Rangaistuksia finaaleihin

Pesäpalloliiton kurinpitopäällikkö Jyrki Hämäläinen on antanut ratkaisunsa Sotkamon Jimi Heikkisen ja Pattijoen Pertti Mäkelän tilanteesta. Hän vahvisti Mäkelän punaisen kortin ja pelikiellon eli Mäkelä ei enää tällä kaudella pelaa. Heikkisen rangaistusta kurinpitopäällikkö Hämäläinen on koventanut koskemaan myös mahdollista viidettä finaalia sunnuntaina Sotkamossa. Eli molempien miesten kaudet ovat ohi.

Jimi Heikkinen

Jimi Heikkinen loppukauden sivussa

Tässä vielä kurinpitopäällikön päätös asiasta pesäpalloliiton sivuilta:

1 Selostus asiasta

Saatujen selvitysten mukaan Sotkamon Jimi Heikkinen on käyttäynyt toistuvasti epäurheilijamaisesti ottelun aikana. Pattijoen Pertti Mäkelä on loukannut vastustajan ja pelituomarin fyysistä koskemattomuutta. Tämän koskemattomuuden loukkaamisen voidaan katsoa olleen laadultaan lievää, eikä näin ollen aiheuta lisärangaistusta. Sotkamon Jimi Heikkisen epäurheilijamainen käytös on ollut toistuvaa.

2 Ratkaisun perustelut

Fyysisen koskemattomuuden loukkaamattomuus on pesäpallon pyhimpiä arvoja. Pesäpallon hengen mukaista on myös reilu urheilullinen kilpaileminen paremmuudesta. Tämän hengen mukaista ei ole epäurheilijamainen käytös ja toistuva vastustajan provosointi.

3 Ratkaisu

Määrään Pattijoen Urheilijoiden Pertti Mäkelän saaman punaisen kortin pidettäväksi voimassa ja hän on poissa kahdesta seuraavasta ottelusta. Sotkamon Jymyn Jimi Heikkiselle määrään lisärangaistuksena yhden ottelun pelikiellon. Yhdistettynä aikaisempiin rangaistuksiin myös hän on poissa kahdesta seuraavasta ottelusta.

Helsingissä, 8. päivänä syyskuuta 2008

Jyrki Hämäläinen

Pesäpallon kurinpitopäällikkö

Juha Korhonen jatkaa Tahkossa

Laitetaan lisää Hyvinkään Tahkoa koskevia sopimusasioita tähän jatkoksi. Juha Korhonen on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Hyvinkään kanssa. Huhuissa Korhosta ollaan oltu viemässä muihinkin joukkueisiin, mutta varsinkin sisäpelissä tärkeä mies jatkaa pelejään Hyvinkäällä. Korhonen on Tahkon kasvatti ja ulkopelissä pelannut pääasiassa 2-vahtina ja sisäpelissä numeroilla 3 ja 4. Linkki uutiseen Hyvinkään Tahkon sivuille.

Siirtouutisia Hyvinkäältä

Hyvinkään Tahko ilmoitti menneellä viikolla uusista sopimuksista. Uusina miehinä joukkueeseen liittyvät Seinäjoelta Tero Viinamäki, Kankaanpäästä Jukka Lankinen ja Imatralta joukkueeseen palaa jos mestaruuskaudella Hyvinkäällä pelannut Iiro Haimi. Lisäksi Aleksi Mäkelä on tehnyt jatkosopimuksen.

Tero Viinamäki on pelannut jo useamman kauden Superia, joten kokemusta 21-vuotiaalta pelaajalta löytyy. Viinamäen sopimus on kolmevuotinen. Omasta mielestä ehkä hiukan yllättävä siirto, toisaalta Viinamäen kannattaa varmasti hakea uusia haasteita uralleen ja Hyvinkää taitaa ainakin lähivuosien aikana nuorentaa joukkuettaan, joten siinä mielessä hyvä vahvistus joukkueelle.

Viinamäki on viime kaudet pelannut lähinnä siepparina, mutta myös 2-vahtina hän on Superissa pelannut. Juniorina on toiminut myös lukkarina ja taisi ihan aluksi Superissakin jonkun pelin syötellä. Varmasti kokonaisuudessaan monipuolinen pelaaja, jonka uskon ainakin ensi kaudella saavan lyöntijärjestyksessä numeron 7 tau 8 eli ikäänkuin kakkoskärjen vaihtaja/kotiuttaja. Tulevaisuudessa varmasti suurempaankin rooliin voi kasvaa.

Iiro Haimi taas lukkaroi Imatralla tällä kaudella. On aikaisemmin tuurannut Riku Rantasta Hyvinkäällä, mutta uskoisin tämän siirron tarkoittavan, että Haimi ei tule enää (ainakaan ensi kaudella) lukkarina pelaamaan. Mikäli Rantanen vaan pysyy kunnossa on hän itseoikeutetusti Hyvinkään lukkarina. Hakisiko Haimi sitten pelipaikkaa linjasta, josta Hyvinkäällä ainakin Mikko Röppänen on ilmoittanut lopettavansa. Myös toinen kopparin paikka on avoinna, kun Anssi Lammila ei joukkueessa ensi kaudella jatka.

Matti Latvala Kouvolaan

Koskenkorvan Urheilijoita lähes koko Superpesisuransa (yksi kausi vuokralla Ulvilassa) edustanut Matti Latvala on purkanut sopimuksensa Kossun kanssa ja siirtyy ensi kaudeksi Kouvolan Pallonlyöjiin. Latvala nousi tämän kauden aikana Superpesiksen eliittiin etenijänä ja vaihtolyöjänä. Etenijätilastossa loppujen lopuksi kolmanneksi sijoittunut Latvala pelasi alkukaudesta jopa kärkenä, kun Kossun normaali kärkimies Veli-Pekka Yli-Hirvelä oli loukkaantuneena.

Kouvola saa Latvalasta hyvän vahvistuksen polttolinjalle ja hyvän etenijän/vaihtolyöjän. Ainakin kun paperilla katsoo niin KPL:n ykköskärki vaikuttaa todella hyvöltä ensi kaudella. Asiasta lisää KPL:n sivuilla.

3. Finaali Sotkamo - Pattijoki

Ensimmäisenä varsinaisena pesisjuttuja laitetaan kommentteja sunnuntaina pelatusta kolmannesta finaalista. Peli eteni saman käsikirjoituksen mukaan kuin lauantain pelikin eli Sotkamo vei ensimmäisen jakson ja Pattijoki toisen. Toisella jaksolla tuntui välillä kuin joukkueet olisivat vaihtaneet peliasuja tauolla, sen verran erilaista varsinkin sisäpeli molemmilla oli. Sotkamo ei viimeistä vuoroa lukuunottamatta onnistunut oikeen ollenkaan ja Pattijoella tuntui välillä onnistuvan kaikki.

Pelissä jatkui samansuuntainen provosoiminen molempien joukkueiden osalta kuin kahdessa aikaisemmassakin finaalissa. Yleisö oli myös hyvin pelissä mukana ja meteliä riitti. Sanotaan näistä värikkäistä pelaajista mitä tahansa, mutta yleisön he sytyttävät ja se on paljon nykypäivänä. Nykypelaajiahan monesti arvostellaan värittömyydestä, sitten kun värikkäitä persoonia löytyy niin heitä haukutaan. No omat tykkäävät ja vastustajat vihaavat, niinhän sen pitää ollakin.

Supervuoron jälkeen Jimi Heikkinen kävi tuulettamassa Pattijoen pelaajien edessä ja Pertti Mäkelällä paloi pinna. Vaikka kuinka vastustaja provosoi niin provosoituja on aina lopulta se häviäjä. Mäkelälle punainen kortti ja loppukausi katsomossa veden roiskuttamisesta tuomarin päälle. Heikkinen sai myös tilanteesta keltaisen kortin ja kun hänellä oli yksi kortti ennestään alla niin on myös seuraavasta pelistä sivussa. Nähtäväksi jää, kumpi joukkue tästä hyötyy tai kärsii enemmän.

Loppuun vielä pelin lehdistötilaisuus:

Tervetuloa

Tämä on uusi pesäpalloaiheinen blogi. Pesisblogin aloittamiselle ei paras ajankohta välttämättä ole syyskuu, kun kausi on jo finaaleja vaille valmis, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Tarkoitus olisi käsitellä ainakin nyt alkuun meneillään olevia finaaleja sekä tulevia seurasiirtoja, joita syksyn aikana varmasti julkaistaan lisääkin. Ja varoitan heti alkuun, että kirjoittajalla saattaa olla joistakin asioista puolueellisia mielipiteitä, mutta sille ei mahda mitään.