Archive for Marraskuu, 2007

SM-liigaa ulkojäällä?

Mar 28, 2007 in Urheilu

Hjallis Harkimo on urheilupiireissä varmasti kiistelty persoona. Monet vihaavat miestä, osa taas pitää melkoisena nerona ja kultasormena. Kukaan tuskin voi kiistää miehen meriittejä (Jokerit, Hartwall Areena, Finnair Stadion, yms). Nyt Hjallis on ideoinut, että Jokerien ja Hifk:n välinen paikalliskamppailu 26.1.2008 pelattaisiin Helsingin Olympiastadionilla.

Kanadassahan on pelattu, jopa NHL-pelejä ulkojäillä ihan viime vuosinakin. Edmonton ja Montreal pelasivat esimerkiksi 2003 ulkojäillä. Paikallispelejä SM-liigassa pelataan nykyisellään liikaa, niin yhden paikallispelin siirtäminen Olympiastadionille olisi varmasti hieno idea. Kokemus olisi varmasti hieno myös pelaajille sekä yleisölle. Tämä olisi hienoa markkinointia jääkiekolle ja koko SM-liigalle.

Kaikki kuulostaa liian hienolta? Kyllä. Eihän stadionsäätiö voinut tähän suostua vaan alkoi ämpyilemään Harkimon hienoa ideaa vastaan. Hjallis oli luvannut järjestää kaukalon, jään, vakuutukset ja kaikki, mutta stadionsäätiö vaati 120 000 euron vuokraa stadionista. Kun esimerkiksi parin vuoden takainen yleisurheilun GP-kisa maksoi 30 000 euroa + ajanottolaitteet 20 000 euroa. Tuon 50 000 euroa Hjalliskin olisi ollut valmis maksamaan.

Tämän päivän Ilta-Sanomissa mm. Jokerien Kim Hirschovits ja Hifk:n Kimmo Kuhta pitivät ideaa hyvänä ja jääkiekkoa kehittävänä. Katsotaan nyt toteutuuko idea vai jääkö se toteutumatta.

Jokerit Hifk

Paikallismatsi ulkojäille? 

Facebook

Mar 26, 2007 in Yleistä löpinää

Piti nyt tuonnekin liittyä, kun siitä monet niin paljon puhuu. Keskusteluun on helpompi osallistua kun on jonkunlaista pohjaa jutuille. En nyt oo kyllä täysin ymmärtäny tuon palvelun ideaa. Ymmärrän kyllä, että siellä voi liittää ihmisiä kavereiksi, mutta mulla on kyllä muitakin tapoja pitää yhteyttä kavereihini. Kokeillaan nyt kuitenkin ensiksi ja arvostellaan sitten jos arvosteltavaa on. Tietysti sieltä voi etsiä ihmisiä nimien perusteella niin voi löytää jotain vanhoja kavereita, joihin ei oo ollu aikoihin yhteydessä.

Pitkästä aikaa

Mar 25, 2007 in Yleistä löpinää

Eipä oo tullu loman jälkeen mitään tänne kirjoteltua. Lomalta on kuitenkin palattu jo kauan sitten ja normaali arki jatkuu. On kyllä syksy muutenkin mennyt tosi nopeesti. Mun mielestä justiin oli elokuu ja viikon päästä jo joulukuu. Toisaalta koko syksyn ajan on aika laiskasti tullu tänne kirjoteltua. Ei oo vaan oikeen ollu mitään asiaa ja jos joskus olis jotain sanottavaa ollutkin niin ei oo jaksanu kirjotella.

Oottepa säästyny ainakin mun kommenteilta tuohon Tehyn jupakkaan. Olis siihen tietysti voinu muutaman mielipiteen sanoa, mutta tällä kertaa on jääny sanomatta ja ehkä se on ihan hyvä juttu.

Teneriffan loma meni siis ihan mukavasti. Oli oikeen rentouttavaa ja piristävää päästä viikoksi irti normaalista arjesta ja lomailla siellä lämpimässä. Välillä tosin oli liiankin kuumaa meikäläisen makuun. Mä taidan olla kuitenkin enemmän sellasten arktisten alueiden ihminen kun minkään trooppisen alueen.

Kokonaisuudessaan oli kuitenkin hyvä loma ja töihinkin oli mukava tulla loman jälkeen. Eli sain lomalta sen mitä oli tarkotuskin. Loman ehdottomia kohokohtia oli Teide tulivuorella käyminen. Mahtava paikka. Siellä kun 3500 metrissä käveli niin huomas sen, että happipitoisuus on huomattavasti alhaisempi. Ei tarvinnut paljoa kiivetä vuoren rinnettä kun tuntui, että hengästyy. Ja ihan rauhallisesti ollessakin ilma tuntui jännän ohuelta.

Pyöräilyharrastustakin oon jatkanu syksyn aikana. Eli ainakin toistaiseksi innostus on säilynyt ja jossain määrissä jopa lisääntynyt. Laskeskelin viime viikolla, että ei se ainakaan kovin halpa harrastus ole. Sen verran on menny rahaa ainakin näin aluksi siihen. Ja mun pyörä ei kuitenkaan ollut edes kallis maastopyöräksi. Viimeksi hommasin kunnon valot, että näkee pimeälläkin ajella metsässä. Noilla valoilla se kyllä onnistuu.

Seuraavana hankintalistalla on nastarenkaat. Jonkunlainen mittarikin olis joskus kiva saada niin näkis vähä kilometrimääriä mitä ajelee. Se nyt ei oo mikään pakollinen hankinta ole, koska ei sinällään ajamiseen vaikuta mitenkään. Hieno harrastus tuo kuitenkin tuntuu olevan.