Archive for Marraskuu, 2006

Koneeseen kadonnut

Mar 29, 2006 in Musiikki

Apulanta - Koneeseen kadonnut

Tänään julkaistiin Apulannan uus sinkku, Koneeseen kadonnut. Nimibiisi onkin jo jonkun aikaa pyörinyt eri radiokanavilla, joten sen tiesin jo hyväksi. Myös kaksi muuta biisiä eli Likainen vesi ja Syntisten pelastaja soivat ainakin meikäläisen korvaan hyvin. Koneeseen kadonnuthan tulee olemaan myös tulevalla helmikuussa julkaistavalla levyllä, mutta b-puolet eivät sinne päädy.

Erilainen tietokonekauppa

Mar 28, 2006 in Tietokoneet

LinuxComp myy kannettavia ja pöytäkoneita, joissa on valmiina asennettuna Ubuntu Linux. Vaikka Linuxin asennus on helppo homma ja sen voi helposti myös netistä itselleen ilmaiseksi ladata niin mielestäni tämä on erittäin hyvä palvelu. Kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta lähteä sitä latailemaan ja asentelemaan itse vaan ovat tottuneet, että käyttöjärjestelmä on koneella valmiina kun sen kaupasta kotiin kantaa. Nyt siis Ubuntunkin saa näin ja vieläpä Suomesta.

Windowsin yhtenä suurena etuna on aina pidetty sitä, että lähes kaikissa uusissa koneissa on valmiina asennettuna Windows. Linuxin on sen sijaan pitänyt itse hommata koneeseensa. Tosin en nyt osaa sanoa levittääkö tämä Ubuntua tai muutakaan Linuxia suuremman yleisön tietouteen tai käyttöön sen kummemmin. Jos on elämänsä tottunut Windowsia käyttämään niin kuinka monella riittää innostusta opetella sen jälkeen Linuxia. Mullakin se opettelu jatkuu edelleen..

Lost 2

Mar 28, 2006 in TV

Katoin tänään Lostin kakkoskauden loppuun. Alotin jo joskus keväällä tuon kakkoskauden seuraamista, mutta siihen tuli sitten kesän mittanen tauko ja nyt syksyllä oon seuraillu Pakoa (Prison Break) ja Roomaa niin on Lost jääny vähä vähemmälle. Nyt se on kuitenki katottu. Täytyy joskus sitten siirtyä kolmoskauteen kun sen aika koittaa.

Nykysin on kiva ku tv-sarjoja saa dvd:llä niin voi seurailla omaan tahtiin niitä. Ei tarvi kulkea minkään aikataulujen mukaan, että joka tiistai tiettyyn aikaan on istuttava tv:n ääressä. Seuraavaksi oon ajatellu kattoa Kylmä rinki -sarjaa, kun sitä on jotkut vertaillu Pakoon ja siitä ainakin tykkäsin niin, jospa tuokin hyväksi osottautuis. Myös kesällä tullut 4400 jäi vähän kesken, että kai sitäkin joskus tulee seurattua taas kunnolla.

Huomenna aamulla täytyy käydä Vaasassa ja iltapäivällä meen töihin jatkamaan tämän päivän hommia. Eli autolla ajelua on huomenna luvassa.

Rammstein - Völkerball

Mar 26, 2006 in Musiikki

Täytyy sanoa, että todella hyvä dvd tämä Rammsteinin tekele. Ja kuuntelunautintoa kyllä lisää huomattavasti nuo kesällä hankitut vahvistin ja kaiuttimet. Tuntuu melkein kuin olisi itse keikalla. Rammstein on niitä bändejä, jotka kuulostavat sitä paremmalta mitä kovemmalla volyymilla kuuntelee. Näin yksin kotona ollessa se onnistuukin hyvin, mutta muuten ei..

Rammstein - Völkerball

Juice (1950 - 2006)

Mar 25, 2006 in Musiikki

Suomalaisen rockin legenda Juice Leskinen on kuollut. Tämä uutinen tänä aamuna uutisissa silmille hyppäsi. Juice ehti tehdä pitkän uran musiikin ja kirjallisuuden parissa. Toki viime vuosina on ainakin lehtijuttujen perusteella sairastanut aika paljon, joten ei mies enää viime vuosina ole tainnut kovin hyvässä kunnossa olla.

Paljon hyviä biisejä Juice ehti kuitenkiin tehdä ja eiköhän hänen musiikkinsa tule jatkossakin radiokanavilla ja ihmisten levylautasilla soimaan.

Viikonloppu

Mar 25, 2006 in Elämä

Viikonloppuna on kiva vaan olla, kerranki sellanen viikonloppu, ettei oo mitään erikoisempaa ohjelmaa. Saa vaan olla ja tehdä mitä jaksaa. Muutama edellinen viikonloppu onkin ollu vähä sellasia aikataulujen perässä juoksemisia.

Torstaina oltiin töistä syömäs yhdessä paikallisessa ravintolassa. Kiitos vaan tarjoajalle, ruuat maistui ja paikkakin oli ihan hyvä. Ja tulihan sitä käytyä oluella vielä syömisen jälkeen muutaman työkaverin kans. Mä kyllä arvostan sitä, että mut sinne kutsuttiin kun enhän mä oikeesti edes töissä ole, mitä nyt silloin tällöin käyn siellä kun on tarvetta. Tosin aina kun mahdollisuus annetaan niin tottakai töihin meen. Niin ja maanantaina ainakin vielä oon menos. Oon kuulemma työasioista joskus täällä sekavasti ilmotellu, joten koitetaan parantaa tiedotusta. :)

Pitkä päivä

Mar 22, 2006 in Elämä

Tänään heräsin jo ennen viittä aamulla kun kävin viemäs Anun lentokentälle. Anulla oli joku kurssi Helsingissä niin lähtö oli jo ennen kukonlaulua. Sen jälkeen päiväksi töihin ja vieläkin tässä ollaan hereillä. Mä oon nyt 19 tuntia ollu tässä hereillä, joten eipä kauaa tarvis enää valvoa niin tulis vuorokausi täyteen. Ei kyllä erikoisemmin väsytäkään, mutta kai sitä kohta pitää nukkumaan mennä niin jaksaa sitten aamulla taas töihin heräillä.

Kotona jos olis istuskellu niin varmaan olis väsyttäny, mutta töissä ei kerenny tulla väsy, oli sen verran tekemistä koko ajan. Nyt meitsi taitaa kuitenkin siirtyä peiton alle odottelemaan nukkumattia.

Tekijänoikeuspropagandaa

Mar 21, 2006 in Politiikka

Tämän päivän Hesari kertoo, että tekijänoikeusjärjestöt haluaisivat myös musiikkipuhelimiin hyvitysmaksun, koska niillä voi kuunnella tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia. Eli kyse lienee tästä ns. kasettimaksusta, jota joutuu jo maksamaan mm. cd- ja dvd-levyistä sekä polttavista asemista. Maksuhan on alunperin kaseteille tullut, sillä perusteella, että kasetille pystyi kopioimaan tekijänoikeudellista materiaalia toiselta kasetilta. Nykyisin siis jokaisesta cd- ja dvd-levystä menee tämä maksu, samoin asemista, poltit levylle sitten omia lomakuvia tai vaikka ompelukerhon pikkujoulun.

Nyt tekijänoikeusjärjestöt ovat taas haistaneet rahaa ja yrittävät päästä musiikkipuhelinten tuotoista osingolle. Puhelimia myydään kuitenkin satoja miljoonia ja suurimmassa osassa uusista puhelimista taitaa nykyisin olla mahdollisuus mp3-musiikin kuunteluun. Eli jos ostat kaupasta levyn maksat jo silloin tekijöille siitä, sitten teet siitä kopion autoon niin maksat tyhjästä levystä ja polttavasta asemasta tekijänoikeusmaksua ja sitten vielä puhelimeen/mp3-soittimeen lenkille levy mukaan niin jälleen uusi maksu. Eli jo kerran itselleen ostetusta levystä joutuu maksamaan lisähintaa, jos sitä aikoo kuunnella muuallakin kun siellä kodin cd-soittimessa.

Mulla ei sen tarkempaa tietoa ole, kuinka suri tuo kappalekohtainen maksu on, mutta esimerkiksi kopiosto voisi vetää pussin päähänsä ja olla kerrankin hiljaa. Ihan joka tuotteesta ei varmaan tarvi niillekään maksaa. Kohta joutuu maksamaan tavallisesta paperista, koska sillehän voi kirjotella vaikka radiosta kuulemiaan laulujen sanoja.

Doug Shedden

Mar 20, 2006 in Urheilu

Koska Leijonien päävalmentajavalinta edelleen aiheuttaa keskustelua niin kerronpa taas mielipiteeni asiaan. Itse näen Sheddenin valinnan hyvänä (Leijonien kannalta), Jokereiden kannalta se ei välttämättä ole niin hyvä asia, koska päävalmentaja on kaikilla sarjatauoilla, jossain pilipalieurohockeytour -turnauksissa. Liigataukojen aikana kun SM-liigajoukkueillakin olisi aikaa treenata paremmin, mitä esimerkiksi 3 pelin viikkotahdilla pystyy tekemään.

Miksi Shedden olisi sitten maajoukkueelle hyvä? Mielestäni Sheddenistä löytyy kuitenkin sitä voitontahtoa ja kanadalaista kiekkokulttuuria enemmän kuin kotimaisista vaihtoehdoista. Uskon Sheddenin joukkueiden pelejä seuranneena, että hän saa irti joukkueesta vielä yhden lisävaihteen silloin pelin ratkaisuhetkilläkin. Eli niissä surullisen kuuluisissa kolmansissa erissä, missä Suomi on monesti pelin Ruotsille menettänyt. Ainakin liigassa Sheddenin joukkueet ovat ratkaisseet monia pelejä nimenomaan vahvalla kolmannen erän pelillä.

Suomi on kyllä menestynyt kaksissa viime isoissa kisoissa hyvin ja ollut molemmissa toisena, samoin viime kevään mm-kisoissa pronssilla. Mutta olisi silti kiva joskus voittaakin. Mun mielestä suomalaisista valmentajista ainoastaan potkut Leijonista saanut Raimo Summanen on Sheddenin tapainen siinä mielessä, että saa joukkueensa pelaamaan aivan äärirajoilla ja onnistumaan myös ratkaisevassa paikassa. Summasen valmennusmetodit eivät sitten kaikille sopineet, joten hän sai mennä.

Toki SM-liigassa joukkueen valmentaminen on aivan erilaista ja siinä ollaan päivittäin tekemisissä saman joukkueen kanssa, joten joukkueesta saa tehtyä oman näköisensä. Maajoukkueessa ei samalla tavalla pysty kehittämään joukkueelle harjoitusten kautta sitä omaa pelityyliä ja tekemään joukkueesta oman näköistään. Maajoukkueessa on onnistuttava samantien ja vain parin - kolmen harjoituksen jälkeen saatava joukkue pelaamaan oman näköistä kiekkoa.

Tulevaisuus näyttää kuinka Shedden tulee tehtävässään onnistumaan. Harmi vaan, ettei ensi kaudella ole mitään suuria kisoja, jossa saisi parhaan mahdollisen kokoonpanon kasaan, vaan on tyytyminen mm-kisoihin. Sinne taas pelaajavalinnat riippuvat NHL:ssä pelaavien suomalaisten joukkueiden pärjäämisestä. Tosin Kanadassa olevat kisat saattavat houkutella paikalle helpommin NHL-pelaajia kun ei tarvi mannerta vaihtaa.

Doug Shedden
Tuleva päävalmentaja

Maanantai

Mar 20, 2006 in Elämä

Kävin tänään ostamas käsipainot. Oon ollu niitä hankkimas jo kohta vuoden, mutta ei oo aikasemmin löytynyt sopivia tai sitten oon ollu matkassa pyörällä enkä oo viittiny sillä lähtee niitä kotiin kuskaamaan. Ja unohtanukin oon sen asian aika monta kertaa. Tällä kertaa kuitenkin muistin tai itseasiassa lähdin ihan varta vasten niitä Prismasta hakemaan.

Vierailin myös pesulassa tänään. Pitäis pari mattoa viedä pestäväksi. Siellähän sitten kyseltiin kaikkea vaikeeta, kuten onko ne tasopestäviä vai jotain muita (en nyt muista niitä muita vaihtoehtoja) ja mistä materiaalista ne on tehty ja minkälaiseen pesuun mä haluan ne? No mistäs mä tollasiin osaisin vastata, mä haluan ne matot puhtaaksi, sama se mulle on miten se tapahtuu.

Sen verran sain kuitenkin selville, että toinen matoista mitä ilmeisemmin pitää lähettää niitten yhteistyökumppanille Vimpeliin pestäväksi ja toisen voi pestä itse siellä koneella tai sitten antaa sinne pestäväksi, jolloin veloitetaan neliöiden mukaan. Täytyy nyt kysyä vielä perheen mattoasiantuntijalta mielipidettä ja tehdä sitten jotain.

Ystävällistä asiakaspalvelua

Mar 16, 2006 in Yleistä löpinää

Tämän päivän Iltalehdessä oli juttu Vaasan keskustan Citymarketin toiminnasta kun asiakas oli lähettänyt sinne palautetta ja kysynyt mahdollisuutta palauttaa vääränlaiset paristot takaisin kauppaan, vaikka oli jo paketin avannut.

Citymarketin puolesta oli sitten vastattu asiakkaalle, ei niin ystävälliseen sävyyn ”vitsinä” ja sen perään pahoiteltu juttua. Ensimmäinen vastaus oli tarkoitettu sisäiseksi vitsiksi, mutta kirjoittaja olikin vahingossa lähettänyt sen myös palautteen antajalle.

Koska satuin eräältä kaverilta saamaan sähköpostiin nämä viestit niin tässä ne olis luettavaksi. On mahtanu vastaajaa hiukan ottaa päähän kun on huomannut, minne vastaus on lähtenyt.

Leijonille uusi valmennusjohto

Mar 15, 2006 in Urheilu

Tänään julkaistiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen tuleva valmennusjohto ensi kaudesta eteenpäin. Erkka Westerlund jatkaa päävalmentajana ensi kevään MM-kisoihin asti ja siirtyy sitten uusiin tehtäviin Vierumäen urheiluopistolle. Uusi päävalmentaja on siis Doug Shedden ja apuvalmentajana toimii Jukka Jalonen. Jalonen siirtyy päävalmentajaksi sitten vuoden 2008 MM-kisojen jälkeen eli on ensi kauden ikäänkuin Sheddenin opissa ja keskittyy muutenkin suomalaisen valmennustyön kehittämiseen.

Valinta on herättänyt kovasti keskustelua ja osa on jo ehtinyt haukkua sen, että valmentajaksi valittiin ulkomainen eikä kotimaista valmentajaa. Aina voidaan kuitenkin kysyä, että montakos voittoa arvoturnauksista suomalaiset valmentajat ovat tuoneet? Niin.. ja yleensä Suomi on hyytynyt viime metreillä juuri siinä finaalissa, joten Sheddenin uskotaan tuovan tähän muutoksen. Aika näyttää kuinka käy.

Tiedotustilaisuus on muuten katsottavissa Ylen sivuilta.

Hei taas

Mar 13, 2006 in Elämä

On ollu vähä taukoa tänne kirjottelussa. Ei oo oikeen ollu mitään asiaa ja toisaalta taas niin paljo muuta tekemistä ja menoa, ettei oo ehtinytkään mitään kirjotella.

Viikonlopun ajan näkyi digiboksilla varustetuissa kaapelitalouksissa aika paljon normaalisti maksullisia kanavia. Canal+, TV1000, Viasat yms.. Ja jokaiselta noista useampikin kanava. Hirveesti ei kyllä tullu tv:tä kateltua, vaikka uusia kanavia näkyikin. Vähän ma kattelin urheilua Viasat Sportilta ja Canal+:lta ja eilen illalla Barcelona - Zaragoza -matsin Urheilukanavalta, joka nyt muutenkin näkyy ilmaseksi. Eli tuskin mun kannattaa noita maksullisia kanavia olla tilaamas kun ei oikeen aika riitä niitten kattomiseen.

Mulle tulee lisää opetushommia, tällä kertaa täällä Kokkolas. Ens kuussa muutamana päivänä on kaupungin työntekijöille koulutusta tietokoneen käytöstä. En sen tarkemmin vielä tässä vaiheessa tiedä, mitä tuo koulutus pitää sisällään, mutta täytyy ottaa se haasteena niin eiköhän sekin onnistu. Vähän eri ikäluokan oppilaita tällä kertaa tulee, mutta toivottavasti onnistuisin opettamaan niille tarvittavat asiat.

Kotiteollisuus - Iankaikkinen

Mar 08, 2006 in Musiikki

Tänään ilmestyi Kotiteollisuuden uus levy Iankaikkinen. Oon nyt pariin kertaan kerenny sen läpi kuuntelemaan ja hyvältähän tuo on kuulostanu. Tosin paremminhan levyyn pääsee ”sisään” ku useamman kerran kuuntelee, mutta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla sieltä nousi parikin kappaletta esille. Jatketaan kuuntelua.

Kotiteollisuus - Iankaikkinen

Käpy palaa

Mar 06, 2006 in Elämä

Palataanpa taas vanhaan asiaan, joka ei tunnu edistyvän yhtään. Soittelin tänään taas pitkästä aikaa Kokkolan terveyskeskukseen, josko mä sieltä ajan saisin sinne diabeteshoitajalle. No vastaus nyt olikin ennalta arvattavissa ja myös se löytykö niitä mun tietoja sieltä. Tähän puheluun lopetin sitten ystävällisesti asioiden esittämisen. Tähän asti oon toiminu asiallisesti ja ystävällisesti selittäny asiani, vaikka oon joutunu varmaan 25 kertaa samasta asiasta soittamaan.

Soitin sitten Vaasaan ja tiedustelin (mielestäni kuitenkin yllättävän rauhallisesti), että mahtaisko niitä mun tietoja olla siellä ja kyllähän ne oli. Sitten kysyinkin että onko ne valettu johonkin rakennuksen kivijalkaan vai miksi niitten toimittaminen ei tunnu onnistuvan. Yllättäen mua taas yhdisteltiin paikasta toiseen ja henkilöltä henkilölle eikä kukaan tunnu tietävän mistään mitään ”En mä tiedä tästä asiasta mitään, oon vaan töis täällä” oli ehkä paras vastaus. Voisikohan senkin antanut henkilö sitten ottaa asioista selvää kun on siellä töissä. Mun firmassa ei ainakaan tollasia aaseja työskentelis.

Sitten loppujen lopuksi mulle annettiin numero, josta pitäis tavoittaa henkilön joka asiasta jotain tietää. Kuten aina ennenkin niin siitä numerosta ei kukaan vastaa. Taitaa olla jossain kellarissa joku puhelin minne kaikki turhanpäiväset soittajat ohjataan. On kuulemma tavotettavissa vaan aamupäivisin. Minkälaisia työpäiviä sellaset on, että aamupäivisin on vaan tavotettavissa? Huomenna soitan sit aamulla sinne ja kun Vaasaan oon menossa niin täytyy varmaan tällä kertaa itse käydä ne tiedot sieltä hakemassa.

Edelleen mua ihmetyttää, että joudun tämän asian kanssa itse tappelemaan. Eikö nuo kansalaisten verorahoilla toimivat laitokset osaa sen verran toimia yhteistyössä, että tieto liikkuis niitten välillä automaattisesti?

käpy
Tämä käpy ei ole vielä palanut

Radiokanavien aamuohjelmat

Mar 06, 2006 in Yleistä löpinää

Radiokanavilla on ollut jo vuosia kilpailua aamuohjelmiensa kesken ja niihin on panostettu ja niitä on mainostettu. Itse olen oikeastaan aina kuunnellut Radiomafian/YleX:n aamua tai ainakin siitä lähtien kun Peltsi ja Juuso alkoivat sitä ohjelmaa pitää. Juuso siirtyi ohjelmasta pois vuoden 2005 alussa ja samalla ohjelmasta poistui jotain. Siellä kävi kaikenmaailman Arit kokeilemas, mutta enemmän niitten jutut alkoi ottaa päähän kun, että olisivat hauskoja olleet. Juha ”juhalahti” Lahti oikeastaan sopi tuohon ohjelmaan Peltsin pariksi ihan hyvin ja silloin sitä kuuntelikin mielellään.

Nyt on sitten Juhalahtikin häipynyt ohjelmasta ja ilmeisesti kanavaltakin (?) johonkin ja ohjelman taso on sen kuin laskenut. Ainut hyvä asia ohjelmassa on Peltsi, mutta hänen kanssaan ohjelmaa nykyisin tekevät Ile ja Maria ovat kyllä arsyttävyyden huippuja, sopisivat paremmin eräälle kilpailevalle ja kaupalliselle kanavalle, jossa heti aamulla 7 ollaan hymy perseessä ja toivotetaan hyvää huomenta 5 minuutin välein ja kaikki on niin helvetin hienosti heti aamusta.

Sitten päästäänkin muihin kanaviin. Uusikiss tulikin jo käsiteltyä. Kanavan aamuohjelmat ovat olleet aina aivan käsittämätöntä sontaa. Kuka jaksaa kuunnella sellasta tekopirteetä höpötystä heti aamusta kun kaikki asiat ovat niin hyvin ja joka asiasta pitää keksiä joku ”mukahauska” juttu. Hauskaa voi olla kunhan se on luonnollista eikä sellasta kimitystä ja ja ylipirteyttä. Tämä kanava on kyllä muuten parantanut vuosituhannen alusta, silloinhan se soitti pelkkää europoppia, nyt tulee vähän muutakin musiikkia välillä.

NRJ:n aamuohjelmia on tullut aika harvoin kuunneltua, mutta ei kyllä hirveästi poikkea tästä samasta muotista eli kaikilla on heti aamusta niin helvetin hauskaa ja listahitit raikuu kajareista. Radio City oli piristävä poikkeus ei niinkään juttujensa vaan musiikkitarjontansa perusteella. No täällä Kokkolassa se ei tietenkään kuulu, joten oon sitä säännöllisemmin kuunnellu viimeksi keväällä 2005 ja nythän koko kanava ollaan lopettamassa. Musiikki oli kuitenkin tuon kanavan vahvuus, siellä kun soitettiin kaikkea muuta kun listahittejä.

Sitten on tietysti vielä kanava, joka kuuluu joka paikassa eli Nova. En ole onneksi sen aamuohjelmia joutunut kuuntelemaan enää pitkään aikaan. Muovitehtaalla kun oli töissä niin sitäkin joutui välillä kuuntelemaan. Siellä kun musiikkitarjonta on suunnilleen seuraavanlainen: Mambaa, Eppujen Murheellisten laulujen maa, Mambaa, jotain idolssia, Mambaa, Eppujen Murheellisten laulujen maa, Aikakonetta, jotain idolssia, Mambaa ja Eppujen Murheellisten laulujen maa.. Tätä jatkuu päivästä toiseen.. ja oikeastaan vuodesta toiseen. No en taida kyllä olla sen kanavan kohdeyleisöäkään.

Koko juttu sai alkunsa siitä, että tänä aamuna taas otti päähän kun Peltsikään ei jostain syystä studiossa ollut niin eipä sitä jaksanu kuunnella YleX:ää ja miltään muultakaan radiokanavalta ei tuntunut mitään hyvää aamuohjelmaa tulevan. Joten toivottavasti Ylex löytäis Peltsille kunnon parin tuohon ohjelmaan tai sitten en voi kuunnella enää radiota ollenkaan. Tosin piristävä poikkeus on YleX:n iltapäivä, jossa Olli ja Tuomas heittävät sellaista läppää, että oksat pois ja sitä kyllä jaksaa kuunnella.

Eastside Hockey Manager 2007

Mar 06, 2006 in Harrastukset

Tuli perjantaina ostettua varmaan elämäni ensimmäinen tietokonepeli. En kyllä oo ihan varmaa et oonko joskus 90-luvulla NHL-pelisarjasta jonku version ostanu ja lahjaksi oon muutaman pelin aikoinaan saanu. Tietysti siihen, että en oo pelejä ostellu vaikuttaa suurelta osin se, että mä en pelaile oikeestaan mitään pelejä tietokoneella. Nyt tätä manageria. Se on peli johon jaksan keskittyä ja siinä ei tarvi naama punasena hakata näppäimistöä niin ehkä se sen takia kiinnostaa.

Jääkiekkomanageripeli Eastside Hockey Manager on kyllä mun mielestä huippupeli. Siinä voi olla kaikissa huippumaiden ja vähä pienempienkin maiden liigoissa ja divareissa managerina ja koittaa johdattaa joukkueensa menestykseen. Suomessa voi SM-liigan ja Mestiksen lisäksi manageroida esimerkiksi jotain Suomi-sarjan seuraa. Tietysti myös NHL-joukkueet ja maajoukkueet ovat mukana.

Lätkää kattomas

Mar 02, 2006 in Urheilu, Elämä

Kävin tänään kattomas Sport - Kiekko-Vantaa matsin. Tiistaina oli jo tarkotus mennä Sportin peliin, sillon vastustajana olis ollu Tuto, mutta oli illalla niin paljo hommia ja se peli vähä unohtuiki siinä sit. Tänään ei onneksi ollu muuta menoa ja pääsin jääkiekkoa seuraamaan.

Lopputulos ei ollu Sportin kannalta niinkään hyvä kun Vantaa pelin vei. Hyvä puoli siinä voitossa oli se, että Jokereista Vantaalla lainassa olevat Jesse Uronen ja Jan Hagelberg olivat aika ratkaisevassa roolissa Vantaan joukkueessa. Urosta kyllä kannattaisi ehdottomasti kokeilla myös liigapeleissä. Aina kun Uronen oli kentällä niin Vantaa sai luotua vaarallisia paikkoja.

Huomenna vielä pari tuntia koulua aamusta ja sit voikin lähteä ajelemaan Kokkolaa kohti.

Lunta tulvillaan..

Mar 02, 2006 in Yleistä löpinää

Viime yönä oli satanu oikeen kunnolla lunta. Auton päälläki oli ainaki 10 sentin lumikerros ku aamulla oli kouluun lähdössä. Alkaa jo näyttää talvelta ku lunta on viime päivinä satanu aika paljo. Sen verran pitää kuitenkin olla pessimistinen, että kohta kuitenkin ilma taas lämpenee ja sitten tulee sitä kaikkien rakastamaa sohjoa.

Kävin tänään koulun jälkeen vähä kiertelemäs kaupungilla ja Prismasta löytyi mielenkiintoisen oloinen kirja Maailman suurimmat taistelut. Oli vielä tarjouksessa niin päätin sen ostaa. Eipä oo aikoihin tullu kirjoja ostettua ja lukeminenkin on rajottunu oikeestaan niihin (John Grishamin) kirjoihin, mitä joululahjaksi saan. Toki mä jotain tietokonekirjoaja aina välillä lueskelen, mutta jos puhutaan tällasista tarinallisista kirjoista niin vähälle on lukeminen viime vuosina jääny.