärsiköön nyt virheestään. Kyllä Wayne Rooneytakin oltiin haukkumassa hänen saatua punaisen kortin niin miksi Zidane olisi joku poikkeus. Ja valinta kisojen parhaaksi pelaajaksi oli kyllä täysi vitsi. Mielestäni Zidane eo olisi kuulunut siihen paikalle ilman sitä typerää puskuakaan.

Marco Materazzi
Ranskan tappaja Marco Materazzi

Tiskikone säästää riidoilta

Hei 11, 2006 in Elämä

Käytiin ostamas tänään tiskikone. Jonkun aikaa on jo puhetta ollu, että sellanen voitais hankkia ja viikonlopun ja eilisen aikana vähä tutustuttiin liikkeitten tarjontaan ja tänään sit haettiin kone, joka todennäköisesti tulee säästämään monelta riidalta siitä kumman tiskivuoro on.

Hoover

Ainakin se ensimmäisen koneellisen astioita oli pessyt hyvin. Todella puhtaita astioita oli tullu. Tiskaaminen ei koskaan oo ollu mitään mun lempipuuhaa, ja onhan koneeseen tottunu jo lapsena kun silloinkin tiskikone tiskit hoiti.

Tiskikoneen oston ja asennuksen lisäksi oon kerenny tänään pelailemaan vähä potkupalloa. Eli 3 viikon takainen matsi uusiutui, silloinhan olin ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen jalkapalloa pelaamas. Ihan kivaahan se taas oli. Varsinki tossa porukassa pelaaminen kun siellä ei muutkaan mitään pelejä oo. Ja hyvää liikuntaa se juokseminen helteellä pallon perässä on.

Ubuntu

Hei 10, 2006 in Tietokoneet

Tuli taas pienen tauon jälkeen asennettua koneelle uusin Ubuntu (6.06 Dapper). Joskus viime syksynä ensimmäistä kertaa Ubuntua kokeilin ja se vaikutti aika mukavalta ja helpohkolta Linux-jakelulta. Viimeksi on tullut käytettyä rinnakkaisversio Kubuntua. Nyt kevään ja alkukesän aikana on ollu sen verran paljo muutakin tekemistä, että on linuxin käyttö jääny vähä vähemmälle. Nyt kuitenkin päätin asentaa tuon uusimman version koneelle ja sitä testailla ja käyttää.

Siihen tulokseen oon tullu, että Linuxin käytln oppii parhaiten sitä käyttämällä ihan päivittäin. Aluksi kyllä tulee kaikenlaisia ongelmatilanteita vastaan mutta pikkuhiljaa niistä oppii selviämään ja kunhan käyttöjärjestelmän saa viriteltyä haluamakseen niin sen jälkeen ei enää tarvitsekaan säätää, vaan se yleensä kyllä pysyy vakaana järjestelmänä.

Ubuntun uusimmassa versiossa oli kätevä systeemi kun boottasi levyltä niin se käynnistyi aluksi live-versiona eli toimi suoraan cd:ltä ja sitten sitä kautta oli mahdollista se asentaa pysyvästikin koneelle. Siinä mielessä hyvä juttu, että saa testattua liveversion avulla sen sopivuus koneelle ja miten kaikki ajurit löytyy. Varsinkin kannettavien kanssa saattaa tulla jonkunlaisia alkuongelmia, mutta edellinenkin versio jo ihan hyvin niiden kanssa yhteen sopi. Tätä uusinta en oo vielä läppärille kokeillut asentaa.

Tarvittavat perusohjelmat Ubuntussa tulee mukana tai sitten ne on hyvin helppo siihen asentaa. Valmiissa ohjelmavarastoissa on tuhansia ohjelmia, joiden lataaminen ja asennus käy helposti komentoriviltä jopa aloittelijalle. Netistä löytyy myös suomenkielisiä ohjesivuja, jotka kannattaa lueskella läpi varsinkin jos on uusi käyttäjä. Ubuntu tutuksi -wikikirjasto on esimerkiksi hyvä sivu, josta oppii perusasiat ja vähän ylimääräistäkin helposti. Myös Ubuntun suomenkieliseltä foorumilta voi neuvoja kysellä ja lueskella minkälaisia ongelmia ja ratkaisuja toiset käyttäjät ovat kokeneet/keksineet.

Ubuntu työpöytä

Kuollut kaupunki

Hei 09, 2006 in Yleistä löpinää

Melkoinen metropoli tämä Kokkola. Tänään ku käytiin kaupungilla tai keskustassa niin eipä siellä näkyny ristin sielua. Kuitenkin oli sunnuntai ja mahtava hellekeli niin luulis, että ihmiset lähtis ulos ja kaupungille. Toki tuo keskustakin on kyllä sen verran pieni, ettei siellä jätskikioskien lisäksi oikein mitään muuta näin sunnuntaisin auki oo.

Torilla tais olla 2 ihmistä ja kävelykadulla tuli muutama ihminen vastaan, mutta siinä ne sitten olikin. Ehkä kuuma ilma ei houkutellu ihmisiä kaupungin keskustaan. Ei Vaasakaan toki kesäsunnuntaisin mikään erityisen vilkas paikka oo, mutta kyllä siellä kuitenkin aina ihmisiä on.

Nyt kun aiheena on Kokkola niin voisin mainita myös sen, että täällä on varmaan Suomen huonoimman pyörätiet ainakin asfaltoinnin osalta. En tiedä koska niitä on viimeksi päällystetty, mutta tiet on täynnä railoja, epätasaisuuksia ja monissa kohtaa on myös jätetty uusi päällyste laittamatta kun on joku kuoppa tiehen kaivettu.

Tuollaisiin seikkoihin kiinnittää rullaluistellessa huomiota. Kyllähän niillä nyt pyörällä ajelee mutta rullaluisteleminen tietä pitkin, missä on railoja, kuoppia ja soralla olevia kohtia ei oo kovin kivaa.

Viikonloppu

Hei 08, 2006 in Elämä

Kyllä viikonloput vaan on mukavia. Varsinki tällanen viikonloppu ku ei oo mihinkään kiire, eikä tarvi välttämättä tehdä mitään. Saa vaan olla ja tehdä jotain jos jaksaa. Aamulla jaksoin lähtee rullaluistelemaan. On koko päivän paljo virkeempi olo ku käy luistelemas/lenkillä heti aamusta ja sit suihkun jälkeen voikin kaikessa rauhassa lueskella lehtee ja nauttia viikonlopusta. Tosin kyllä tuo aamullinen lenkki toimii viikollakin, sitäkin tuli joskus kokeiltua, että ennen työpäivää jo kävin lenkillä. Sillon tosin pitää aika ajoissa herätä.

Jokunen aika sitten otin muutaman kuvan ikkunasta kun taivas oli aivan punanen, eilen illalla se oli sitten sininen, joten otinpa siitäkin kuvan.

Sininen taivas

Edit: Kun tuo kuva ei jostain syystä täällä näy, ainakaan joka kerta niin laitetaan nyt se erillisellä linkillä. Jos ei vieläkään toimi niin ilmoitelkaa.

Liian kuuma

Hei 06, 2006 in Yleistä löpinää

Alkaa pikkuhiljaa tuntuu siltä, että mielummin mä olisin 20 asteen pakkasessa ku tällasessa helteessä. Kohtuus vois kaikessa olla. Ja kun täällä asunnossa on sisälläki hemmetin kuuma ja samoin töissä, jossa ei ilmastointi toimi just meidän työhuoneessa. Vähä niinku saunassa olis koko päivän. Ulkona tosin pystyy olemaan, mutta näin kuumalla ei oikeen mitää viitti tehdä.

Täytyy sitten muistaa nämä lämpimät päivät talvella ku on yli 20 pakkasta ja tuntuu kylmältä.

Heinäkuu ja helteet

Hei 03, 2006 in Yleistä löpinää

Heinäkuu alkoi ja helteet jatkuu. Tänään kyllä töissä tuntu, että vois olla vaikka lomalla. Sen verran lämpimän ilman oli ilmojen herra tänne Kokkolan korkeudellekin arponut. Onhan se kyllä ihan kivaa kun on lämmintä. Viikonloppu meni taas aika nopeesti. Lauantaina oltiin kattomas Mustallakarilla bändejä. Ei siellä nyt mitään muita mua kiinnostavia ollu ku Yö, mutta muuten kyllä ihan mukava tapahtuma kun ilmatkin oli suosiolliset.

Ruska ja kiipeily/raapimispuu

Ruskalla oli sunnuntaina synttärit kun kissaherra saavutti yhden vuoden iän. Ostettiin sille tollanen kiipeily/raapimispuu synttärilahjaksi. Jospa se oppis sitä raapimaan ennemmin ku sohvaa. Kiipeilly se kyllä siinä on, mutta on ainaki vielä raapimiset jääny vähemmälle.

uudistuneet keittiökalusteet

Keittiön pöytä ja penkitkin sai loppuviikosta uuden värin. Kyllähän nuo pikkasen siitä viikon takasesta jo eroaa. Ei oo pöydän pinallakaan enää naarmuja ja koloja, vaan on ainaki toistaiseksi aika siistin näkönen.