Archive for Huhtikuu, 2007

Leipuri

Huh 29, 2007 in Elämä

Sain tänään illalla jonkunlaisen päähänpiston ja leivoin tiikerikakun ja kaurapipareita. Eipä oo aikoihin tullu mitään leivottua mutta näytti sekin taito olevan tallessa vielä. Sillon joskus kun yksin asusteli niin leipomistakin tuli harrastettua aina välillä. Mulla tosin saattoi sillonki inspiraatio tulla joskus yöaikaan tai ainakin myöhään illalla. Eipä se tänäänkään kovin aikasin tullu.

Ens viikko on vähä tynkäviikko ku huomenna on työpäivä ja sit tiistai on vapaana. Menee varmasti vähä rytmi sekasi ja keskiviikkona tuntuu taas maanantailta. Eipä oo kyllä minkäänlaisia suunnitelmia vapuksi, joten eiköhän me olla vaan kotona ja katota Prison Breakia. Sillon on ainaki siihen aikaa.

Jääkiekon MM-kisat

Huh 29, 2007 in Urheilu

Nyt on taas menossa jokakeväinen jääkiekkokauden huipentuma eli MM-kisat. Tänä keväänä MM-kisoja voidaankin taas pitää kauden huipentumana kun ei ole Olympiavuosi. Viime vuonna MM-kisojen arvostus ja kiinnostus kokivat kyllä melkoisen inflaation kun talvella oli olympialaiset ja siellä oli maailman parhaimmisto mukana.

Suomi on aloittanut kisat ihan mukavasti. Ensimmäisessä matsissa kaatui Ukraina ja tänään Tanska. Vastustajat tosin ovat olleet sen verran heikompia, että Suomen on pitänytkin ne voittaa ja kohtalaisen helposti vielä. Seuraavassa pelissä Venäjää vastaan testataan sitten todellinen taso kun vastustajakin osaa jo pelata kunnolla. Tanskapelissä kiinnostavinta olivat maalivahdit Suomen Kari Lehtonen, jotka itse pidän maailman top-5 vahtina sekä Tanskan Michael Madsen, joka pelasi keväällä Sportissa.

Testailua

Huh 28, 2007 in Elämä, Tietokoneet

Mut valittiin töissä sellaseen testiryhmään, joka pääsi testailemaan kaupungin tulevien nettisivujen julkaisujärjestelmiä. Siis sivut uudistetaan niin sitä uutta järjestelmää. Oli ihan mielenkiintosta hommaa varsinkin se itse testailu. Aamupäivästä oli enemmän sellasta yleistä löpinää, se järjestelmän toimittaja esitteli siellä firman asioita ja sitä julkaisujärjestelmää yleensä ja näytti sivuja, joita ovat sillä tehneet. Se ei niin hirveen kiinnostavaa ollu, tai kyllähän sitä seuraili, mutta olis varmaan pitäny olla tölkki Batterya mukana..

Iltapäivällä pääsi sitten testaamaan ihan käytännössä tuota järjestelmää ja samalla piti vastailla kysymyksiin ja arvioida sen toimivuutta, käyttömukavuutta, helppoutta yms.. Mun mielestä se oli ainaki tosi helppokäyttönen ja voisin kuvitella, että sellasillekin ihmisille, jotka ei oo hirveesti ollu tietokoneiden kans tekemisissä tuo ei ylitsepääsemättömän vaikea voi olla. Suurena etuna oli mm. Suomen kieli, joka varmasti helpottaa monia asioita, jos ongelmia tulee. Meillä on vielä vuorossa parin muunkin järjestelmän testaaminen lähiviikkojen aikana.

Mulla ei kyllä suuremmin ole kokemuksia vastaavista julkaisujärjestelmistä, joten siltä pohjalta arviointi oli osittain hankalaa kun ei ollu riittävän suurta vertailupohjaa. Oon jonkun verran koemielessä käyttänyt Joomlaa ja sitten on tietysti nämä blogisoftat eli Wordpress ja Movable Type, joita on tullut käytettyä. Samaan tarkoitukseenhan tuokin tavallaan on kuin nämä.

Kyllä tuo ainakin huomattavasti helppokäyttöisempi ja selkeämpi oli kuin Joomla. Eli hommat sai huomattavasti nopeammin toimimaan. Toki senkin käytöstä mulla on jo jonkin verran aikaa, mutta tässä tapauksessa täytyy sanoa, että kaupallinen tuote voittaa avoimen koodin tuotteen. Täytyy kuitenkin muistaa, että ”tätä testattavaa” kokeiltaessa oli kokoajan tuki paikalla kun oli järjestelmän toimittaja sitä esittelemässä ja pystyi mahdollisissa ongelmatilanteissa kysymään ja muutenkin eri ominaisuuksista pystyi kyselemään ja näin pääsi nopeammin perille itse järjestelmästä.

Vastaavasti aikoinaan Joomlaa testaillessa ei ollut paikalla ketään muuta kuin korkeintaan pari limsapulloa, jotka eivät paljoa auttaneet kun ongelmia tuli tai kysymyksiin vastailleet. Toki foorumeilta aina saa tietoa, mutta on silti eri asia etsiä tietoa foorumeiltä kuin kysyä henkilöltä, joka on ollut järjestelmää kehittämässä.

Lopuksi vielä onnittelut pienen tyttövauvan onnelliselle isälle tuonne Kokkolan Halkokarille!

Päivitys

Huh 26, 2007 in Yleistä löpinää

Tuli päivitettyä Wordpress versioon 2.0.9. On jäänyt muutama versio tuosta välistä pois kun en ole viitsinyt ”korjata” ehjää, mutta joskushan sitä kannattaa kuitenkin päivittää. Eli jos ilmenee jotain toimimattomuutta niin ilmoitelkaa niin koitan ne korjailla. Pikaisesti katsottuna kaikki kuitenkin näyttäisi toimivan ainakin päällisin puolin ihan hyvin.

Ups ja Tp-Link

Huh 25, 2007 in Tietokoneet

TP-Linkin langaton tukiasema otti ja hajosi. Ei enää maanantai-iltana saanut langattomaan verkkoon yhteyttä ja koitin sitten itse tukiasemaan ottaa yhteyden verkkopiuhalla, että pääsisin asetuksia katsomaan niin sekään ei onnistunut. Resetointikaan ei auttanut. Tukiasemaan ei päässyt enää kiinni, joten totesin sen olevan rikki.

Laitoin samana iltana vielä sähköpostia LinuxCompiin, josta sen olin ostanut ja vastauskin tuli vielä samana iltana. Täytyy kyllä antaa positiivista palautetta firmalle, todella nopeaa ja asiallista palvelua olen sieltä aina saanut. Sähköpostitiedusteluihin on vastattu nopeasti ja tässäkin tapauksessa asia selvitettiin nopeasti ja uusi asema pitäisi ensi viikon alkupuolella tulla.

Ostin eilen myös Upsin. Mun vanha ups on jo ollut museotavaraa ainakin akkunsa osalta. Pienikin sähkökatkos niin samantien kaikki sammuu eli eipä se ole enää asiaansa ajanut. Tosin ei meillä sähkökatkoksia kovin usein tuu, mutta joskus ne sähköt kuitenkin pätkii. Ja samassa on ylivirtasuojakin, joka suojaa erilaisilta virtapiikeiltä, joita sähköverkossa tulee.

Powerware Ups

Talvi tuli takaisin

Huh 21, 2007 in Elämä

En ollut aamulla uskoa silmiäni kun katsoin ikkunasta ulos. Oli sit yön aikana maa muuttunu valkoiseksi. Tuntuu, että tänä keväänä näitä takatalvia on tullu jo useempia. Lämpötilojen vaihtelu on muutenki ollu suurta, kun välillä on lämmintä parikymmentä astetta ja sitten sataa lunta muutaman päivän päästä. Vaikka mä talvesta pidänkin niin kyllä tämä nyt jo sais riittää ja kevät vois jo tulla.

Takatalvi
Tämän aamun näkymä ikkunasta

Ubuntu 7.04 julkaistu

Huh 19, 2007 in Tietokoneet

Tänään julkaistiin Ubuntun uusin vakaa versio, 7.04 Feisty Fawn. Samalla myös Ubuntun rinnakkaisversioista eli Kubuntusta, Xubuntusta ja Edubuntusta tulivat uudet 7.04 versiot. Latasinkin jo Ubuntun ja Xubuntun. En ole ennen tuota Xubuntua kokeillut mutta ajattelin, että jos sitä nyt kokeilisi. Sitä vois jopa pitää pohjana ”mediakoneessa”. Tuon koneen tarkoituksena ri tosin ole kuin soittaa musiikkia ja mahdollisesti videoiden katsomiseen soveltuisi myös. Xubuntu saattaisi olla kevyempänä versiona hyvä pohja sille.

Katsotaan nyt onko joskus aikaa sellasta asennella. Se on näitä suunnitelmia, joiden toteutumiseen voi mennä oitkäkin aika, kun suurta tarvetta ei ole. Lähinnähän tuonkin tekisi asentelun ja säätämisen ilosta. Ubuntun ja rinnakkaisversioiden lataamiset voit ladata Ubuntu Suomen sivujen kautta.

Pitää kertoa käyttökokemuksista siinä vaiheessa kun niitä enemmän ehtii kertymään. Vielä ei ole muuta kokemusta kun asennus näistä uusista versioista. Se toki sujui helposti. Itseasiassa Ubuntun asentaminen on helpompaa kun Windowsin. Se menee nopeammin ja erilaisia valintojakin tarvii vähemmän tehdä. Ja samalla asennuksella saa muutakin kun pelkän käyttöjärjestelmän. Eli suurin osa perusohjelmista tulee samalla.

Xubuntu
Xubuntun työpöytä

Pako

Huh 18, 2007 in TV, Harrastukset

Oon tässä jo muutaman vuoden yrittäny saada Anua innostumaan samoista tv-sarjoista, mitä itse seurailen. Yleensä aika kehnolla menestyksellä. Korkeintaan muutaman jakson ollaan yhdessä seurattu ja sitten se seuraaminen on jääny mun vastuulle. Nyt on kuitenkin löytynyt parikin sarjaa, joita ollaan katsottu. Ensimmäisenä Prison Break eli Pako ja sitten tiistai-illan Kadotettu-sarjaa ollaan kans seurailtu. Tuon Prison breakin kanssa tosin kävi niin, että Anu tuli mukaan vasta toiselle tuotantokaudelle, mutta jäi sarjaan koukkuun :)

Mä oon alottanu lauantain pienen kokeilun jälkeen rullaluistelukauden oikeen tosissaan tällä viikolla. Kävin maanantaina ostamas uudet renkaat ja laakerit luistimiin. Sen jälkeen onkin ollu intoa taas luistella. Tänään tosin alkoi jaloissa tuntumaan eikä jaksanu enää yhtä kovaa vauhtia pitää ku oli kolmas ilta peräkkäin luistimilla.

Tähän mennessä oon tehny kohtalaisen lyhyitä lenkkejä 10-12,5 kilometriin suunnilleen. Pitää nyt aluksi saada vähä tuntumaa luisteluun ja kuntoakin kasvatettua niin voi siirtyä pitempiinkin matkoihin. Maanantaina varsinkin huomas, että alkoi vauhti hyytymään muutaman kilometrin jälkeen. Eilen meno oli taas paljon vauhdikkaampaa. Ehkä huomenna kannattaa pitää välipäivä luistelusta ja palata vaikka perjantaina tai viikonloppuna luistimille, mikäli ilmat vaan ovat suosiolliset. Räntäsadettahan tänne on lupailtu.

Tutkin netistä vähä uusia luistimiakin. Välillä tekis mieli hankkia uudet kun nykysin luistimissa on jopa 10 mm suurempia renkaita, mitä mun luistimissa on. Ja suuremmilla renkailla vauhtikin on kovempi. Ehkä tämä kesä kuitenkin vielä menee nykysillä luistimilla, kun ei niissä mitään vikaa ole ja renkaat ja laakeritki on nyt uudet.

K2
Tässä vaihtoehto uusiksi luistimiksi

Rullaluistelukausi avattu

Huh 14, 2007 in Elämä

Kävin tänään avaamassa rullaluistelukauden. Kovin pitkää lenkkiä en näin ensimmäisellä kerralla viittiny tehdä. Lähinnä se oli sellasta tuntuman hakemista ja liikkumista ennen saunaa. Pitäis käydä rullaluistimiin ostamas uudet renkaat. Alkaa olla aika lailla ”loppuunajetut” nämä nykyset. Toinen vaihtoehto on tietenkin ostaa uudet luistimet. Jos vaan ylimäärästä rahaa jostain tulee niin sekin vaihtoehto olis ihan hyvä.

Toisaalta mun luistimet on ihan hyvät ainakin jalkaan. Ikää niillä on jo useampi vuosi, joten mallisto on varmasti kehittynyt ja sen oon ainaki huomannu, että nykysin ihan perusluistimissakin on isommat renkaat kuin noissa mun omissa, jotka aikanaan olivat huipputasoa ainakin hintansa puolesta.

Kärpät voitti

Huh 13, 2007 in Urheilu

Vaikka kuinka tekee kipeetä tuo sanoa niin asia nyt vaan on noin. Eli Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden ja Jokerit tuli toiseksi. Kyllähän parempi joukkue voitti, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Vuorokauden kun on asiaa sulatellu niin täytyy kuitenkin olla tyytyväinen Jokereiden hopeaankin. Viime kaudesta tuli kuitenkin 9 sijaa parannusta tähän kauteen ja kokonaisuudessaan Jokerit tarjosi viihdyttävää kiekkoa koko kauden. Tällä kertaa se riitti kakkossijaan.

Seuraavaksi saakin jännittää ens kauden joukkueiden kokoonpanoja. Pikku hiljaa seurat ilmoittavat uusista sopimuksistaan ja samoin jatkosopimuksista. Tämä on aina jännää aikaa sen puolesta. Edellinen kausi loppui just, mutta pian saa alottaa jo seuraavan kauden odottamisen. MM-kisat toki vielä pelataan muutaman viikon päästä. Tällä kaudella MM-kisoillakin on vähän suurempi arvo kuin viime vuonna, jolloin olympialaiset veivät kyllä suurimman huomion ja MM-kisat jäivät vähän b-luokan kisoiksi olympialaisten varjossa.

Onnittelut nyt vielä SM-liigan tämän kauden mitalisteille eli Kärpille, Jokereille ja Hpk:lle. Varmasti joka seurassa on jotain tehty oikein kun mitalit kaudesta muistoksi jäi.

On se niin väärin

Huh 10, 2007 in Urheilu

Tekis mieli sanoa Paavo Väyrysen aikanaan kuuluisaksi tekemät sanat ”voiko v… kuolla?”. Kyllä voi ottaakin päähän tuo tämän iltanen SM-liigan finaali. Runkosarjassa tappiot ei niin hirveesti haittaa, kun taas playoffsien alkukierroksilla peleissä alkaa jo elämään vähä enemmän tunteella mukana. Finaalit on sitten ihan oma maailmansa, nyt ottaa päähän ja paljon. Muutenki tänään on jännittäny illan peli heti töistä tulemisen jälkeen ja nyt tuo latautuminen purkautuu suunnattomana vitutuksena kun Jokerit hävis.

Tiukkoja finaaleita molemmat olleet ja tämän päivän peli ratkes oikeestaan Kärppien parempaan ylivoimaan. Jokereilla oli tilanteita ylivoimalla yllin kyllin, mutta kiekkoa ei saatu maaliin. Tuomaripelistä en viitti sanoa mitään. Levonen on Levonen. Illan finaalin parasta antia tv-katsojalle oli pelin ulkopuolisista tapahtumista ehdottomasti selostajakaksikko Tyni - Jantunen. Tyni jaksoi jotenkuten ensimmäisen erän selostaa suhteellisen puolueettomasti, mutta sitten tuli Kärppä-Kari esiin ja alkoi mieletön Kärppien hehkuttaminen joka tilanteessa.

Vastapainona Kärppä-Karille oli sitten kommentaattori Marko Jantunen, joka avoimesti toivoi Jokereiden voittoa ja jaksoi kehua Jokeripelaajien otteita ja taisi muutamaan kertaan mainita ”hyvä ylivoima meiltä”. Jantunen pelasi vielä viime kaudella Jokereissa ja yhteensä melkein 3 kautta Jokereita edustanut. Toki Jantunen varmasti tuntee sympatiaa entisiä pelikavereitaan kohtaan.

Eipä ihan heti tule mieleen vastaavaa selostajakaksikkoa kun molemmat hehkuttivat ”omaa” seuraansa aika vapaasti. Toki Tyni tässäkin veti pitemmän korren, koska oli selostaja ja 80% ajasta äänessä. Selostuksen huipentumana voidaan pitää pelin päättymistä ja Jantusen käskettyä Tynin olemaan hiljaa Kärppähehkutukseltaan.

Jokeri

Pepsi Max Chill

Huh 09, 2007 in Yleistä löpinää

Osui viime viikolla kaupassa satumalta silmiin uudenlainen Pepsi Max. Ensiksi kyllä luin, että olois ollu Pepsi Max Chili, mutta tarkemmin kun pulloa katsoi niin Pepsi Max Chill se olikin. Kyseessä on omenanmakuinen Pepsi ja ihan hyvältä tuo maistui ainakin ensimmäinen pullollinen. Jotenki tosta etiketistä saa sellasen kuvan, että olis joku vappujuoma, mutta Hartwallin sivujen mukaan on ilmeisesti ihan pysyvästi markkinoille tulossa.

Pepsi Max Chill
Uutta Maxia

Ihan pirteä uutuus ja varmasti tulee jatkossakin ostettua, mutta tavallisen Pepsi Maxin haastajaksi tuosta ei kuitenkaan ole. Sen maku vaan on meikäläisen mielestä aika lähellä täydellistä limsaa. Eipä oo hetkeen tullu sitä Pepsi Max Cappuccinoakaan ostettua. Kyllä tämä Chill kuitenkin sen edelle taitaa mennä.

Pääsiäinen

Huh 08, 2007 in Urheilu, Elämä

Tuntuupa oudolta ku on 4 päivää vapaata. On menny päivärytmikin vähä sekasin ku eilen tuntui jo sunnuntailta ja huominenki on vielä vapaata. Pääsiäisen kunniaksi sitten satoi luntakin. Kannuksessa vähä reilumminkin, onneksi täällä Kokkolassa ei pahemmin lunta ole. Ei mulla muuten mitään lunta vastaan ole, mutta kesärenkailla ajeleminen lumihangessa ei oo kovin kivaa. Kesärenkaat taas on siksi, kun täällä on ainakin 3 viikkoa ollu jo ihan kuivat tiet ja lumesta ja jäästä ei ole ollut tietoakaan.

Käytiin eilen Erkan kans Oulussa kattomas SM-liigan finaalia Kärpät - Jokerit. Väärä joukkue voitti ja pelin jälkeen vitutti, mutta onneksi tiistaina on seuraava peli ja Jokereilla mahdollisuus tasoittaa sarja. Huvittavinta reissussa oli pelin ulkopuoliset tapahtumat kun keski-ikäset oululaiset olivat keskisormet pystyssä Jokerien fanikatsomoa kohti. Samoin hallin ulkopuolella riitti kaikenmaailman provoajia, mutta suhteellisen rauhallisesti kaikki siellä sujui.

Elämyksiä

Huh 03, 2007 in TV

Kyllä tuo uus telkkari vaan tuo elämyksiä tv:n katseluun. Ei tarvi tihrustaa enää siitä pienestä pöntöstä kuvaa ja tekstityksiä vaan kerrankin näkee kunnolla mitä on katsomassa. Muutenkin laadullisesti parempaa kuvaa on kivempi katsoa. Tallentava boksikin on osoittautunut hyväksi kapistukseksi. Tänään oon jo useammankin ohjelman tallentanu myöhempää katselua varten.

Oon aikasemminkin huomannu, että telkkarista tulee aina silloin tällöin mielenkiintoisia dokumentteja, joita ei kuitenkaan silloin esitysaikaan pääse katsomaan tai sitten ei vaan jaksa silloin katsoa. No nyt niitä voi katsella myöhemmin. Eri asia sitten on, että onko sitä aikaa sen enempää katsella niitä tallennettunakaan. Eipä se vuorokauteen yhtään ylimäärästä tuntia tuo, vaikka kuinka tv-ohjelmia tallentelis.

Sony ja Topfield

Huh 02, 2007 in Urheilu, TV, Työ

Käytiin tänään ostamassa uus telkkari ja digiboksi. TV on Sonyn 32″ lcd ja digiboksina Topfieldin tallentava 250 gigan kovalevyllä varustettuna. Tokihan molemmista löytyy hdmi-liittimet niin pitäis kuvanlaatu sen puolesta ainakin olla hyvä. Telkkarissa on vielä vga-liitin tietokonettakin varten, sekin on ihan hyvä olla olemassa. Tämä ilta onkin mennyt mukavasti uutta telkkaria katsellessa.

Topfield

Sony

Mallit eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin meillä, kuvat on netistä poimittuja vastaavanlaisista tuotteista

Edellisen jatkoaikakirjotuksen jälkeen ehti jääkiekkorintamallakin tapahtua sen verran, että lauantaina Jokerit voitti Hpk:n kolmannen kerran ja eteni finaaleihin, joissa vastaan tulee Kärpät. Finaalisarja alkaa ens lauantaina Oulussa ja meikäläinenkin on paikalle menossa matsia katsomaan.

Puhuttiin tänään pomon kanssa töissäkin, että mun työt jatkuis ainakin elokuun lopulle asti näillä näkymin. Mikä on erittäin hyvä juttu. Toukokuussahan olisin joka tapauksessa töihin tullut kesäksi, mutta saan nyt olla tämän huhtikuunkin siellä ja töitä ainakin tuntuu riittävän.