Archive for the ‘Siirtohuhut’ Category.

Sotkamon Jymy 2009

Hopeaa menneellä kaudella Superpesiksessä saanut Sotkamon Jymy tiedotti tänään ensi kauden joukkueestaan. Uutena miehenä joukkueeseen liittyy lukkari Mikko Lahtinen Kuopiolaisesta Puijon Pesiksestä. Lahtinen on siinä mielessä erikoinen mies Sotkamon joukkueessa, että tällä hetkellä hän on ainut ulkopuolelta joukkueeseen tullut pelaaja. Toki esimerkiksi Rautiaisen veljekset ovat Tohmajärveltä kotoisin ja siellä pesiksen pelaamisen aloittaneet, muttaovat Sotkamoa edustaneet jo A-junioreissa. Eli kaikki muut tämän hetken pelaajat ovat vähintään nuorten superia Jymyssä pelanneet.

Pelinjohtaja Mikko Kuosmasen kanssa tehtiin myös kahden vuoden sopimus. Mielestäni hyvä ratkaisu jatkaa Kuosmasen sopimusta. Hän selviytyi ensimmäisestä pelinjohtajakaudestaan hienosti ja kehitystä varmasti tulee myös jatkossa tapahtumaan. Entinen lyöjäjokeri Mikko Huotari liittyy myös valmennusryhmään. Huotarinhan piti olla Sotkamossa jo pelinjohtajana muistaakseni kaudella 2005, mutta jatkoikin sitten vielä pelaamista pari kautta. Nyt siis tavallaan uusi tuleminen valmennusrinkiin.

Pelaajista Jani Komulainen siirtyy polttolinjalle. Kovakätisenä pelaajana varmasti hyvä polttamaan etenijöitä sieltä. Liikkuvuudesta ulkopelissä on tietysti tässä vaiheessa hankalaa sanoa, kun edellisen kerran Komulainen on ulkokentällä säännöllisesti pelannut kaudella 2003.

Sotkamon Jymyn sopimustilanne tällä hetkellä on seuraava:

Antti Hartikainen 2009
Lauri Suutarinen 2009
Jani Komulainen 2009
Kosti Rautiainen 2009
Immo Rautiainen 2009
Mikko Lahtinen 2009, 2010
Lauri Kivinen 2009, 2010, optio 2011
Jimi Heikkinen 2009

Lisäksi Mikko Korhosella ja Roope Korhosella on optiot kaudesta 2009. Heidän kanssaan seura neuvottelee jatkosta lähiaikoina. Aika kovalta joukkue vaikuttaa ainakin paperilla, mikäli Korhosetkin jatkavat. Viime kauden joukkueesta enemmän pelanneista tällä hetkellä ilman sopimusta ovat Jaakko Heikkinen, Matti Salminen ja Tommi Nissinen. Jaakko Heikkistä on oltu viemässä muualle, mm. Ouluun, joten saa nähdä missä mies ensi kaudella pelaa. Myös toimitusjohtaja Jarmo Heikkisen mahdollinen pelaaminen tietysti kiinnostaa. Kyllähän Jamo taas näytti menneelläkin kaudella, että pelitaidot varsinkin sisäpelissä ovat edelleen tallessa.

Pari videota tiedotustilaisuudesta: