Archive for Joulukuu, 2006

Vuosi 2006

Jou 31, 2006 in Elämä

Alkaa olla lopuillaan tämä vuosi. Meidän osalta tätä vuotta vois ainakin kutsua hankintojen vuodeksi. Tänä vuonna ollaan ostettu astianpesukone, pyykinpesukone, pakastin ja auto. Kyllä siinä on jo hankintoja ihan riittävästi yhdelle vuodelle. Tietysti hankintoja olis voinu täydentää vielä taulutelevisiolla, mutta sen hankkiminen jää ens vuoteen tai sitten seuraavaan. Puhelinkin tuli alkukesästä vaihdettua uudempaan malliin.

Toisaalta aika moni noista hankinnoista on kyllä pitkäikäsiä (toivottavasti ainakin), kuten molemmat pesukoneet ja pakastin. Auto tuskin nyt kovin montaa vuotta meillä on. Eiköhän sitten kun valmistuu ja menee töihin oikeen kunnolla tuu ajankohtaseksi hankkia vähä uudempi auto. Nykyseen käyttöön tuo on kuitenkin ihan hyvä. Mulle riittää, että se vie paikasta a paikkaan b. Siinä Vectra on onnistunu hyvin.

Nyt vois keskittyä kuitenkin vuoden vaihtumisen juhlintaan ja palata asiaan ens vuonna.

Kinkun sulattelua

Jou 27, 2006 in Yleistä löpinää

Joulu on ohi ja edessä on kinkun sulattelu. Eilen illalla luulin, että räjähdän. Sen verran täys olo oli. Joka paikassa, missä joulun aikana tuli käytyä syötiin myös jotain. Ja kun kolme päivää syö jatkuvasti niin kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa maha täyttyä.

Muuten joulun aika meni ihan mukavasti. Sain hyviä lahjoja, joten olin kai mä aika kiltti sitten ollu. Tänään oli aamulla paluu töihin ja oli sinnekin ihan kiva mennä. Tulihan tossa nyt taas lomailtuakin kun oli 4 päivää vapaata joulun aikana. Lahjoista voisin mainita mm. lipun Jokerit - Hifk -peliin tammikuussa, pari hyvää kirjaa ja sitten pari dvd-boksia.

Ihana Sika
Tällasen paidan sain myös

Hyvää Joulua!

Jou 24, 2006 in Yleistä löpinää


Iltahommia

Jou 21, 2006 in Yleistä löpinää

Kävin tänään illalla yhden opettajan luona vähä korjailemas sen konetta. Periaatteessahan opettajien kotikoneet ei meidän työnkuvaan kuulu, mutta pientä korvausta vastaan mä oon aina silloin tällöin niitäkin käyny kattomas. Tänään ei ollu mikään kovin paha juttu eli sain ongelmat korjattua ja glögiäkin vielä ja sitten myös sen rahallisen korvauksen. Onhan se tietysti aina vähä riskipeliä mennä jonkun kotikonetta korjailemaan kun ei yhtään tiedä mikä siinä voi ongelma olla. Tähän asti oon kuitenki selvinny hommista ihan hyvin.

Tänään oli viimenen koekin Vaasassa. PHP ja web-sovellukset yleensä oli kokeen aiheena. Perstuntuma oli ainakin sellanen, että ihan hyvin meni. Tietysti siellä nyt jotain pikku virheitä voi olla tai joku asia unohtunu mutta pääpiirteittään osasin kyllä jokaseen kysymykseen vastata. Onhan se keskimäärin mukavampaa olla sellasessa kokeessa jossa osaa jotain kun sellasessa, missä on ihan pihalla. Niitäkin kun joskus eteen tulee.

Tonttuja

Jou 20, 2006 in Elämä

Pari kuukautta sitten kirjottelin kuinka mun Barcelonasta tuomat habaneron siemenet oli kasvanu kasviksi ja kasvissakin oli kukkia. Sen jälkeen habanerot on taas eläny vähä huonompia aikoja ja välillä ne on näyttäny todella ryytyneiltä mutta niin vaan on yks kukka kasvanu habaneron aluksi. Se oli vaikka kuinka pitkään vihree, mutta tässä joku aika sitten muuttui yllättäen punaseksi.

Barcelonan habanero

Huomenna illalla voisin vaikka maistaa, miltä tuo habanero maistuu. Valitettavasti niitä on nyt vaan yks niin mahdollinen makunautinto jää aika lyhyeksi. Jospa nuo pysyy hengissä kevääseen niin saattaa taas alkaa paremmin kasvamaan ku aurinkokin välillä paistaa.

Huomenna täytyy aamusta lähtee ajelee Vaasaa kohti ja käydä tekemäs vielä yks koe. Onneksi tota koulua ei tuon enempää nyt oo ollu, kyllä mä paremmin töissä viihdyn ku koulussa. Varsinkin näin joulun alla :) Sopivasti huomenna taas menee mittarikin plussan puolelle kun ajelen Vaasaan ja takasi. Olihan tässä kuitenkin jo 5 päivää pakkasta, joten eiköhän se riitä ja kurakelit voikin tulla jouluksi takasin.

Joulupepsi
Joku tonttu oli tuonu mun pöydälle tällaset tänään

Joo-o

Jou 19, 2006 in Yleistä löpinää

Nyt mä oon saanu jo suurimman osan joulun lahjoista ostettua. Tänään taisin jonkinlaisen ennätyksen tehdä ku menin yhteen kauppaan sisälle niin alle kahden minuutin päästä olin jo ulkona ostokset tehneenä. Mitäpä niitä sen kauempaa miettimään, ei se asia miettimällä miksikään muutu. Kun hyvä lahja löytyy niin se ostetaan ja sitten lähdetään kotiin.

Olis vielä pari työpäivää ennen joulua. Torstaina täytyy mennä Vaasaan tekemään yks koe niin se jää töitten osalta väliin. Joulun jälkeen sitten jatkuu vielä muutaman päivän työt. Ens vuodesta ei oo vielä mitään tietoa, muuta ku se, että koulua varmaan aina välillä on.

Kohti viikonloppua

Jou 15, 2006 in Elämä

Alkaa käydä nämä vuoden 2006 viikot vähiin. Taas on yks työ/koulupäivien osalta ohi ja edessä viikonloppu. Viikonlopuksi ei oo minkäänlaista ohjelmaa, joten ehkä sitä saa vaan olla ja ihmetellä. Tosin pitäs varmaan joululahjoja mennä ostelemaan. Oon hankkinu tasan yhden joululahjan ja senkin tänään. Vielä olis jokunen hankittavana. Ei vaan hirveesti kiinnostais lähtee viikonloppuna kauppojen ruuhkiin ettimään mitään lahjoja. Varsinkaan ku mulla on ideatkin todella vähissä tällä hetkellä.

Tänään mulla oli tämän vuoden viimenen koulutuspäivä. Ihan mukavaa hommaa se opettajana toimiminen on ollu ja palautteen mukaan ne oppilaatkin on ilmeisesti tykänneet. Eli kyllähän sitä hommaa voi jatkaa tulevaisuudessaki. Tietyllä tapaa väsyttävää se kuitenkin on. Iltasin on aika väsyny jonku aikaa ku kotiin tulee. Mutta kai se on ihan normaalia ku siellä naisten keskellä pyörii.

Töitä ja juhlia

Jou 14, 2006 in Elämä

Sovittiin tänään, että oon loppuvuodenkin töissä. Oon nyt oikeestaan syysloman jälkeen ollu aika paljo töissä ja viimeset viikot oikeestaan joka päivä, muutamaa Vaasassa vietettyä koulupäivää lukuunottamatta. Joten ihan kiva, että saa loppuvuodenkin töissä olla. Ja mielummin mä töissä oon ku kotona istuskelen ja tilin saldollekin tekee ihan hyvää.

Töitäkin tuntuu riittävän. Huomenna ja perjantaina mulla on taas koulutusta iltapäivisin. Pidän niitä samoja kursseja ku viime viikollakin eli käytännössä opetan vähän varttuneemmille henkilöille tietokoneen käytöstä perusjuttuja. Ihan mukavaa hommaa se ainakin viime viikolla oli.

Tuli tänään myös sellanen kutsu, että täytyy varmaan johonkin juhlavaatekauppaan mennä jonkunlainen puku hommaamaan. Kaveri menee naimisiin, niin eipä sinne kehtaa verkkareissa mennä juhlistamaan :)

Enpä oo häissä ollutkaan ainakaan 15-vuoteen. Tai en nyt tarkkaa vuotta muista, mutta jonneki 80-luvun loppupuolelle/90-luvun alkuun se kuitenkin sijoittuu.

Operaatio pesukone

Jou 13, 2006 in Elämä

Käytiin maanantaina suunnitelmien mukaan ostamassa se uus LG:n pyykkikone. Vanha kun tosiaan alkoi olla tiensä päässä niin uuden hankinta tuli eteen. Löydettiin sopiva kone (tosin mä en tällä kertaa ollu hankintapäällikkönä vaan sivustaseuraajana) ja ne liikkeestä luvattiin tuoda se tiistaina meille ja hakea samalla vanha romu pois. Vanha kone oliski sopiva vaikka jonneki pesukonemuseoon, jos sellanen jossain on.

Tiistaina kun uus kone tuli niin huomattiin, että vessan ovi on 2-2,5 senttiä liian kapee. Eipä ollu aikasemmin käyny mielessä tollanen ”pikku juttu”. En edelleenkään ymmärrä mitä standardia noudattaa 57,5 sentin levyinen ovi. Koneen leveys on lähes 60 senttiä ja syvyyttäkin oli se samainen 60 senttiä, joten sisälle pesuhuoneeseen kone ei mahtunut. Ei vaikka kuinka yritti tunkea siitä oviaukosta.

karmi poikki

Ei auttanu muu kuin sahata pala oven karmista pois ja kuskata kone sisälle ja laittaa pala takasin. Tosin ei sitä kovin tiukkaan siihen nyt kannata laittaa kun se kone täytyy joskus sieltä poiskin saada. Joka tapauksessa nyt uus pesukone on onnellisesti pesuhuoneessa omalla paikallaan ja oven karmitkin alkaa pikkuhiljaa näyttää taas normaalilta.

karmi pois
Tältä se sitten näytti

uus kone
Lopputuloksena kone paikallaan

Urheiluinnostus

Jou 11, 2006 in Elämä

Voisin kai sanoa olevani jollain tasolla kiinnostunut ja innostunut urheilusta. Parhaiten se kai käy ilmi kun seuraan jotain matsia/kilpailua niin siihen eläytyminen on hyvin luonnollista. Mun on todella vaikee seurata esimerkiksi jotain matsia kuin kirkossa hiljaa istuen, vähintään sisällä käy kuohunta. Aina välillä sitten tulee jotain huudeltuakin kun oikeen innostuu. Toki jos pelissä ei oo ”mulle mitään panosta” niin sillon sitä voi seurata suhteellisen neutraalisti, mutta sellanen peli ei oo kyllä sitten niin kiinnostavakaan.

Eilen oltiin kattomas sählymatsia ku paikallinen Nibacos kohtas Woodcuttersin Vaasasta. No ei oo varmaan kovin vaikeeta arvata kumman puolella olin. Ja sitä tunnetta ei yhtään vähentäny se, että olin varmaan ainoa, joka siellä taputti Woodcuttersin tehdessä maalin. Muuten yleisö olikin luonnollisesti kotijoukkueen puolella.

Kotona sain sitten hieman moitteita, että tuli muutamaan kertaan noustua penkistä ylös ja taisi sieltä muutama huutokin tulla.. Kuten jo aikasemmin todettua niin en mä pysty siellä vaan istumaan. Ekan erän se vielä onnistui, mutta sitten katsomossa oli taas se ”normaali” Jaakko.

Niin ja vaasalaiset pelin tietysti voittivatkin.

Hengissä edelleen

Jou 09, 2006 in Elämä

Eilen oli töistä pikkujoulut. Ihan hyvät sellaiset. Oli hyvää ruokaa, juomaa ja ohjelmakin oli ihan mukavaa, jopa niin mukavaa, että tänään onkin vähän väsyttäny.

Mulla oli nyt loppuviikosta taas vähä opettajan hommia, tällä kertaa täällä Kokkolas ku opetin vähän iäkkäämmälle porukalle tietokoneen käyttöä. Yllätyin itsekin, että oli ihan mukavaa hommaa. Jotenki se opettaminen vaan meinaa viedä mehut miehestä ku molempina päivinä on väsyttäny kauheesti ku on töistä tullu. En mä normaalisti tapaa väsyny olla ku töistä kotiudun.

Tänään olis tarkotus vielä illalla ajella Kannuksen kautta Nivalaan Lauri Tähkää kattomaan. Onhan se ihan ok musiikkia, mitä se Lauri lauleskelee.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Jou 06, 2006 in Elämä, Yleistä löpinää

Suomi täyttää tänään 89-vuotta. Tämä on päivä, jolloin jokainen suomalainen voisi uhrata ajatuksen tai pari sotiemme veteraaneille ja toivottavasti jokainen osaisi arvostaa heidän tekemäänsä työtä. Sitä on meidän ikäpolven ihmisten vaikea käsittää, mitä he ovat joutuneet kokemaan, kun ovat taistelleet Suomen itsenäisyyden puolesta ryssiä vastaan. Kiitos!

Suomen lippu

Sauli tekee paluun

Jou 05, 2006 in Politiikka

Sauli Niinistö teki odotetun ilmoituksen ja ilmoitti ehdokkuudestaan tulevissa eduskuntavaaleissa. Itselleni tuo on ainakin hyvä uutinen, koska Sauli tulee keräämään varmasti suuren äänimäärän Uudellamaalla ja suuri äänimäärä Saulille on aina pois jonkun ei niin hyvän ehdokkaan pussista.

Ja Niinistöllä on muutenkin annettavaa mielestäni suomalaiselle politiikalle ja eduskunnassa hän pysyy ainakin esillä seuraaviin presidentin vaaleihin asti, jossa hän tulee varmasti olemaan vahvoilla kun tällä kertaa kaikki lähtevät samalta viivalta kisaan, kun istuva presidentti ei ehdolle enää voi asettua. Viimeksikin harmittavan tiukalle meni kisa Suomen tulevaisuudesta ja paikalleen jämähtämisestä. Valitettavasti jämähdettiin vielä kuudeksi vuodeksi paikalleen.

Itse ainakin tulisin Niinistöä äänestämään, jos voisin. En kuitenkaan asu lähelläkään uudenmaan vaalipiiriä, joten mahdotonta se on ja eiköhän Niinistö ilman mun ääntäkin eduskuntaan tule menemään.

Shedden sanoo mielipiteensä

Jou 05, 2006 in Urheilu

Tuleva jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Doug Shedden ihmettelee tämän päivän Veikkaajassa SM-liigan tuomarilinjaa ja vaatii tuomareilta tasapuolisuutta työskentelyynsä. Vertailuna hän käyttää esimerkiksi tänään kohtaavia Jokereita ja Kärppiä. Jokerit on saanut koko kauden aikana 184 ylivoimaa ja vastaavasti 228 alivoimaa, kun taas vastustaja Kärpät on saanut 264 ylivoimaa ja 211 alivoimaa.

Alivoimien määrissä ei kovin suurta eroa ole, mutta huomio kiinnittyy siihen kuinka paljon enemmän Kärpät ovat saaneet ylivoimaa. Suomessa tämä on ollut aina ongelmana, tietyt joukkueet nauttivat tiettyjä imagoetuja toisiin nähden.

- Pienen eron ymmärtää aina, mutta tämä tilasto on jo naurettava.
- Ehkä se johtuu siitä, että Oulussa on paljon sukeltelijoita. He varmaan harjoittelevat uima-altaassa. Kun heitä hipaisee, he kaatuvat ja tuomarien pitäisi jo tietää tämä
, Shedden sanoo.

Myös entinen leijonaluotsi Raimo Summanen on samaa mieltä Sheddenin kanssa, että tiuetyt joukkueet kärsivät imagonsa takia aina tuomaripelissä. Eli nimi selässä saattaa merkitä puhtaastakin taklauksesta jäähyä.

WLAN

Jou 03, 2006 in Tietokoneet

Tänä viikonloppuna on ainaki tullu oltua tekemisissä langattomien verkkojen kanssa. Menin eilen aamulla 8 aikaan yhdelle koululle suunnittelemaan sinne tulevaa wlan-verkkoa. Koska on aika suuri koulu kyseessä niin viikonloppuna tuo homma onnistuu parhaiten. Saa rauhassa kulkea siellä luokissa ja testata kuinka mikäkin tukiasema kuuluu. Kävin vielä tänään viimeistelemässä homman loppuun ja nyt mulla onkin valmis ehdotus, kuinka ne tukiasemat vois sinne sijottaa ja mitä kanavaa mikäkin käyttää.

Se kanavien määrittäminen on varmaan hankalin homma tällaisessa tapauksessa kun tukiasemia tulee paljon ympäri koulua. Nyt ainakin vaikuttais, että löysin sellasen kokoonpanon, millä siellä vois langattomasti verkkoon päästä mistäpäin koulua tahansa. Mun selvitystä tietysti hiukan haittas se, että mulla oli mukana vaan 5 tukiasemaa, joista 4 toimi. Eli sellasta kokonaistilannetta en saanu, mutta niitä siirtelemällä kyllä sai kyllä ihan hyvän kuvan, miten mikäkin kuului.