Tradenomi
Kes 20, 2008 in Elämä, Opiskelu
Eilen musta tuli virallisesti Tietojenkäsittelyn tradenomi. Eipä se kyllä mun elämää taida mitenkään muuttaa, mutta onpa nyt koulu suoritettu kunnialla loppuun asti. Hyvänä puolena tuosta koulusta ehdottomasti jäi mieleen kaverit ja kyllähän sieltä nyt jotain uuttakin tietoa tarttui. Hyvänä voi pitää myös sitä, että koulun harjottelun kautta pääsin nykyiseen työpaikkaani. Eli siinä mielessä kyllä kannatti koulu käydä. Huonoja puolia on sitten myöskin jonkun verran. En niitä nyt jaksa alkaa enää kertailemaan, menneet on menneitä.
Nyt olis tarkoitus alottaa juhannuksen viettäminen. Ajateltiin mennä tänään Himangalle mökille. Täytyy nyt toivoa, ettei vesisadetta tulis. Vähän näyttää uhkaavalta tällä hetkellä. Aamulla aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta nyt on jno pilviä ilmestyny taivaalle. Ajattelin, että olisin pyörällä ajellu sinne mökille, jos ei sada vettä. Vesisateessa ei oikeen innosta lähtee sinne ajelemaan.
Sunnuntaina lähdetään Anun kans Kuusamoon. Meillä on siellä torstaihin asti mökki varattuna ja sen jälkeen jatketaan vielä kohti pohjoista. Saa nähdä sitten minne päädytään. Niin mulla alkoi eilen myös elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma. 3 viikkoa lomaa. Saa nähdä keksiikö sitä tekemistä kolmeksi viikoksi. Jonkun verran lomaa vielä jäikin syksyksi tai talveksi, jos tulee joskus tarvetta pitää.





vs.